VAPAUDEN KAIHO

VAPAUDEN KAIHO

Arto Tuomi
Vapauden kaiho
Omakustanne 2019
ss. 280

Sodan jälkeisen suuren sukupolven enemmistö eli ruumiillisesta työstä ja niukkuudessa. Sukupolvikokemukseen kuului myös alistettu yhteiskunnallinen asema, heikko itsetunto, mutta selkeä oikeudenmukaisuuden tunne. Vain neljännes sukupolvesta pääsi kansakoulun jälkeen opiskelemaan. Siihen ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia. Peruskoulu tuli vasta myöhemmin.

Kirjan päähenkilö Arttu on työmies. Hän syntyy lappilaiseen mökkiin. Paremman elämän jano, jota myös tässä romaanissa kaunistellaan seikkailunhaluksi, vie miehen kiertämään ensin Lappia ja sitten Ruotsin tehtaille vaurastumaan. Tosiasiallisia vaihtoehtoja on vähän.

Pärjätäkseen on mukauduttava esillä olleisiin toimintakehikkoihin. Niissä toimittiin tunnollisesti, töitä paljon tehden. Toisin olemiseen ja kapinointiin oli vähän vaihtoehtoja. Yleensä se oli juopottelu, kuten Artullakin. Hyvin harva kykeni murtautumaan kehikon ulkopuolelle. Jo ihmisen lähtökohdat, hatara perusturvallisuus, esti sen.

Kaipuu toisen lähelle on ihmisen universaali tarve. Arttu saa naista vasta Ruotsissa. Siihen aikaan sukupuolimoraali oli toisenlainen kuin tänään. Ensirakkaus jäi tavallisesti kädestä pitämiseen, hyväilyihin ja suukotteluihin. Ne jäivät mieliin loppuiäksi. Ensirakkauttaan Arttukin ajatteli menettäessään poikuutensa Salmen kanssa.

Paljolti ihmisen ikävä toisen luo ja arjen pakkoihin tylsistyminen laittaa ihmisen juomaan. Toisille siitä irti pääseminen on mahdotonta. Artun elämää se ei pilannut, itse asiassa kokemusten kautta rikastutti.

Arto Tuomen esikoisromaani on rehellinen kuvaus Lapissa syntyneen miehen elämästä niukkuudesta hyvinvointi Suomeen.

Tämä kirja on selkeää työväenkirjallisuutta.

Tuomi sijoittaa hyvin kirjan tapahtumat aikaan. ”Uutisten lukija jatkaa, että Amerikassa neekereiden puolustaja Martin Luther King on pitänyt puheen valtavalle väkijoukolle ja vaatinut samanlaista kohtelua kaikille ihmisille ihonväristä riippumatta.”

Tuomen kaltaiset romaanit ovat eittämätön rikkaus kirjallisuudessamme. Ne poikkeavat aitoudessaan ja persoonalliselta otteeltaan valtakirjallisuudesta. Tuomen romaanissa on jotain haanpäälaista. Kun menestyvät nykykirjailijat ovat jopa yliopistoissa kirjoittamista opiskelleita, se näkyy jäljessä. Kun kaikki kirjoittavat samalla metodilla, auktorisoidulla kaavalla, tästä poikkeavien on vaikea päästä esiin. Kun kustantamot rekrytoivat kustannustoimittajiksi samoista opinahjoista valmistuneita, saattaa potentiaalisille kirjoittaville persoonallisuuksille olla seinä vastassa.

Menestysromaanit ovat taitavaa tekstiä, juoni osataan tehdä lukijaa koukuttavaksi ja sisältö kokonaisuudessaan pysyy yleensä myyvänä eli lukijan mukavuusalueella. Kirjallisuus pysyy elävänä vain, kun se kykenee murtautumaan myös opetettavien kaavojen ulkopuolelle. Tuomen teksti on tästä hyvä esimerkki.

Toisaalta, kirjan tulee olla lukijan hyvää esteettistä makua ja kieltä ylläpitävä tai kohottava. Tätä edellytystä monet omakustanteet eivät täytä. Arto Tuomen teksti olisi tullut paremmaksi, jos hän olisi mennyt sen läpi esimerkiksi kirjallisuusyhdistyksen yhteisissä istunnoissa tai hänellä olisi ollut käytettävissä kustannustoimittaja.