PROPAGANDAA UKRAINAN HISTORIALLA

Johannes Remy
Ukrainan historia
Gaudeamus 2015, siv. 296

Ukrainan kaksi vuosikymmentä kestänyt itsenäisyys ei ole ollut ukrainalaisille helppoa aikaa. Kansan hyvinvointi ei ole vieläkään samalla tasolla kuin se oli ennen Neuvostoliiton hajoamista. Euroopan maista vain Moldova on Ukrainaa köyhempi. Pääasiassa sosiaalisten turvaverkostojen katoamisen vuoksi väkiluku on vähentynyt 52 miljoonasta 46 miljoonaan. Todellinen sisällissota pitäisi käydä siis ihmisten elämän puolesta kuolemaa vastaan, jotta päästäisiin samaan kuin Venäjällä toissavuonna, jossa väestön väheneminen saatiin vihdoin pysäytettyä. Ukrainassa ihmisiä kuolee edelleen enemmän kuin syntyy. Siellä köyhyys tappaa.

Remyn historia alkaa 1600-luvulta kasakkasodista ja Venäjän ja Ukrainan valtioyhteyden syntymisestä. Sitä aikaisemman historian käsittelylle on kuusi sivua. Ukrainan aikaisemmasta historiasta suomenkielellä kiinnostuneille suosittelen Viktor Pilipenkon ja Georgi Kasjanovin vuonna 1997 ilmestynyttä Ukrainan historiaa (Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti). Siinä käsitellään Remyn kirjaa tarkemmin myös 1800-luvun kumoukselliset liikkeet samoin kuin 1917 vallankumouksen jälkeiset tilanteet ja liikkeet.

Johannes Remy tarjoaa hyvän tietopaketin Ukrainan taustoista myös nykyhetken tilannetta ajatellen. Kovin sekavalta ukrainalaisuus näyttää. Tietänevätkö Ukrainassa asuvat itsekään mitä ukrainalaisuus on? Kautta historian itä ja länsi ovat kiinnittyneet eri suuntiin. Lännen puolella on ollut itää enemmän tilaa yltiönationalistisille pyrkimyksille.

Epätoivoisia itsenäisyyspyrkimyksiä

Venäjän 1917 ja ensimmäisen maailmansodan melskeissä Ukraina – ja osia siitä – ehti olla suunnilleen kaikkien osapuolien rintamassa. Epätoivon vimmalla itsenäisyyteen pyrkineet eivät kyenneet johdonmukaiseen politiikkaan. Toisaalta itsenäisyyttä sille eivät luvanneet ketkään, eivät maahan hyökänneet ranskalaiset, eivät saksalaiset, eivät itävaltaunkarilaiset. Heihin tukeutunut oikeistolainen johto menetti kansan luottamuksen. Osin tästä syystä ukrainalaiset bolsevikit Venäjän aateveljiensä tuella saivat vallan.

Keskeinen merkitys bolsevikkien voitossa oli anarkisti Nestor Mahnon talonpoikaisarmeijalta ratkaisutaisteluissa saatu tuki sekä melko vahvan sosialistisen työväenliikkeen sivuun työntäminen.

Toisessa maailmansodassa Saksa tuhosi pahiten Valko-Venäjän ja Ukrainan alueen. Tästä huolimatta osa ukrainalaisista äärinationalistisista voimista liittoutui natsi-Saksan kanssa. Ukrainalainen OUN teki yhteistyötä Saksan kanssa jo ennen sotaa. OUN:n tavoitteena oli Ukrainan itsenäisyys. Saksa ei tosin koskaan tavoitetta tukenut. Saksalaiset pitivät ukrainalaisia alempaan rotuun kuuluvina. Samainen OUN on eri nimillä jälleen voimissaan.

Toisen maailmansodan jälkeen Ukrainalla oli erityisasema Neuvostoliitossa. Vuonna 1954 vietettiin Hmelnytskyn kasakoiden Venäjän kanssa solmiman sopimuksen 300-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden kunniaksi Neuvostoliiton johto laajensi Ukrainan aluetta liittämällä siihen Krimin. Koska Neuvostoliiton ulko- ja puolustuspolitiikka hoidettiin Moskovasta, ei Krimin siirrolla tietenkään pitänyt olla ulko- ja sotilaspoliittista merkitystä.

Neuvottelutie ei auttanut

Neuvostoliiton hajotessa Ukraina itsenäistyi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sen kummempi asia kuin että vanha valtaeliitti vaihtoi vaatteitaan ja jatkoi autonomisesta itsenäiseksi muuttuneen valtion johdossa. Valtion ja yksityiset edut sekoittuivat toisiinsa. Kansallisomaisuus päätyi muutamalle oligarkille.

Ukrainassa oli oma energia-alan Hodorkovskinsa, Pavlo Lazarenko. Vuonna 1998 hänet pidätettiin Sveitsissä, jossa hänet tuomittiin rahanpesusta. Hänet kuitenkin päästettiin maasta takuita vastaan. Lazarenko matkusti Yhdysvaltoihin, jossa hänet tuomittiin vankilaan taloudellisista väärinkäytöksistä. Ukrainassa ei ole omia luonnonvaroja, eikä Yhdysvaltain niiden valtaamiseksi näin ollen tarvinnut tehdä Lazarenkosta Hodorkovskin kaltaista ihmisoikeuskysymystä. Nyt Lazarenko on vapautunut vankilasta ja hän taistelee parhaillaan saadakseen jäädä Yhdysvaltoihin. Ukrainaan hänellä ei ole menemistä.

