MINULLA ON UNELMA

MINULLA ON UNELMA

Marshall Frady
Martin Luther King jr.
Edita 2009
Suom: Sirkka-Liisa Sjöblom
ss. 197

Mustien liike syttyi kipinästä, Rosa Parksin pidätyksestä vuonna 1955. Rosa Parks kieltäytyi antamasta bussissa paikkaansa valkoiselle miehelle. ”Kuulkaahan ystävät, tulee aika, jolloin kyllästymme siihen että sorron rautajalat polkevat meitä”, aloitti King puheensa tuona iltana kotikirkossaan.

Puhe synnytti vuosia kestäneiden joukkokokousten sarjan. Alusta lähtien Kingissä ilmeni kyvykkäiden johtajien selittämätön kyky nousta kriittisellä hetkellä selvästi arkisen minänsä yläpuolelle.

Neljä vuotta myöhemmin King sitoutui taiteluun paitsi mustaihoisten myös latinalaisamerikkalaisten, alkuperäisten amerikkalaisten, varattomien valkoisten – kaikkien Amerikan vähäväkisten, syrjittyjen ja unohdettujen puolesta muuttaakseen tyystin kansakunnan arvot ja valtarakenteet. King ryhtyi jo tässä vaiheessa arvostelemaan terävästi ”militarismin hulluutta” ja ”talouselämää, joka riistää elämän perustarpeet köyhiltä voidakseen tarjota ylellisyyttä rikkaille”.

Hän puhui ja saarnasi: ”Mustista ei voi tulla vapaita niin kauan kuin on olemassa köyhiä ja kovaosaisi valkoisia.”

Yhtenä ensimmäisistä liberaaleista Martin Luther King ymmärsi, että väestön yhden osa tilanteen kohottaminen pysyvästi ei ole mahdollista. Parannusten on kohdistuttava kaikkiin. Tämä ilmeni myös kansalaisoikeusliikkeen terminologiassa. Se ei supistunut ”ihmisoikeuksiin”, vaan se vaati ”ihmisarvon” toteuttamista, minkä ehtona oli kaikkien täysimittaisten ”kansalaisoikeuksien” toteuttamista.

Juuri vaatimus kansalaisoikeuksista oli hallitsevalle luokalle vaarallisinta vahvistuneessa kansalaisoikeusliikkeessä 1960-luvun puolivälin jälkeen. Kingin murha huhtikuun 4 päivänä vuonna 1968 sattui sopivaan aikaan.

Kolme vuotta ennen murhaansa King julisti, että rotuongelman lisäksi on puututtava ”luokkaongelmiin”. ”Maamme talousjärjestelmässä on jotain vikaa… kapitalismissa on jotain vikaa… Kutsukaa tätä miksi tahdotte, kutsukaa sitä demokratiaksi tai demokraattiseksi sosialismiksi, mutta hyvinvoinnin on jakauduttava tasaisemmin kaikille Luojan lapsille tässä maassa.” Kingin haaveisiin kuului miljardien dollarien rahallinen apu slummien korjaamiseksi, taattu vähimmäistulo kaikille ruokakunnille sekä keskeisten palvelujen ja yritysten kansallistaminen: ”Järjestelmä kuin järjestelmä on arvioitava aikanaan uudelleen.”

Tänä päivänä tuntuu uskomattomalta, että muu maailma uskalsi puuttua Yhdysvaltain sisäisiin asioihin myöntämällä Kingille Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1964 väkivallattomasta kansalaisoikeustyöstä. Saadessaan tiedon palkinnosta King oli uupumuksen ja masennuksen vuoksi sairaalassa. Hän johdatti paikalla olleen Coretta-vaimon ja ystävänsä kiitosrukoukseen tämän ”maallisista kunnianosoituksista suurimman” vuoksi. King kertoi palkinnon myönnetyn koko väkivallattomalle liikkeelle. Puhuessaan sairaalaan saapuneille toimittajille King jyrisi määrätietoiseen tapaansa: ”Historia on heittänyt minut tähän asemaan… Olisi sekä moraalitonta että kiittämätöntä, ellen täyttäisi velvollisuuttani ja osallistuisi taisteluun parhaani mukaan.”

