MURENEVA VALTIO

MURENEVA VALTIO

Näkökulmia Suomen valtion henkilöstöpolitiikkaan
Toim. Elias Krohn
Kulttuurivihkot 2021
siv. 142

Valtio ei ole enää hyvinvointivaltio, entisensä. Kolmenkymmenen vuoden aikana yhteiskunnassamme on tapahtunut valtava peruutus. Vahvaa valtiota on murennettu supistamalla sen toimintoja, liikelaitostettu, yhtiöitetty, ulkoistettu ja yksityistetty.

Mitä vähemmän valtiolla on tehtäviä, sen vähäisempi on demokraattisen vaikuttamisen rooli. Hyvinvointivaltiota rakennettaessa kasvatettiin politiikan roolia ja siten demokratiaa. Nyt asioista päättäminen on siirretty yrityksille.

Vuosina 1988–2016 valtion budjetissa olevan henkilöstön määrää on vähennetty 215 000:sta 72 000:een. Kahdella kolmanneksella.

Henkilöstön vähentämistä on perusteltu säästämisellä. Todellinen syy on ollut ideologinen, poliittinen, hyvinvointivaltiota ja siinä ohessa demokraattisia menettelytapoja on haluttu rapauttaa. Henkilöstökustannusten erittely tämän osoittaa.

Valtion palkkakustannukset henkilöä kohden ovat noin 60 000 euroa työnantajan sosiaaliturvamaksu mukaan lukien. Veroja ja sosiaaliturvamaksuja tästä on 45 prosenttia. Näin laskettuna henkilön laittaminen työstä pois säästää 60 000 euron sijasta 33 000 euroa. Jos henkilö ei löydä uutta työpaikkaa ja jää työttömäksi tai siirtyy varhemmin eläkkeelle, sosiaaliturva maksaa ja säästö jää enää 15 000 euroon. Kuntasektoriin soveltuu sama kaava, mutta siellä palkkakustannukset ovat keskimäärin henkilöä kohden alemmat.

Viisaampaa olisi lisätä julkisen talouden työllisyyttä, jolloin julkisyhteisöt saavat verotuloja ja ostetusta työvoimasta työpanokset.

’Mureneva valtio -kirjan ansio on siinä, että se kiinnittää faktoihin perustuen huomion todella tärkeään asiaan. Valtion laitosten henkilöstöpolitiikka koskettaa suurta määrää ihmisiä ja sen käsittely on tärkeää selvitettäessä yleisemminkin suomalaisen työelämän nykytilaa. Vieläkin isompaa joukkoa, oikeastaan ihan jokaista, koskettavat valtion henkilöstön vastuulla olevat palvelut ja muut toiminnot.

Kirjassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti Tilastokeskusta ja tilastotuotantoa sekä Postia.

Itse olisin odottanut tarkempaa analyysia niistä syistä, joiden vuoksi valtion henkilöstön määrä on supistunut niinkin rajusti kuin se on tehnyt. Yksityistäminen ja liikelaitostaminen ovat toimenpiteitä. Mitkä yhteiskunnalliset välttämättömyydet ja voimat näiden toimenpiteiden takana ovat olleet.

Kirjassa esitellään yksi hupaisa esimerkki: Tilastokeskuksen toimintojen supistamista ei sen ulkopuolelta esitetty tehtäväksi. Supistuksista päätti sen pääjohtaja, agronomi Marjo Bruun. Hänet nimitti tehtäväänsä pätevien ohi ministeri Henna Virkkunen. Bruun tunnusti rehellisesti, että hän ei ymmärrä tilastoista mitään ja osallistui Tilastokeskuksen itsensä järjestämille tilastoinnin alkeiskursseille.

Tänä yhden äänen aikana tällaiset kirjat ovat herkkua, pienine puutteineenkin.