PAAVOLAISEN SUURI LEVOTTOMUUS

Ville Laamanen
Suuri levottomuus
Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1936–1939
Painosalama 2014

Ville Laamasen kirja (väistökirja) on tämän vuosikymmenen tärkein kulttuurihistoriallinen tutkimus ja puheenvuoro. Olavi Paavolaisen ja hänen aikalaistensa edesottamuksia on hyödyllistä seurata tänä finanssikapitalistisen globalismin yksituumaisuuden aikana.

Kun hegemonia on yksimielisyydessään luja, menestyäkseen myös sen vastavoiman tulee olla vahva. Tämän tosiasian edessä demokratian puolustajien kannattaa pysähtyä. Onko ja mitä 1930-luvusta opittavaa tämän päivän Eurooppaa ajatellen.

En kirjoita Laamasen kirjasta esittelyä, saati arvioita, vaan kirjoitan pikemmin muutamin sitaatein syitä kirjan lukemiselle. Tarkalle lukemiselle.

Moderni ja totalitaarinen kamppailivat 1930-luvun politiikassa ja kulttuurissa. Mutta monet asiat myös yhdistivät niitä tavoilla, joiden ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Eräs keino on kuunnella aikalaisia. Olavi Paavolainen on kiinnostava sen takia, että vaikka hän vuosina 1936–1939 näki Euroopan ”pakenevan pimeyteen”, hänen valintansa oli pysyä kulttuurisesti orientoituneena oman nykyaikansa esittäjänä ja tulkitsijana.

Paavolaisen valinta oli olla esittämättä yhtä totuutta. Se jo sinänsä vaati tuohon aikaan rohkeutta. ”Hänen kulttuurinen katseensa oli harkitusti välillä osallistuva ja välillä etäisyyden säilyttävä. Tämä oli kulttuurikriitikon ja taiteilijan käyttämä menetelmä, joka teki Paavolaisen tulkinnoista vaihtelevia, tyylillisesti kiinnostavia ja mieleenpainuvia.” Hänen katseensa näkyy selvästi Pako yksinäisyyteen –trilogiassa.

Yhdyn Esa Mäkijärven näkemykseen. Artikkelissaan ´Tulenkantaja ja tuulenhaistaja´ Demokraatissa 20.11.2014 hän kirjoittaa: ”Paavolaisen tuuliviirimäisyys johti syytöksiin teeskentelystä. Häntä vierastettiin sisäänpäin kääntyneessä, varautuneessa ja vuosikymmenien vieriessä yhä politisoituneemmassa Suomessa.” Mäkijärvi tarkoittanee politisoituneella yhteiskunnan ilmapiirin yksipiippuista oikeistolaistumista.

Olavi Paavolainen oli ristiriitainen henkilö. Hänestä kiinnostuneita on puhuttanut mitä Paavolainen ajatteli sellaisista maailmansotien välillä olleista ajankohtaisista asioita kuin sukupuoliroolit, seksuaalisuus ja avioliittoinstituution yhteiskunnallinen merkitys. ”Sukupuolikysymykset liittyvät läheisesti Paavolaisen vähän tunnettuun, mutta silti… kiehtovana pidettyyn yksityiselämään, hänen hankaliin naissuhteisiinsa ja hajanaisiin tiedonmurusiin mahdollisista biseksuaalisuuteen viittaavista nuoruuden kokemuksista.” Paavolainen työsti vuosikausia kirjaa seksuaalisuudesta ja sukupuolimoraalista, mutta ei saanut koskaan hankettaan valmiiksi.

Laamanen lukee Paavolaisen kulttuurikritiikkiä rinnakkain eniten V.A. Koskenniemen ja Tatu Vaaskiven kirjoitusten kanssa. Kirjeitä Paavolainen lähetti matkoiltaan monille. Viimeinen matka suuntautui Neuvostoliittoon. Kurjensaarelle hän kirjoitti Gruusiasta: Tbilisi on koko kiertomatkan hienoin elämys, loistava yhdistelmä länttä ja itää. ”Kuvankauniit gruusialaiset ihmiset, moskeijat, laulut ja musiikki” olivat ”suggeroivia”. Tbilisi tarjosi ”välähdyksiä gideläisestä elämänhurmasta”. Sitten Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja alkoi sota. Paavolainen pääsi sentään monen mutkan kautta kotiin.

Paavolainen tutustui kolmeen totalitaariseen valtioon, Saksaan, Italiaan ja Neuvostoliittoon. Niissä oli yhtymäkohtia, mutta myös selviä eroja. ”Mussolini oli todennut eräässä puheessaan vuonna 1923, että taide kuului ”individualismin sfääriin” ja että hän kaihtoi ajatusta ”rohkaista jotain sellaista, joka voisi muistuttaa valtion taidetta”. Mussolinin mukaan valtion ei saanut sabotoida taidetta, vaan päinvastoin sen tuli ”luoda inhimilliset olosuhteet taiteilijoille, rohkaista heitä niin taiteellisesta kuin kansallisestakin näkökulmasta katsoen”.

Mussolini kirjoitutti erään näyttelyn seinälle: ”Italialaiset, toimikaa niin, jotta tulevaisuuden nerous ylittää menneisyyden saavutukset.” Italialaisen fasistin ei ollut tarkoitus taistella kansallissosialistien lailla juutalaisia vastaan tai neuvostoihmisten tapaan riistävää luokkaa vastaan. ”Fasistin tehtävä oli kamppailla ennen kaikkea uuden sivilisaation puolesta, degeneraatiota vastaan.”

”Paavolaisen 1930-luvun kirjat ovat pysäyttävä kuvaus siitä, millainen houkutus totalitaaristen aatteiden tarjoama ”pako pimeyteen” piinatulle Euroopalle olikaan, ja kuinka Mussolinin ja Hitlerin edustamassa ”fascismissa” oli lopulta kyse paljon suuremmasta ja syvemmälle ulottuvasta ilmiöstä kuin pelkästä diktatuurista.” Paavolaisen mielestä 1930-luvun loppu oli kypsä kulttuurin murrokselle ja uuden ihmisen syntymiselle.

Paavolaisen kuten myös Laamasen arvion suurin puute on, että he eivät sijoita totalitarismia yhteiskuntaluokkien väliseen kamppailuun. Moni asia näkyy kirkkaammin, kun tarkastelee mihin suuntaan pääomapiirit rahallisen tukensa suuntasivat. Esimerkiksi Suomen metsäteollisuus ja sen pankit osoittivat konkreettista kiinnostusta ja kiitosta tahoille, jotka halusivat siirtää maamme itärajaa Karjalan mäntyjen tuolle puolen.