MEMENTO VIVERE - MUISTA ELÄÄ

MEMENTO VIVERE – MUISTA ELÄÄ

Julia Hietakangas
Memento vivere – muista elää
runoja
mediapinta 2018

Julia Hietakankaan toinen runokirja ”muista elää” on edellistä hiotumpi, viimeistellympi. Kun edellisessä ”Per aspera ad astra” osassa runoista oli vielä pientä huitaisun tuntua, uudessa ei ole hätäilyn merkkejä.

Filosofian tuntijana, sanoisinko lähes ammattifilosofina, Julia Hietakangas osaa tiivistää syvällisen sanomansa muutamaan sanaan. ”Sinä ruorissa, / ei pelkoa / enää - / yhteinen loppumatka – / rakkaamme iloitsevat.” Minä ja sinä, meidän yhteinen matka ja koko yhteisö iloitsee. Tässä on Julian keskeinen elämänkatsomus, joka välittyy hienosti hänen runoistaan.

Julia avaa itsensä lukijalle myös uudessa runokirjassa, mutta näemme hänessä enemmän valoa. Olisiko Julia rakastunut. Tai palannut muistoihin nuorena kokemastaan tai kokemistaan rakastumisesta? En tiedä.

”Sinä tulit / ja / kannoit minut luolasta / takaisin…” Julia tekee paluuta useissa runoissa. Paluu on kaunis, koska se on hämärän voittamista, ”uusi elämä - / uusi tarinako - / sankari hikoilee.”

Mustasukkaisuus kuuluu rakastumiseen: ”Naapuri halusi / lainata / Zorbastani / nurmikon istutukseen - / En lainannut.”

Julia Hietakangas antaa runojensa puhua. Ihmisenä hän on vakaa, hänellä ei ole tarvetta esiintyä erityisesti runojen kirjoittajana, puhumattakaan runoilijana. Hänessä on silti ainesta tunnustetuksi runoilijaksi, kirjailijaksi kirjailijoiden joukkoon. Julia toimii kannustavana esimerkkinä jokaiselle, joka haluaa opetella sanomaan sanottavansa runon tiiviissä muodossa.

Tiedän, että Julialla on pöytälaatikossa satoja runoja, jotka hän on kirjoittanut vuosikymmenien mittaan. Toivon, että hän sormeilee silmillään niitä ja antaa ajatuksen työstää niistä viimeisteltyä tekstiä. Uskon, että näin käy.