KIINALAINEN NAINEN HISTORIASSA

KIINALAINEN NAINEN HISTORIASSA

Airaksinen, Sinkkonen ja Valjakka (toim.)
ENEMMÄN KUIN PUOLI TAIVASTA
Kiinalainen nainen historiassa,
yhteiskunnassa ja kulttuurissa
Art House 2017, 486 siv.

Feminiinisyys, maskuliinisuus sekä queer-tutkimuksen näkökulmat ovat saaneet enenevässä määrin huomiota Kiinassa. Lännessä kiinalaisesta naisesta on muodostunut typistynyt kuva. Naisilla ja feminiinisyydellä on ollut tärkeä tehtävä perinteisessä kiinalaisessa ajattelussa. Taolaisuuden yinin ja yangin eli toisilleen vastakkaisten energioiden virroissa yangin ja yinin tulee olla tasapainossa harmonian saavuttamiseksi. Yin hahmottuu feminiiniseksi ja yang maskuliiniseksi.

Käsillä oleva teos on ensimmäinen suomenkielinen Kiina-tutkimus naisista.

Kirjassa esitellään niitä sosiaalisia, poliittisia, kulttuurisia ja taloudellisia muutoksia, joita naiset ovat saavuttaneet omalla toiminnallaan.

Kiinan kulttuuri on vanha. Naisen asema on ollut alistettu kuten lähestulkoon kaikkialla kautta aikain. Teos avaa suurenmoisella tavalla kiinalaisen yhteiskunnan käytäntöjä.  Kirja on syvälle luotaava Kiinan historia. Paras mitä olen lukenut. Se, että historiaa luetaan naisten näkökulmasta, tekee kiinalaisten ihmisten arjen näkyväksi.

Historiat kirjoitetaan pääasiassa valtaapitävien näkökulmasta ja heidän tarpeistaan käsin. Myös Airaksinen ym. teoksessa eliitin naisten asema ja tehtävät kuvataan seikkaperäisesti. Pääosan saa kuitenkin naisten pyrkimys laventaa toimintatilaansa, emansipaatio. Tavallisen kansan naisen asemaa kuvataan niin paljon kuin se lähteiden niukkuus huomioon ottaen on mahdollista.

Viime vuosisadalla kiinalaisen ihmisen elämä muuttui useaan kertaan. Myös yhteiskunnan edellyttämä moraali teki kuperkeikkoja. Mikä vielä jokin aika sitten oli pahe, tulikin siitä yhtäkkiä hyve. Tästä kertoo kirjallisuuden Nobelilla palkitun Mo Yanin romaani ”Seitsemän elämääni”. Kun Mon romaanissa maanomistaja Ximen Nao tapetaan omistavan luokan jäsenenä, hän syntyy eri hahmossa seitsemän kertaa ja joka kerta erilaiseen yhteiskunnallismoraaliseen tilanteeseen.

Myös kiinalaiselta naiselta on eri vaiheissa odotettu eri rooleja ja toisaalta naiset ovat ottaneet itselleen tilanteiden salliessa uusia rooleja. Pelkkään alistuneen ihmisen elämään kiinalaiset(kaan) naiset eivät ole suostuneet. Erilaiset poliittiset ja sosiaaliset seurat ja lahkot ovat tarjonneet naisille toimintamahdollisuuksia jo vuosisatojen ajan. Jo 1300-luvulla naisten muodostama Valkoisen lootuksen seura järjesti Yuan-dynastian kaataneen vallankumouksen. Uskonnollisen liikkeiden suoja on ollut merkittävä naisten toimintatilan laajentamisessa.

Jako maaseudulla eläviin naisiin ja kaupungeissa eläviin naisiin tuodaan selkeästi esiin. Tasa-arvon näkökulmasta asuinpaikalla on aivan ratkaiseva merkitys. On kiinalaisilla sosiologeilla aineistoa tutkimuksilleen!

