KUN ASEET PUHUVAT

KUN ASEET PUHUVAT

Jukka Kekkonen
Kun aseet puhuvat.
Poliittinen väkivalta Espanjan
ja Suomen sisällissodissa
Art House 2016, 507 siv.

Vaikenevatko lait, kun aseet puhuvat? Mikä on oikeuden kohtalo sisällissotien kaltaisissa vakavissa yhteiskunnallisissa kriiseissä? Ovatko kaikki sisällissodat yhtä raakoja ja verisiä? Voidaanko oikeudesta tai oikeudenmukaisuudesta lainkaan puhua näissä yhteyksissä? Entä muuttuuko tilanne sen jälkeen, kun yhteenotto ratkeaa jonkin osapuolen voittoon? Miten voittajat kohtelevat hävinneitä? Onko kansalaissovun rakentaminen sisällissodan jälkeen ylipäätään mahdollista ja jos on, millaisia toimia se edellyttää? Näihin kysymyksiin vastaa professori Jukka Kekkonen kirjassaan Kun aseet puhuvat.

Ensi vuonna Suomessa tulee sata vuotta sisällissodastamme, jota pidettiin siihenastisista maailman verisimpänä. Omakohtaisesti sisällissodan kokeneita ei enää ole. Meillä on kyky tarkastella vuoden 1918 sisällissotaa myös yleisemmällä tasolla. Yleisestä näkee paremmin yksittäiseen. Tähän Kekkosen monumentaalinen teos antaa mahdollisuuden.

Jukka Kekkosen ´Kun aseet puhuvat´ teos antaa erinomaisen perustan lukea ”yksittäisiin” paneutuvia kirjoja, joita on jo sadan vuoden muistovuoden merkeissä ilmestynyt ja tulee takuuvarmasti ilmestymään lisää.

Viime vuosisadan Euroopassa käytiin kaksi todella veristä sisällissotaa, Suomen ja Espanjan. Vaikka ne mittasuhteiltaan olivat erisuuruisia, niiden vertaaminen toisiinsa avaa näkemään veljessotien säännönmukaisuuksia. Ihminen toimii kulttuurisen ja poliittisen taustansa mukaisesti, mutta sodan tilanteissa samankaltaisesti. Niin Espanjassa kuin Suomessa silloiset lait joustivat niin, että joukkotuomiot olivat mahdollisia tehdä lain puitteissa. Kun vähäinenkin lainsuoja pääsi viimein esiin, myös teloitukset vähenivät.

Oikeustieteilijän näkökulmastaan Jukka Kekkonen kirjoittaa, että voittajat tuomitsivat ja käsittelivät hävinneitä itse määrittelemällään oikeudella. Suomessa totuuden määrittelivät valkoiset, Espanjassa nationalistit.

Kekkosen kirjan eräs ansioista on, että se esittelee Suomen ja Espanjan oikeudenkäytön pulmat sodan aikana ja sen jälkeen. Espanjassa nationalistit julistivat sotatilan ja panivat siihen vedoten toimeen välittömät massateloitukset valtaamillaan alueilla. Kenraalit kannustivat kaikkia terroriin, ”äärimmäiseen väkivaltaan” voitettuja kohtaan. Tarkoituksena oli aikaansaada pelon ilmapiiri ja siten lamaannuttaa vastarinta. Suomessa tällaisia sodan aikana tapahtuvia massateloituksia ei esiintynyt.

Hävinneet olivat enemmistönä sisällissodan uhreissa. Espanjassa kaksi kolmesta murhatusta kuului tasavaltalaisiin, Suomessa kolme neljännestä kuului vallankumouksellisiin eli Kekkosen sanoin punaisiin. Voittajien tavoite hillittömissä rangaistuksissa oli ankaran opetuksen antaminen. Jukka Kekkonen kirjoittaa, että ”opetuksissa” oli kyse poliittisista puhdistuksista.

Poliittisiin puhdistuksiin liittyy myös se, että hävinneen osapuolen orvoiksi jääneet lapset sijoitettiin ideologisesti vuorenvarmoihin voittajien koteihin. Espanjassa orpojen lasten kohtalo nousi yleiseen keskusteluun kymmenen vuotta sitten. Suomessa asiasta on edelleen vaiettu. Muutama sata punaisten orpoa sijoitettiin valkoiseen kotiin, useimmiten Etelä-Pohjanmaalle. Jukka Kekkonen ei orpokysymyksestä kirjoita. Poliittisesta puhdistuksesta puhuttaessa myös tämä on syytä muistaa.

Kekkonen kirjoittaa, että opettamisessa ja poliittisissa puhdistuksissa Espanjassa mentiin Suomea pidemmälle. Tasavaltalaisten omaisuutta takavarikoitiin valtiolle ja kapinallisia nöyryytettiin. Monissa tapauksissa heidät ajettiin kaljuiksi ja marssitettiin voittajia edustavien väkijoukkojen pilkattavaksi. Toreilla hävinneille pakkojuotettiin ensin risiiniöljyä ja pakotettiin sitten pysymään kaikkien töllisteltävinä. Suomessa tämänkaltaista nöyryyttämistä ei esiintynyt.

Vanha totuus on, että sotien ensimmäinen uhri on totuus. Tunnemme tämän myös nykyajasta. Uutisointi palvelee Ukrainan ja Syyrian sodissa ”oman osapuolemme” lännen tarpeita. Sotaakäyvissä maissa laki ja oikeus kärsivät haaksirikon.

Suosittelen Jukka Kekkosen kirjaa jokaiselle, joka on kiinnostunut vuoden 1918 sisällissodastamme, historiasta ja ihmisoikeuksista. Kekkosen kirja on erityistä herkkua, koska se on oikeustieteilijän kirjoittama.