KUINKA TE KEHTAATTE

KUINKA TE KEHTAATTE

Kai Ekholm
Jörn Donner,
Kuinka te kehtaatte
Docendo 2020

Jörn Donner edusti jo taaksejäävää vapaamielistä liberalismia, joka oli utelias elämälle ja sen moninaisille ilmiöille. Hänen poistumisensa supisti edelleen suomalaisen intelligentsijan vähäistä joukkoa. On oireellista, että Donner ja Matti Klinge fiksoituivat ajoittain keskenään.

Kai Ekholm on kirjoittanut upean teoksen, jossa uppoudutaan Donnerin töihin ja niiden taustoihin tavalla, joka avaa auki ihmisen nimeltään Jörn Donner. Teos on parhainta elämäkertakirjallisuutta, vaikka Ekholm itse ei kirjaansa elämäkerraksi nimeä.

Itselleni Jörn Donner on aina edustanut sivistysporvarismin parhaimmistoa. Olen aina ajatellut, että Donner on kaksijakoinen. Toisaalta oman julkisuuskuvansa muokkaaja, toisaalta kurinlaisesti työtään tekevä. Tämä todentuu kirjassa. Olen pitänyt Donneria Suomen Honoré de Balzacina. Ilolla totesin, että vertaus mainitaan myös kirjassa samoin kuin luonnehdinta, että Donner oli erityisherkkä. Erityisherkillä on usein taipumus peittää epävarmuutensa voimakkaalla esiintymisellä.

Donner halusi ymmärtää todellisuutta ja vaikuttaa siihen. Hän pyrki rehellisyyteen käyttäen mediaa lisääntyäkseen. Ekholm toteaa, että me suomalaiset emme ole erityisen rohkeaa kansaa ja kysyy eikö meidän pitäisi puhua sivistyneistön vähäisestä kansalaisrohkeudesta. Donner hoiti siitä suurimman osan. ”Suomalaisen sivistyneistön hiljaisuus on ollut korviahuumaavaa.” Olemme oppineita jäljittelijöitä.

Polkuriippuvuuden teorian mukaan elämän alkuvaiheessa lukitut ratkaisut tuottavat kapean tilan, jossa menneisyys hallitsee tulevia valintoja. Donner on erinomainen esimerkki siitä, miten polkuriippuvuudesta vapaudutaan (suku, esikuvat, puolue). Hänestä kasvoi epäilevä itsenäisesti toimiva eurooppalainen intellektuelli.

Intellektuellit ovat usein häiriköitä, satiirikkoja ja ilveilijöitä. He ovat huolissaan totuudesta ja separoivat sitä esiin. He kyseenalaistavat voimassa olevat normit. Intellektuellien tehtävä ei ole miellyttää. He ovat haastajia, jotka toimittavat typeryksiä totuuden eteen. Donneria itseään ei kiinnostanut älymystön määrittely ellei oteta lukuun hänen taipumustaan Matti Klingen ivaamiseen. Englantilainen journalisti Christopher Hitchens oli Donnerille ”elämän ja kuoleman konsultti”, jolle hän omisti Mammutin. Hänelle riitti ystävä, joka ei ollut elossa. Donner ei näet ehtinyt tavata Hitchensiä.

Hitchens määrittelee intellektuellin tehtävän: on velvollisuus puhua monimuotoisuuden puolesta ja vaalia, ettei asioita sloganisoida. Maailmasta ei pidä kirjoittaa liian yksinkertaisesti.

Intellektuellien paradoksi on, että he eivät ole koskaan täysin vapaita. Tämä oli myös Donnerin kohtalo. Heistä jokaisella on taloudellista, poliittista ja julkisuuteen liittyviä intressejä. He tarvitsevat kustantajia, työtilaisuuksia ja mesenaatteja. ”Valtaa vastaan voi kapinoida, mutta se ruokkii, pukee ja kiittää.” Tässä liberaali älymystö poikkeaa esimerkiksi työläisälymystöstä. Viime mainitun tehtävänä on radikaalisti muuttaa yhteiskunnan valtarakenteita.

Irtiottaja

Donner oli taitava valitsemaan fooruminsa. Hän otti arkimedian haltuun jo kuusikymmentäluvulla. Hän ei koskaan kätkenyt lahjakkuuttaan. Meille jäi tosin epäselväksi minkä alan lahjakkuus hän varsinaisesti oli. Hän ärsytti monia. Ei kuitenkaan liene Donnerin syy, kun ärsyynnytään hänen laukomistaan totuuksista.

Hän vieraili pakolaisleirillä ollessaan mukana ulkoministeri Paavo Väyrysen Jordanian matkalla ja kirjoittaa: ”Matka Ammanin Intercontinental-hotellin aulan upottavista nahkasohvista Baqa´an pakolaisleirin haiseville kujille opettaa enemmän Lähi-idän politiikan realiteeteista kuin hotellin kirjakaupan lähi-itäosaston kirjat yhteensä.”