Kirjan sisältöön voi luottaa. Tämä on tärkeää aikana, jolloin tietokirjojen nimissä tehdään aikaisempaa enemmän propagandaa. Vaikka kompetenssini ei välttämättä riitä arvioimaan lähteitä, rohkenen silti todeta, että niitä on käytetty tieteellisesti. Myös tämä on syytä todeta, kun muistamme, miten Mao-elämäkerran lähteet oli haettu Maon vastustajien leireistä.

Teoksen kirjoittajat ovat alan huippuja. Tiina Airaksinen on Aasian tutkimuksen yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa, Minna Valjakka tutkija Aasian tutkimuksen instituutissa Leidenissä ja Elina Sinkkonen on vanhempi tutkija Ulkopoliittinen instituutti -ajatuspajassa. Heidän lisäkseen kirjoittajina on kymmenen alan asiantuntijaa.

Kirjan kirjoittajat taustoittavat nykypäivän tapahtumia. Naisten näkökulmasta Kiinan ns. yhdenlapsen politiikka oli naisen itsemääräämisoikeuden loukkaus. Se myös eriarvoisti naiset keskenään. ”Yhden lapsen politiikka” kuvaa harjoitettua sinänsä tehokasta väestönkasvun hillitsemistä harhaanjohtavasti. Pääsääntöisesti perheeseen sai syntyä vain yksi lapsi, mutta se ei koskenut vähemmistökansallisuuksia.

Kiinan keisariajan kaatuminen ja siirtyminen tasavallan aikaan mullisti naisen aseman. Kiinalaisia naisia oli hakeutunut jo 1800-luvun lopulla Japaniin opiskelemaan. Tasavalta mahdollisti kouluttautumisen omassa maassa. Naisten ideologiset tavoitteet poikkesivat toisistaan. Osa haki naisen malleja länsimaista, osa oman maan perinteistä. Tärkeäksi nousi omaa maataan puolustavan naisen malli Ranskan vallankumouksen ajan järkeä ja vapautta edustaneesta naistaistelija Mariannesta. Malleina toimivat myös Napoleonin äiti Letizia Ramolino (1750-1836) ja Eleanor Roosevelt (1884-1962).

Kiinan kommunistinen vallankumous vuonna 1949 muutti täysin naisen aseman. Joidenkin tutkijoiden mukaan vallankumous oli perusluonteeltaan feministinen. Sittemmin on ymmärretty, että Maon aikana sukupuolet häivytettiin. Kiinalaisten naisten kokemus on, että todelliseen sukupuolten väliseen tasa-arvoon voidaan päästä, kun tunnistetaan sukupuolet ja niiden erot.

”Avointen ovien politiikan” alkaminen muutti myös kiinalaisen naisliikkeen tilanteen. Feminismiin liittyneet tabut rikkoutuivat, feminismin käsite ja siihen kytkeytyvät poliittiset ajatukset otettiin naistutkimukseen. Tässä vaiheessa myös ulkomaiset rahoittajat eli ”agentit” tulivat mieluusti mukaan. Kiista naisliikkeen ja feminismin sisällöistä on edelleen käynnissä.

Enää ei kiistellä siitä, käytetäänkö feminismi-termiä sinänsä, vaan miten se käännetään kiinaksi. Nykyisen naistutkimuksen käyttämässä käännöksessä painotetaan sukupuolieroja naisten oikeuksien sijaan ja se on naisaktivistien mukaan sekä kulttuurisesti että poliittisesti vivahteikkaampi kuin entinen käännös.

Gender-käsitteen tie Kiinaan on ollut poliittisessa mielessä helppo. Pientä erimielisyyttä synnytti se, miten gender käännetään kiinaksi. Sillä ei ollut kiinankielessä suoraa vastinetta. Käännöksestä xingbie (biologinen sukupuoli tai sukupuolinen ero) on tullut osa kiinan kielen sanastoa. Termi auttoi ihmisiä ymmärtämään tuontitavarana tulleen sanan merkityksen. 1990-luvun puolenvälin jälkeen on käytetty uutta käännöstä, shehui xingbie (sosiaalinen + biologinen sukupuoli).

