ON TILAA... ELÄÄ

ON TILAA… ELÄÄ

Tarmo Parviainen
On tilaa… elää
Tikkurilan Paino Oy 2020
Kansikuva: Sari Parviainen

Vankeinhoidon ammattilainen Tarmo Parviainen julkaisi kirjan jäädessään eläkkeelle palkkatyöstään. Parviainen on elämässään ollut monessa yhteiskuntavaikuttamisen tehtävässä, joista hän ei kuitenkaan ole eläköitymässä.

Kirjan julkistaminen on oiva keino jättää taakseen tärkeän elämänvaiheen. Tarmo itse kertoo kirjan takakannessa:

”Luulen voivani valita paljon, erialaista ja kiinnostavaa. Kaikkea sitä, mistä olen haaveillut tai luullut haaveilevani. Eri värejä, kuvia, maisemia, kaupunkeja ja kyliä sekä kulttuuria, ruokaa ja juomaa, elokuvia, kirjoja, ääntä ja hiljaisuutta – elämää ihmisten keskellä. Elämää läheisten ja perheen kanssa. Ei ole kiire.

Luulen, että aika muuttuu tunneista aluksi aamu- ja iltapäiviksi, lopulta vain päiviksi. Kuukauteen jää neljä viikkoa. On edelleen arkipäiviä ja viikonloppuja, mutta työpäiviä ja ylimääräisiä juhlapyhiä ei ole. Vapaa, vapaa ansiotyöstä. Kuitenkaan en ole vapaa elämästä ja sen rajallisuudesta. Aika tasaa elämääni. Lapsenlapset kasvavat aikuisiksi. Auto on lopulta vanhaa mallia. Soluni vanhenevat ja jalkani nousee yhä hitaammin. Aikaa on aina ollut elää elämääni.

Olen ollut onnekas, sillä kulloinkin edessäni on ollut siihen hetkeen ja ikkunaan parhaiten soveltuva maisemataulu. Eläkkeelle ollessani lopultakin maalaan elämäni mukaista taulua, jokaikinen aamu ja aina vähän kerrallaan. Uuden taulun maalaamisen aloitan ajatuksella. Puun juurelta en näe latvaan, siksi on minun mentävä vähän kauemmaksi… nähdäkseni… kuinka paljon meillä on tilaa… elää.”

Parviainen kertoo kirjoittaneensa itsensä eläkkeelle. Runot ovat syntyneet viimeisten työvuosien aikana. Hän tykkää sanoa paljon tiiviissä muodossa. ”Haluan, että lukijani ei jää pohtimaan runoani, vaan hän pohtisi itseään ja omia elämänsä runoja. Runoni ovat pysäytyskuvia, mielikuvia, haaveita ja epätotta. Runojeni ääriviivat ovat kuvitteellisia ja monimerkityksellisiä.”

Työelämässä ehti tapahtua paljon muutoksia: Runossa Avokonttorin arkea Parviainen tiivistää: ”Hiljaa herään, / vilkuilen ja kuiskin. / Kamat kerään, täällä ollaan huiskin haiskin. / Missä paikka, istun missä? / Pyörin kuin kissa pistoksissa.”

Runossa Lomamieli, runoilija toteaa, että ”Työ ei enää vaivaa, / kertoo sen kehon kieli. / Muutama hetki ja onni tuo alkaa, pomo vaihtuu ja vaimo polkee jalkaa. / Nurmikon leikkaus ja laiturin kunto, / räystäslauta ja siitä miehen itsetunto.”

”Vankila kietoutuu tuulen pyörteiden mukana pehmeään talveen. Kuten kaikkina tätä edeltäneinä sadan vuoden talvina, odottamaan kevättä. Se on hiljaa ja yksin. Tuuli on kiertävä ja raaka. Pyryn merkit ovat kaikkialla ulkona – vankilassa rauhallinen ja hiljainen yö. Lumi kietoo aika ajoin vankilan liehuvalla valkoisella vaipallaan ja jo toisessa hetkessä sen siitä vapauttaa.”

Tarmo on onnistunut kuvaamaan hyvin toimintaympäristönsä ja mielenmaisemansa. Kirja on rehellinen, totta kai, kun sen on kirjoittanut suorapuheinen ja hyväsydäminen mies. Myös Tarmon tunteet asuvat teksteissä, mutta ehkä hieman arastellen. Ensimmäinen runo on omistettu vaimolle. ”Arjen aamussa ajatuksesi minuun, / tunne, uneni ja rakkauteni Sinuun. / Puoli sydäntä syrjällään / vähän haaleana / odottaa Sinua.”

Ikävää on, että kirjan painanut kirjapino ei ole hankkinut tai ohjeistanut kirjoittajaa hankkimaan kirjaan ISBN -tunnusta. Myös Tarmo Parviaisen kirja kuuluisi säilytettäväksi arkistoon.