JACK LONDON 1876 - 1916

JACK LONDON 1876 – 1916

Jack London uskoi ihmiskunnan tulevaisuuteen, aikaan, jolloin rauha ja hyvä tahto vallitsivat maassa, jolloin sotaa ei olisi, ei lakkoja eikä orjuutta, vaan ihmiskunta käyttäisi taisteluvoimansa rauhan toimiin. Hän uskoi hyvän voimaan, työn tuottamaan onneen ja rakkauden suureen siunaukseen. Näissä Helmi Krohnin London elämäkerran (Otava 1925) sanoissa kiteytyy Jack Londonin perintö meille tämän päivän ihmisille.

Tämä vuosi on Jack Londonin juhlavuosi. Hänen syntymästään tulee 140 vuotta ja kuolemasta 100 vuotta.

Jackin isä oli kiertelevä irlantilaissyntyinen astrologi ja merimies William Henry Chaney ja äiti sukunsa mustalammas, spiritismiin taipuvainen Flora Wellman. Syntyessään Jack sai nimen John Griffith Chaney. Jack ei milloinkaan nähnyt isäänsä, koska tämä häipyi ennen pojan syntymää. Kun John oli kahdeksan kuukauden ikäinen, hänen äitinsä avioitui John Londonin kanssa ja poika sai uudeksi nimekseen Jack London. Äitinsä avioitumisen myötä Jack sai tukun sisaruksia, sillä leskeksi jääneellä John Londonilla oli yksitoista lasta.

Jackin lapsuus oli elämää niukkuudessa ja köyhyydessä. Kirjoista tuli hänen pakopaikkansa. Jack joutui perheen toimeentulon vuoksi työhön nuorena. Kymmenvuotiaana hän oli sanomalehtimyyjänä ja keilapoikana, kunnes siirtyi tehtaan liukuhihnan ääreen. Loputon raataminen lapsuus- ja nuoruusvuosina ei lannistanut Jack Londonia, vaan se kasvatti hänet syvään myötätuntoon työläisiä kohtaan ja pysyvän vastenmielisyyden säännöllisen työn orjuutta kohtaan.

Jack London eli kirjailijan näköisen elämän.

Pyrkimys vapauteen oli Londonin koko elämälle tyypillistä. Jo kolmetoistavuotiaana hän hankki ensimmäisen purjeveneensä, jolla harjoitti osterirosvoutta. Kaksi vuotta myöhemmin hänet pantiin vankilaan irtolaisuudesta. Hän kirjoittautui oppikouluun. Koska sen suorittamiseen olisi kulunut kuusi pitkää vuotta, hän päätti suorittaa koulun yksityisesti. Siihen meni vuosi.

London oli uupumaton. Silloinkin kun hän teki hampputehtaalla kolmentoista tunnin työpäivää kuutena päivänä viikossa, hän jaksoi kirjoittaa, vaikka hänen käsikirjotuksensa eivät kelvanneet vuosikausiin kenellekään. Hän oli elämässään mm. kulkuri, cowboy, pesula-apulainen, kullankaivaja, lämmittäjä, satamatyöntekijä, merimies ja sotakirjeenvaihtaja.

Hänet hyväksyttiin 21 vuotiaana Kalifornian yliopistoon, mutta opinnot eivät tarjonneet tarpeeksi vastusta hänen levottomalle luonteelleen. Hän lähti Alaskaan mukanaan Darwinin Lajien synty, Spencerin Philosophy of Style, Marxin Pääoma ja Miltonin Kadotettu paratiisi.

Hän avioitui Bessie Maddernin kanssa vuonna 1900. Heille syntyi kaksi lasta, Joan ja Bess. Venäjän-Japanin sodassa hän oli sotakirjeenvaihtajana. Hän erosi vaimostaan ja solmi uuden avioliiton Charmian Kittredgen kanssa. Toinen avioliitto jäi lapsettomaksi, sillä heidän vuonna 1910 syntynyt poikansa kuoli vauvana. Charmian ja Jack asettuivat perustamalleen tilalle Kaliforniaan.

Jack kirjoitti kuumeisesti, tuhat sanaa päivässä. Hänen ansionsa nousivat miljooniin. Rahat menivät lähipiirin elättämiseen, suureen kartanoon ja kalliisiin matkoihin. London eli suurissa veloissa.

Kuudentoista vuoden aikana London kirjoitti 46 teosta. Niissä London tarkasteli ihmiskunnan historiaa kehitysopin käsitteiden valossa ja näki sen loistavana, jatkuvana eepoksena. Hän sijoitti romaaninsa paikkoihin, joissa elämä näkyy paljaimpana: Alaskan erämaihin, Tyynen valtameren kaukaisille saarille, merille ja laivoihin, lakon myllertämiin tehtaisiin, alamaailmaan ja maankiertäjien teille.