Gender-käsitteeseen liittyvä muutosvoima myös Kiinassa piilee siinä, että se määrittelee miesten ja naisten väliset erot sosiaalisesti eikä biologisesti määräytyviksi. Jos erot eivät olekaan luonnollisia vaan ne on rakennettu, siitä tietysti seuraa, että niitä voidaan muuttaa.

1980-luvulla naistutkimusta hallitsivat kiinalaisten tutkijoiden ja aktivistien teoriat. 1990-luvulla naistutkimuksen ja feminismin aalto oli erilainen. Tuolloin käännyttiin kohti kansainvälistä keskustelua.

1990-luvulta alkaen kiinalaisittain uudet ajatukset saapuivat lännestä, monesti ylhäältä alaspäin kuten Maailman terveysjärjestön (WHO) ja muiden YK:n alaisten järjestöjen kautta. Uusia näkemyksiä sukupuolesta saapuivat rahoittamaan myös länsimaiset säätiöt. Ylirajaiset yhteydet mahdollisti suurelta osin ulkokiinalainen järjestö, Chinese Society for Women´s Studies (CSWS), jonka jäsenet toimivat Kiinan ulkopuolella. Toki vaikutteita tuli myös idästä, Etelä-Koreasta, Thaimaasta ja Intiasta. Yksi tärkeimmistä tapahtumista kansainvälistymisprosessissa oli Kiinan isännöimä YK:n neljäs naisten maailmankonferenssi vuonna 1995.

Perhe on kokenut Kiinassa valtavia muutoksia nopeassa tempossa. Perheeseen on sovellettu konfutselaisia arvoja, nationalistista ajattelua, vallankumouksellista maolaisuutta, kansallisia väestöstrategioita ja taloudellisia ja poliittisia uudistuksia.

Vuoden 1949 jälkeen naisten oikeudet koulutuksessa, työelämässä ja avioliitossa ovat kuuluneet kansallisen lainsäädännön piiriin. Tällä on ollut suuri symbolinen merkitys, vaikka kaikkia oikeuksia etenkään maaseudulla ei ole käytännössä kunnioitettu. Suuri harppaus on tapahtunut siinä, että naiset ovat ottaneet aktiivisen roolin kumppanin valintaan, avioelämään ja suurperheiden hajoamiseen liittyvissä kysymyksissä. Sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä ja epäoikeudenmukaisuudesta ei silti ole vielä päästy eroon.

Työelämä on hyvä sukupuolten välisen tasa-arvon mittari. Vuoden 2014 tilaston mukaan työikäisten naisten (15-64 v.) työvoimaosuus Kiinassa oli 70 prosenttia, kun se oli vastaavasti Yhdysvalloissa 66 prosenttia, Iso-Britanniassa 71 prosenttia, Ruotsissa 79 prosenttia ja Suomessa 74 prosenttia. Palkka ei silti ole Kiinassakaan sama. Renminbi on naisella pienempi kuin miehellä.

Teoksen lopussa on pitkät luvut, joissa käsitellään kiinalaisia naiskirjailijoita ja muita taiteilijoita myös lyhyiden elämäkertojen valossa. Mielenkiintoista esimerkiksi on, että jo Song-dynastian (960-1279) aikana keisarinnat olivat erityisen tunnettuja vahvasta asemastaan kulttuurin kehittämisessä. Kiinalainen historiakirjoitus on vähätellyt naisten osuutta ja naisten taiteesta säilynyt tieto on puutteellista. Mielenkiintoista myös, että kulttuuri kaupallistui jo Ming-dynastian (1368-1644) aikana. Tuolloin varsinkin kurtisaanit saavuttivat arvostusta maalaus- ja kirjoitustaidoillaan.

Airaksinen, Sinkkonen ja Valjakka ovat toimittaneet helmen, joka syventää tietoamme Kiinasta, naisen emansipaation prosesseista ja feminismin ulottuvuuksista. Kirja jokainen sivu rikastaa lukijaansa.