Ollessaan mukana ulkoministeri Väyrysen Etelä-Afrikan matkalla, hän irtautuu delegaatiosta ja hakeutui keskusteluun maan valkoisen eliitin kanssa. Teko ei vastannut Suomen ulkopoliittista linjaa. Donnerille suvaittiin asioita, jotka muilta oli kielletty. Koska hän ei ollut asettautunut yleisiin puitteisiin, ei hän niitä voinut rikkoakaan.

Nuori Donner valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon SKDL:n edustajana. Hulppeasti hänet pyydettiin saman tien SKDL:n liittoneuvoston jäseneksi, vaikka mies ei ollut edes puolueen jäsen. Donner on harvoja suomalaisia, joka on valittu puolueen johtoon ilman että on sen jäsen. Ellei peräti ainoa. Sittemmin hän oli kansanedustaja sekä SDP:n ja RKP:n jäsenenä ja edustajana. Vuonna 1987 Donner tunnusti olleensa aina lähellä sosialidemokraatteja. ”Kannatan yksityistä yritteliäisyyttä, mutta mielipiteiltäni olen silti kaukana kokoomuksen ja keskustan akselilta, sillä he haluaisivat vain kieltää kaiken. Demarit ovat paljon liberaalimpia.”

Neuvostoliittoa hän kritisoi kärkkäästi. Donnerin kanta perustui pitkälti siihen, että hänelle sananvapaus oli hyvin tärkeä oikeus. ”Älymystön kieli tähtää epäilyksen kylvämiseen ja vaalimiseen, kun poliitikon ja julistajan kieli pyrkii nimenomaan epäilyn hälventämiseen.” Hän kannatti Suomen harjoittamaa ulkopolitiikkaa. Hänen päiväkirjoistaan käy ilmi, että vuonna 1956 hän toivoi Fagerholmin häviävän Kekkoselle.

Jörn Donnerilla oli maine, jonka hän itse loi. Hänet valittiin Suomen seksikkäimmäksi mieheksi ja hänen naisistaan kirjoitettiin paljon. Julkisuuskuvan mukaan hänen piti olla boheemi nautiskelija. Todellisuudessa Donner oli kovakuntoinen harrastaen useita urheilulajeja. Lihaa ja makkaraa hän ei syönyt vuosikymmeniin. Hän esiintyi baarien miehenä, vaikka viihtyi parhaiten verkkoja kokemassa. Hän mesosi julkisuudessa, vaikka kaipasi kirjoitusrauhaa. Hän esiintyi misantrooppina, vaikka oli kohdatessa lämmin ja välittävä hahmo. Hän esiintyi erakkona, vaikka kohtasi satoja ihmisiä. Viimeiset vuosikymmenet hän oli tunnollinen perheenisä.

Sivistysporvari

Professori Matti Klinge on huomauttanut, että Donner puhuu aina isänsä puoleisesta suvusta. ”Ei koskaan sanaakaan äidin puoleisesta suvusta. Miksi ei? Hänen äidinäitinsä oli huomattava kirurgi, suojeluskuntien ylilääkäri, hänen kaksi enoaan jääkäriupseereita, heistä Donner ei puhu sanallakaan. Saamme sen käsityksen, ettei hän ole koskaan tuntenutkaan heitä.”

Klingen mukaan Donnerin traumaattinen piste on äidittömyys; kun on jäänyt ilman äitiä, se on psyykkisesti paljon kovempi trauma kuin isättömyys.

Kirjailija-terapeutti Anja Snellmanin mukaan Donnerissa ilmenee aspergermaista epäsosiaalisuutta. ”Olen jo pitkään ajatellut, että Jörn Donner on erityisherkkä. Tämähän ei ole mikään syndrooma, diagnoosista puhumattakaan, vaan synnynnäinen neurologinen ominaisuus, joka tekee ihmisestä tietynlaisen… Ketterä verkostoituja ja karismaattinen estradipersoona voi olla syvimmillään erakkoluonne, jopa kausiluonteinen ihmisvihaaja.”

”Olen myös ajatellut, että Jörn Donnerissa on paljon feminiinisiä piirteitä”, Snellman toteaa.

Donnerin ikäpolven ihmiset – kuten me häntä nuorempi sukupolvi - huomaavat, että hurjimmistakin liioitteluista syntyy ajan oloon uusi keskinkertaisuus. Vaikka Donnerissa oli loppuun saakka koteloitunutta vihaa ja hän näki ympärillään vain negatiivista vapautta, alkoi hyökkäys porvarillista typeryyttä kohtaan tuntua väsähtäneeltä. Vanha Donner oli mitä selkein sivistysporvari. Karl Popperin teos ”Avoin yhteiskunta” oli hänelle aina tärkeä.

Ekholm on kirjoittanut loistavan teoksen. Asetan sen kirjahyllyyni Matti Klingen viiden muistelmakirjan ja kahdenkymmenenyhden päiväkirjan viereen. Keskenään kinastelevat intellektuellit.