VANHANAKIN VOI AJATELLA

VANHANAKIN VOI AJATELLA

Antti Eskola
Vanhanakin voi ajatella
Mielikuvista ja niiden voimasta
Vastapaino 2019
ss. 226

Antti Eskolan viimeiseksi jäänyt kirja on lohdullinen. Vanhaksi käynyt mies tietää olevansa kuoleman edessä. Hän pohtii mennyttä elämäänsä ja nykyisyyden ilmiöitä analyyttisesti tiedemiehen lailla. Jokainen kirjan luku välittää lukijalle kuvan henkilöstä, joka on maailmansa ja itsensä kanssa sujut. Ei ole katumisen aiheita, vaan voi olla elämästään ylpeä ja jakaa kiitosta kaikille heille, joille kiitos kuuluu.

Elämälle utelias professori tarkkailee ympäristöään säilyttäen optimistisen asenteen. Vaikka hän näkee yhteiskunnassa menneeseen kääntyneitä elementtejä, hänen luottamuksensa ihmiseen säilyy. Vielä tulee parempi aika. Vaikka hän tuntee juuri nyt myös henkilökohtaisesti ”kollektiivista häpeää tämän suomalaisen yhteiskunnan puolesta, jossa rinnakkain kasvavat yhtäältä leipäjonot ja toisaalta suurten johtajien vuositulot”.

Antti Eskola koki elämässään ihailun ja arvostuksen, mutta hän sai myös vihoja päälleen. Eskola oli esimerkki kuusikymmentälukulaiselle polvelle suoraselkäisyytensä vuoksi. Kun Tampereen yhteiskunnallinen korkeakoulu muuttui yliopistoksi, vaadittiin Eskolaan vannomaan vala, jossa hänen tulisi vakuuttaa uskollisuuttaan Suomen valtiolle. Eskola ei tätä ymmärtänyt, olihan kyse vain siitä, että hän jatkoi entisessä professorin työssään entiseen tapaan. Vain työnantajan nimi oli muuttunut.

Eskola ei valaansa vannonut ja joku ylhäällä päätteli, että annetaan asian olla. Eskola ei pelkoaan näyttänyt, mutta kyllä häntä siinä tilanteessa myös pelotti. Hän tunnustaa tämän nyt kirjassaan, kuten tunnustaa monia muitakin henkilökohtaisia asioita. Kirja on myös tältä osin mielenkiintoinen ainakin heille, jotka olivat Eskolan oppilaita tai muuten tuttuja.

Pahanilkisiä ihmisiä on Antti Eskolan mukaan aina ollut. Hän on pannut merkille, että nykyään he voivat harjoittaa ilkeyttään uusin, helpoin keinoin ja ilman rangaistuksen uhkaa, sillä pahanilkisyyttä ei oikein voi kriminalisoidakaan.

Some on mahdollistanut paljon. Mutta pahanilkinen oli varmaan myös sekin tyyppi, kirjoittaa Eskola, joka 1970-luvulla, kun oikeisto leimasi minut ”äärivasemmiston ykkösprofessoriksi”, oli repäissyt lehdestä kuvani, käyttänyt sitä vessapaperina ja lähettänyt kirjeessä minulle. Tuo oli vihapostia ennen digiaikaa.

Kirjan luettuani minulla oli seesteinen olo. Antti Eskola tiesi kirjoittavansa viimeistä kirjaa. Hän ei ehtinyt nähdä sitä painoasussa. Hän niputti elämänsä viimeisiksi sanoiksi ja mielikuviksi.

Olin seitsemäntoista vuotias, kun isäni osti minulle Antti Eskolan kirjan ´Suomi sulo Pohjola´ ja itse ostin seuraavana vuonna ”Vasen laita lavea´. Ne kirjat järisyttivät maailmani ja antoi polun tulevalle elämälleni. Olen lukenut Eskolalta ”kaiken”.

´Persoonallisuustyypeistä elämäntapaan´ oli kirja, joka auttoi minua aivan ratkaisevasti ammatillisesti. Kirja avasi minulle metodin analysoida asiakkaitani, kirjoitin siitä jopa usean sivun pituisia pohdintoja, jotka välittyivät alustuksiini, artikkeleihini ja ohjeisiini alaisilleni. Olen hyvin kiitollinen Antti Eskolan tieteelliselle työlle ja hänen antamalleen esimerkille olla utelias ja rohkea sekä itsenäinen. Hän oli oman tiensä kulkija loppuun saakka.

Jokaisen meistä kannattaa harrastaa siinä määrin elämänviisautta, että viimeisenä aikana voimme lohdullisesti ottaa vastaan mitä tuleman pitää. Rauhallisuus, luonteen vakaus, sydämen sivistys ja älyn viisaus punnitaan jokaisen ihmisen viimeisinä hetkinä. Niistä riippuu lähdön kauneus tai karuus. Antti Eskola lähti kauniin ylväästi. Kiitos.