LAATUA OPPIMISEEN ESIKOULUSTA YLIOPISTOIHIN

LAATUA!
Oppimateriaalit muuttuvassa tietoympäristössä
Toim. Helena Ruuska, Markku Löytönen, Anne Rutanen
Suomen tietokirjailijat ry

Julkisessa keskustelussa kuulee puheenvuoroja, joissa luvataan kymmenien miljoonien eurojen säästöjä, kun siirrytään sähköisiin oppimisympäristöihin, pilvessä ladattaviin tuntisuunnitelmiin ja yhteisesti tuotettuihin oppimateriaaleihin. Tällaisten väitteiden esittelijöiltä unohtuu, että korkeatasoisen oppikirjallisuuden tekeminen on yhtä vaativaa jakelukanavasta riippumatta.

Hyvin toimivan sähköisen oppimateriaalin tekeminen on usein kalliimpaa kuin paperisen. Painokustannukset ovat vain murto-osa kustannuksista. Miten yhdistää sana, kuva, liike ja ääni sähköisessä materiaalissa? Miten rakentaa verkkoon ei-lineaarisia oppimispolkuja? Sähköisen materiaalin tekemiseen vaaditaan monta uutta ammattilaista: käsikirjoittajia, kuvaajia ja koodaajia.

Suomen tietokirjailijoiden kustantama kirja on tarpeeseen. Myllertyvä tietoympäristömme vaatii itse kultakin meistä jatkuvaa tiedon päivittämistä siitä missä mennään. Vaikka kirja paneutuu oppimateriaaliin, liittyy se kaikkeen saamaamme informaatioon. Kun vaadimme oppimateriaalilta laatua, vaadimme sitä kaikelta meille syötettävältä informaatiolta. Me joudumme entistä tarkemmin arvioimaan mitä esimerkiksi media meille syöttää. On osattava epäillä pitääkö paikkansa, että x kappaletta päärynöitä lisättynä z määrällä omenoita tulee y määrä porkkanoita. Erityisesti iltapäivälehtien kategoriat heittävät usein häränpyllyä. Sadut ovat kivoja, mutta ne pitää osata erottaa tosiasioista.

Laatua oppimateriaalilta –kirjassa on kolmekymmentäkuusi artikkelia kahdeltakymmeneltä kuudelta alan huipulta. Tässä tekstissä viitataan vain kolmeen artikkeliin.

Toivottavasti mahdollisimman moni opettaja, kasvattaja ja lasten vanhempi löytää kirjan. Lasten kasvattaminen ja opettaminen eivät ole vain kasvattajien tehtävä. Vanhemmilla on erityinen vastuu opetuspaikan ulkopuolisen oppimisympäristön suotuisuudesta. Yhteiskunnan hyvinvointipolitiikan tehtävä on vuorostaan turvata jokaiselle perheelle ja lapselle materiaaliset ja henkiset voimavarat lasten kehityksen turvaamiseksi.

Teknologinen muutos on tuonut uusia oppimisympäristöjä, opetusmenetelmiä ja oppimateriaaleja. Suuri osa opetuksesta perustuu silti edelleen perinteisiin menetelmiin. On selvää, että oppimisprosessi tulee muuttumaan.

Oppimisprosessiin vaikuttaa ainakin kolme tekijää. Yksilöön liittyviä tekijöitä ovat mm. tiedot, taidot ja aikaisemmat oppimiskokemukset. Myös oppijan persoonallisuudella, identiteetin eri ulottuvuuksilla ja henkilöhistorialla on merkitystä. Oppimisympäristön tekijöitä ovat mm. fysikaalinen ympäristö, opettajan ja opiskelijoiden roolit oppimisprosessissa ja käytettävät opetus- ja opiskelumenetelmät sekä yksilöiden välinen vuorovaikutus ja ilmapiiri.

Kirjassa kiinnitetään taidokkaasti huomiota opiskelijan ja oppimisympäristön vuorovaikutuksen merkitykseen. Tärkeitä tekijöitä ovat oppimisen säätely- ja opiskelutaidot, kiinnostus opiskeltavaan aiheeseen, opiskelumotivaatio, pystyvyysuskomukset eli käsitys omista kyvyistä sekä oppimiseen liittyvät tunteet.

On selvää, että sosiaalisesti ja psyykkisesti alistetun lapsen keinot ovat vähäisemmät verrattuna kasvun kannalta positiivisessa ympäristössä kasvaneeseen lapseen. Tässä korostuu koulun ulkopuolisen yhteiskunnallisen ympäristön merkitys. Tutkimuksissa on todennettu, että alemmuudentuntoinen lapsi kokee koulu- ja opiskeluympäristöt itselleen vieraiksi.

Pystyvyysuskomusten merkitys on oppimisen tärkeä edellytys. Sillä tarkoitetaan oppijan uskomuksia itseensä ja omaan kyvykkyyteensä sekä arvoja ja päämääriä. Jos ei luota itseensä, käy myös oppiminen työlääksi. Hyvien itsesäätelytaitojen on vuorostaan havaittu kompensoivan oppimista haittaavia tekijöitä.

Vaikka kirjoittajat eivät tätä nimenomaan artikkelissaan mainitse, liittyy itsesäätelytaitojen kehittyminen lapsen kurinalaisuuden oppimiseen. Ensimmäinen kurinalainen toimi lapsella on potalla käynnin oppiminen. Kurinalaisuus kehittää kykyä asioiden, ilmiöiden ja siten ajatusten luokittelukykyyn. Ne ovat luovuuden lähteitä.

Mielenkiintoista on, että kun sanotaan työssäkäynnin haittaavan oppimista, niin kuitenkin ”opiskelijat, joilla on hyvät itsesäätelytaidot, kokevat työssäkäynnin tehostavan omaa ajankäyttöään, jolloin työssäkäynnin todetaankin edistävän opintojen etenemistä”. Toivottavasti tämä toteamus ei lisää paineita heikentää opintososiaalisia etuuksia. Totta on myös, että luovuus edellyttää aikaa ja rauhallisuutta.

Esikoululla on tärkeä sija lapsen oppimisessa. Esikoululaisen oppiminen liittyy kiinteästi hänen ajattelutaitojensa kehitykseen. Esikoululaisen oppiminen tiivistyy neljään osioon: 1. Lapsi oppii tekemään asioita tarkkailemalla toisia, 2. Oppimistulokset vahvistuvat, kun lapsi osallistuu itse tekemiseen, 3. Lapsi harjaantuu oppimisen herkkyyteen. Kun lapsi uskoo oppivansa, hän myös oppii ja 4. Suotuisa oppiminen edellyttää, että lapselle ei synny käsitystä oppimisen vaikeudesta tai siitä, ettei hän opi jotakin.

Kirja ei luonnollisesti käsittele päivähoitovaihetta lapsen kehityksessä. Kirjan luettuaan ymmärtää kuinka tärkeää etenkin nykypäivään oppimisessa kollektiivisella kasvatuksella on. Etenkin sosiaalisesti heikossa asemassa oleville lapsille tulee turvata päiväkodin anti. On epäsosiaalista leikata päivähoito-oikeutta sosiaalisesti ja psyykkisesti väsyneiden vanhempien lapsilta. Jotta vanhemmat eivät väsyisi, tulee ihmisille turvata riittävä toimeentulo ja tarkoituksenmukainen elämä.