KÄYTÖSOPAS ARKEEN JA JUHLAAN

KÄYTÖSOPAS ARKEEN JA JUHLAAN

Mirva Saukkola
Etiketti. Käytösopas
arkeen ja juhlaan.
WSOY 2014, 206 siv.

”Elämä on suhteiden hoitoa, vastavuoroisuutta. Ihminen, joka kuvittelee selviytyvänsä kaikesta voittajana tarvitsematta tehdä uhrauksia tai myönnytyksiä, havaitsee eräänä päivänä joutuneensa yksin. Koska emme elä tätä päivää vaan tulevaisuutta varten, vaatii jokainen kontakti, jokainen ystävyys, jokainen rakkaus ja mieltymys vaalimista.” Näin kirjoittavat Anu Seppälä ja Anu Virkkunen kirjassaan ´käytös- ja tapatieto´ vuodelta 1977 (WSOY).  

Jonkinlainen protokolla ja tavat ovat säännelleet ihmiskunnan elämää kautta aikain. Se on ollut välttämätöntä, jotta vuorovaikutussuhteissa olevat ihmiset ovat voineet ymmärtää tilanteet samalla tavalla. Ihminen, joka ennen jätti tervehtimättä, oli uhka, nykyisin enää sivistymätön. Me elämme useissa yhteisöissä. Haluamme olla niissä hyväksyttyinä mukana. Toiset ihmiset ovat suositumpia kuin toiset. Suositulla ihmisellä on annettavana jotakin ympäristölleen.

Jokainen käyttäytyy. Ihminen itse voi päättää käyttäytyykö tapojen mukaisesti vai niitä rikkoen. Jokainen itseään kunnioittava ihminen muistaa äitienpäivänä äitinsä ja isänpäivänä isänsä. Tulee hyvä olo, kun muistamisen tekee kauniisti. Hyvä olo on itsetunnon rakennusaines.

Toisten ihmisten kunnioittaminen lähtee itsensä kunnioittamisesta. Jos ei huolehdi itsestään ja omasta lähiympäristöstään, ei kykene kunnioittamaan toisia.

Jokainen meistä on nähnyt korkokengissä töpsyttelevän naisen. Tilanne on kiusallinen sekä kompuroijalle että lähellä oleville. Kävelijän itsetunto rapistuu ja lähellä olevat kokevat myötähäpeää. Harjaantumattomuus koskettaa kaikkia etiketin tilanteita. Kun ruokailuetikettiin tottumaton pääsee ensimmäisessä työpaikassa johtajan kanssa samaan pöytään, luontevasta keskustelusta ei tulekaan mitään. Tottumattoman energia menee syömisen suorittamiseen.

On harmillista, että ns. tavallisen kansan keskuudessa lasten käytöksen opetukseen kiinnitetään nykyisin aikaisempaa vähemmän huomiota.  Tapaamme yhä useammin sukujuhlissa ja muissa juhlavissa tilanteissa kauemmas vetäytyneitä nuoria. He eivät vetäydy ujouttaan, vaan mm. siksi että heille ihmisten kätteleminen on outoa. Itsetunto ei pysy terveellä tasolla, jos kätellessä joutuu katsomaan lattiaa.

Koulussa tapakasvatusta ei enää anneta. Osaavatko kaikki opettajat itsekään enää etikettejä? Nuoret jäävät tapojen osalta tuuliajolle.

Jokainen voi itse harjaannuttaa itseään. Se vaatii itsetutkiskelua, rehellistä syventymistä omiin huonoihin puoliin, niihin minän puutteisiin, jotka ovat esteenä rakennettaessa hyvää suhdetta toisiin ihmisiin (Sirkka Lassila, Käytöksen kultainen kirja. WSOY 1997).

Käytöstavat muuttuvat yhteiskunnan muuttumisen mukana. Mirva Saukkola kirjoittaa kirjansa esipuheessa, että tavat heijastavat vahvemmin kuin mikään muu, miten maailma muuttuu. Tapojen muutoksiin on pätevät syynsä. Osa vanhoista tavoista häviää. Nykynaisen ei enää tarvitse viestittää viuhkallaan kosijoilleen kiinnostusta tai tasavallassa asuvan miehen hallita hovikumarrusta.

Silti muistamme, että frakkiin varauksellisesti suhtautuva tasavallan ministeri Erkki Tuomioja joutui sen hankkimaan saadessaan kutsun Britannian kuningattaren vastaanotolle. Tasavallassa musta puku riittää. Näemme vuosittain itsenäisyyspäivänä presidentin vastaanotolla työkansaa edustavia vieraita, joilla on musta puku. Useimmilla on puvun sijasta frakki.