Omaelämäkerrallinen romaani Martin Eden (1909) kuuluu jokaisen kirjailijanammatista haaveilevan perusoppimäärään. Kuten evolutionistille sopii, hänen kaikki romaaninsa ovat myös ihmisen kasvusta kertovia. Martin Eden tutustuu yläluokan perheeseen ja sen tyttäreen Ruthiin. Nuoret rakastuvat, Martin yrittää kirjoittamalla nousta Ruthin perheen arvoiseksi. Ruth yrittää saada Martinin vakituiseen työhön, jotta he voisivat avioitua. Viimein Ruth luovuttaa. Siinä vaiheessa Martin saa kirjallista arvostusta ja vaurautta. Ruht katuu, mutta se on myöhäistä. Mikään ei Martinille enää pysty korvaamaan kadotettua uskoa ihmiseen ja hän tekee itsemurhan.

Merisusi (1904) on kertomus merikapteeni Susi-Larsenista, joka soveltaa kammottavalla tavalla yli-ihmisoppia läheisiinsä. Lopulta kapteeni itse sairastuu avuttomuuden tilaan. Romanttisen rakkauskertomuksen myötä romaani on samalla kasvukertomus.

Rautakorko on Londonin yhteiskunnallisista romaaneista ehkä tunnetuin. Siinä hän kuvaa yhteiskunnan sellaisena kuin hän näki sen 25 vuotta myöhemmin. London kuvaa riehuvan luokkataistelun ja vallankumouksen myrskyn. Hän manaa esille kaameita kuvia, kapinoita ja verenvuodatusta. On sanottu, että Rautakorko on terävin, eittämättömin syytös kapitalistijärjestelmää vastaan mitä yhdysvaltalaisessa kirjallisuudessa on olemassa.

Rautakorko otettiin ynseästi vastaan. Erityisesti Jack Londonia suretti sosialistien kielteinen suhtautuminen romaaniin. Sosialistit eivät hyväksyneet Rautakoron synkkää tulevaisuudenkuvaa. London sanoi, että hänet oli ymmärretty väärin. Hän ei ollut tarkoittanut sitä ennustukseksi, vaan varoitukseksi. Vaalit pitää hoitaa kunnolla.

Kadotuksen kansa (1903) on kirja, joka oli loppuun saakka Londonille kaikkein tärkein. Hän kokosi kirjan aineiston asumalla kaksi kuukautta Lontoossa köyhälistön keskuudessa, pukeutumalla heidän laillaan ja ansaiten elatuksensa samoin kuin muut siinä ympäristössä. Hän onnistui samaistumisessaan niin hyvin, että kukaan ei koko aikana epäillyt hänen aitouttaan. London kertoo saaneensa tuolloin nähdä enemmän ja syvemmältä kuin kukaan muu ennen häntä sitä kurjaa elämää, jota kymmenet tuhannet ihmiset viettävät keskellä Lontoota, vain kivenheiton päässä suurkaupungin ylellisyydestä ja rikkaudesta.

Kadotuksen kansa on kuin piiskanisku sivistyneen maailman kasvoille. Yksinpä hyväntekeväisyysyhdistykset saavat iskuista osansa. Ne ovat Londonin mielestä olemassa vain omantunnon rauhoittamiseksi.

Oma lukunsa ovat Jack Londonin luonto ja koirakirjat. Hänen koirista kertovissa romaaneissa ihmisen ja koiran suhde vaihtelee jumaloinnista leppymättömään vihaan. Jeri-kirjansa esipuheessa London vetoaa eläinten ja eläinsuojeluyhdistysten puolesta. Hänen lähtökohtanaan on erityisesti opetettujen eläinten kurja kohtalo. ”Se kylmäverinen, täysin tietoinen ja tahallinen julmuus ja kiduttamishalu, johon ainakin yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasosaa kesytettyjen eläinten näytännöistä perustuu, herättää minussa kuvaamatonta inhoa ja kauhistusta. Taiteeksi kehitetty julmuus on saavuttanut korkeimman kukoistuksensa kesytettyjen eläinten maailmassa.”

Vielä vuonna 1914 Jack London oli sotakirjeenvaihtajana Meksikossa, mutta sen jälkeen hänen voimansa vähenivät. Häntä vaivasi munuaisten vajaatoiminta, mutta hän ei hellittänyt kiivasta elämäntahtiaan eikä luopunut elämäntavoistaan, johon sisältyivät raskaat ruoat ja runsas alkoholimäärä. London kuoli marraskuussa 1916. Kuolinsyyksi ilmoitettiin virtsamyrkytys. Charmian löysi hänen yöpöydältään lehtiön, jossa oli laskelma siitä, miten monta morfiinitablettia tarvittiin kuolettavaan annokseen. Lattialla lojui kaksi tyhjää unilääkepurkkia. Siten Jack London kirjoitti viimeisen viestinsä.