Vietnamin sodan vastustaminen oli Kingille selvyys. Hän esitti toivomuksen kansalaisoikeusliikkeen yhdistämisestä rauhanliikkeeseen. Tästä eivät kaikki pitäneet. Jopa hänen taistelutoverinsa Ralph Bunche huolestui ”sotaprotestien” yhdistämisestä kansalaisoikeusliikkeeseen. Bunchea, joka oli Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs ja saanut Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1950, kuten useita mustia johtajia kiusasi Kingin myönteinen suhtautuminen rauhanliikkeeseen. Itse asiassa se johti kaiken kommunikaation katkeamiseen kansalaisoikeusliikkeen ja Valkoisen talon välillä.

Aika oli Kingille masentava. Yhdysvaltalaiset kannattivat Vietnamin sotaa. Mielipidemittausten mukaan puolet mustista oli tyytymättömiä Kingin sodanvastaisuuteen. Kingiin kohdistunut vastustus oli niin laajaa ja ilkeää, että King ratkesi monesti itkuun. Hän ei silti antanut periksi.

”Vaikka Yhdysvaltain jokainen musta alkaisi ajatella, että meidän pitää mellakoida, vaikka Yhdysvaltain jokainen musta alkaisi kannattaa väkivaltaa, minä pysyn sinä huutavana äänenä joka sanoo että se on väärin.” Vaikka Kingin suosio tuntui murenevän, hän piti periaatteensa. Sisäinen polte vaati häntä yhä voimakkaammin vastustamaan USA:n suurisuuntaista Vietnamin sotaretkeä, huolimatta kansalaisten sodalle antamasta suuresta tuesta. ”Minun tehtäväni on ennen kaikkea yrittää tuoda rauhaa ihmisten välille, jopa pilkan ja ylenkatseen uhalla.”

Yhdysvallat oli Vietnamin sodan myötä muuttunut. Amerikkalaiset olivat kadottaneet illuusionsa. Uusi aika rupesi tuottamaan aikansa ihmisiä ja johtajia. Kingin aika alkoi umpeutua. Tässäkin vaiheessa King osoitti itsenäisyytensä, periaatteellisuutena ja rohkeutensa. ”Meidän on pikimmiten alettava muuttua tavaraorientoituneesta yhteiskunnasta ihmisorientoituneeksi yhteiskunnaksi.”

King oli astumassa kaikkien tosi profeettojen kaukaiseen maahan: yksinäisyyteen tavallisen valistuneen, normaalin kunnioituksen tuolle puolen.

Martin Luther King jr. oli baptistipappi, papin poika. Mustaihoiset olivat jaksaneet vuosisataisen taakkaansa uskonnon voimalla. Kirkoissa he kokoontuivat päivittäin ja kirkoista he hakivat apua. Missään muualla sitä ei ollut saatavilla. Kingin koko toiminta pohjautui uskonnolliseen ajatteluun:

”Päämääränä on sovitus, päämääränä on lunastus, päämäärä on Rakastetun yhteisön luominen.” Hän kohdisti sanansa kaupungin valkoisille virkamiehille: ”Me kohtaamme teidän ruumiillisen voimamme sielunvoimalla. Me emme vihaa teitä, mutta emme tottele pahoja lakejanne. Pian meidän kykymme kestää kärsimystä on murtava teidät.”

Kingiä juhlitaan ja hänelle liputetaan Yhdysvalloissa, mutta kohteena on vain se osa Kingin toiminnasta, joka ei kohdistunut valtarakenteiden inhimillistämiseen. Suomenkielellä sanottuna King oli uskonnollinen valistusporvari. Tässä syy siihen, että vasemmisto ei ole ottanut häntä ns. omakseen. Silti King on toistaiseksi viimeinen länsimainen kansanrintaman rakentaja.