Frakin kyllä saattaa joutua hankkimaan kuka tahansa. Jos saa kutsun bestmaniksi parhaan kaverinsa häihin ja sulhanen pukeutuu frakkiin. Silloin myös bestmanilla ja morsiusparin isillä tulee olla frakki.

Saukkolan kirja päivittää tapakulttuuria nykyaikaan. Kirja jakaantuu kolmeen päälukuun. Ensimmäinen osa ´Näin luovit arjen eri tilanteissa´ käsittelee mm. sosiaalisen kanssakäymisemme tavallisimmat tilanteet tervehtimisestä saunomiseen. Toisessa osassa ´Elämän erityistilaisuudet´ käsitellään mm. häät, nimenantojuhlat, lakkiaiset, gaalatilaisuudet ja pukeutumisen säännöt. Kolmas osa käsittelee juhlien järjestämistä. On esimerkiksi eri asia järjestää brunssi kuin illallinen, polttarit kuin lounas.

Kansainvälistymisen vuoksi tarvitsemamme käytöksen pelisäännöt ovat avartuneet. Myös tekniikka on muuttanut kanssakäymisemme muotoja. Silti ”kirje on myös esteettinen elämys, jossa yhdistyvät kaunis paperi ja kuori, kirjoittajan käsiala ja taiten valittu musteen väri”.

Surun kohtaamisen ja hautajaisten kuvaaminen on hyvä käytöskirjan tason kriteeri. Kuoleman käsitteleminen kuuluu elämän vaikeimpiin rasteihin. Mirva Saukkola kertoo yksityiskohtaisesti miten toimia suruviestin tulosta hautajaisten muistotilaisuuteen saakka. Surunvalittelukukkien lähettäminen on tehtävä ajallaan. Niiden lähettäminen vasta hautajaisten jälkeen on epäsopivaa. Jos vainajan omaisia ei muista mitenkään, mennään jo loukkaamisen rajoille.

Hautajaisissa kunnioittava pukeutuminen huolitellun ja hillityn esiintymisen ohella on erityisen tärkeää. Miesten musta puku tulee esille useammassakin kirjan kohdassa, mutta Saukkola ei täsmennä mitä muuta musta puku on kuin musta. Jos upslaakeilla, nappirivistöillä ja kaulusten muodolla ei ole enää väliä, olisiko ollut paikallaan kertoa se.

Saukkola kertoo, että arkkua tai uurnaa kantavat vainajan läheiset. Olisi ollut paikallaan myös kertoa miten omaiset ja läheiset sijoittuvat keskenään arkkua kantaessaan. Nykyisin näkee joskus muodostelmia, jota vainaja olisi itsekin vähintään kummeksunut.

Kirjan esipuheessa Saukkola kertoo pyrkineensä ottamaan monipuolisesti huomioon erilaiset tilanteet, joihin Suomessa asuva henkilö törmää. Tämän tarpeen kirja täyttää verrattain hyvin. Silti kirja ei yksin etikettioppaaksi riitä. Onneksi saatavilla on suuri kirjo alan kirjallisuutta.

Vaikka Saukkola viittaa kansainvälistymiseen, jää muiden maiden tavat käsittelemättä. Esimerkiksi Japaniin ensimmäistä kertaa lähtevän kannattaa käyttää aikaa japanilaiseen etikettiin tutustumiseen. Työmatkalle lähtevälle on tärkeää olla nolaamatta itseään, koska hän edustaa organisaatiotaan, yritystä, järjestöä tai muuta tahoa. Työelämässä tämä koskee luonnollisesti kaikkea kanssakäymistä. Kirkkoherran ei pidä kulkea kylällä paidatta, koska hän edustaa seurakuntaa, eikä puoluejohtajan mennä tennareissa gaala-iltaan, koska hän edustaa puoluettaan ja sen jäseniä, ei itseä.

Mirva Saukkolan kirjan lopussa on veikeä luettelo pukeutumisetiketistä ennen ja nyt. Ennen naiset eivät voineet olla ilman sukkahousuja missään muodollisissa tilanteissa. Nyt hautajaisia lukuun ottamatta melkein mihin hyvänsä sopii saapua paljain säärin. ”Niiden tulee kuitenkin olla sileät, kosteutetut ja mielellään ainakin vähäsen päivettyneet.” Entä valkoinen asu naisvierailla häissä? Ennen, ei todellakaan. Nykyisin: ”Vanhaa perinnettä kannattaa noudattaa. Valkoinen väri on varattu morsiamelle."

Mies ilman paitaa kesäterassilla? Ennen: Ei! Nyt: Ehdottomasti ei! Tennarit ja puku? Ennen: Ehdottomasti ei. Nyt: Tilanteesta riippuen. Kepeissä puutarhajuhlissa yhdistelmä voi olla lyömätön.