Vuonna 1994 tehtiin tärkeä Budapestin sopimus. Venäjä, Yhdysvallat ja Iso-Britannia sitoutuivat kunnioittamaan Ukrainan itsenäisyyttä nykyisissä rajoissa sekä pidättäytymään sotilaallisen voiman ja taloudellisen vallan käytöstä Ukrainan politiikkaan vaikuttamisen välineenä. Euroopan unioni rikkoi sopimusta myöhemmin asettaessaan talouspakotteita Venäjälle. Ukrainan länsisuuntaustahan niillä tuetaan.

Kiistoja Ukrainan ja Venäjän välillä on ollut koko ajan, vaikka ne on osin pidetty diplomatian suojissa. Kiistat liittyivät IVY:n rooliin, ydinaseisiin, Krimin asemaan ja Mustanmeren sotalaivastoon. Venäjän duuma hyväksyi jo vuonna 1992 lain, jossa Krimin liittäminen Ukrainaan todettiin laittomaksi. Heikkoudentilassaan Venäjä kuitenkin vuonna 1995 tunnusti Krimin kuuluvan Ukrainalle, samassa yhteydessä kun se solmi sopimuksen Mustanmeren laivaston asemasta. Duuma vastusti ankarasti Krimistä luopumista. Presidentti Jeltsin toimi vastoin kansanedustuslaitoksen tahtoa.

Juuso Salokoski kertoo Kanavassa (2/2015) I.I.Kliminin kirjaan viitaten, että Venäjän ja Ukrainan välit olivat jatkuvasti huonot ja neuvottelut kaikista yksityiskohdista vaikeita ja pitkällisiä ja osin myös tuloksettomia. Maiden konflikti alkoi heti presidenttien Boris Jeltsinin ja Leonid Kravtsukin yhteistyöjulistuksesta vuonna 1990. Remy ei näin yksityiskohtaisesti erimielisyyksistä kirjoita.

Kliminin mukaan Ukraina käytti Mustanmeren laivastoa härskisti kiristyskeinona. Lokakuussa 2005 Kravtsuk totesi julkisesti, että Venäjä ei maksa Sevastopolin tukikohdasta vuokraa kuin 10 miljoonaa dollaria (vuokra oli todellisuudessa 97,8 miljoonaa dollaria), ja että Yhdysvallat maksaisi siitä 3-4 miljardia. Samaan aikaan Ukrainan ulkoministeri Boris Tarasuk vaati, että Venäjän tulee luopua Sevastopolin tukikohdasta sopimuskauden päättyessä 2017. Vuonna 2008 Ukrainan hallitus ehdotti virallisesti neuvotteluja Sevastopolin tukikohdan luovuttamisesta.

Kun katsomme karttaa, ymmärrämme että se on mahdotonta. Jatkuvasti Venäjän rajoille vastoin Etykin päätösasiakirjan henkeä hivuttautunut Yhdysvallat Krimillä! Ajatelkaa, mikä jatkuva sodan uhka!

Kliminin kirjasta käy Salokosken mukaan selväksi, että Venäjä pyrki kaikin keinoin ratkomaan ongelmia Ukrainan kanssa neuvotteluteitse, mutta tuloksettomuus turhautti. Janukovitsin syrjäyttäminen johti Venäjällä arvioon, että mitkään tavanomaiset keinot eivät enää auta turvaamaan Venäjän oikeutettuja etuja. ”Kysymys ei ollut lyhytjännitteisestä uhittelusta, vaan pitkän umpikujaan ajautuneen prosessin loppukoitoksesta.” Ammattitaitoiset ulkopoliitikot myös lännessä ymmärtävät tämän. He ovat valitettavasti riittävän vaikutusvallan ulkopuolella. Kun Yhdysvallat on vielä puuttunut Ukrainan sisäisiin asioihin suurin rahapanoksin koko sen itsenäisyyden ajan, ovat kaikki syyt sotaan olemassa.

Tilannetta ei suinkaan ole auttanut Ukrainan ajoittainen uhittelu Natoon liittymisellä. Tätäkin tilannetta on pahentanut lännen tapa lukea Etyk-päätösasiakirjaa kuin ortodoksijuutalainen Raamattua. Etykin asiakirjan allekirjoittamisen aikaan ei voitu kuvitellakaan, että valtiot levittäytyvät rajojensa ulkopuolelle sotilasliiton nimissä. Siksi siitä ei asiakirjassa ole mainintaa.

Johannes Remyn ´Ukrainan historian´ pilaa sen viimeinen luku ´Maidanin vallankumous ja Venäjän maahantunkeutuminen´. Se sisältää läntistä moskaa. Vahinko, sillä tämän vuoksi kirja ei täytä odotuksia, että suomenkielellä olisi saatavissa Ukrainan historia. On kummallista, että yleensä niin luotettava Gaudeamus on tällä kertaa sortunut propagandistiksi.

Länneltä valtavat summat

Presidentti Viktor Janukovytsin tavoitteena oli assosiaatiosopimus Euroopan unionin kanssa. Janukovytsin hallinto laski, että sopimuksen ehtojen vuoksi Ukraina tarvitsee EU:lta tukea useita miljardeja dollareita. Sopimus, joka sittemmin uuden hallinnon toimesta solmittiin, avaa Ukrainan markkinat EU-maista tulevalle kilpailulle. Se johtaa rajuihin supistuksiin ukrainalaisissa yrityksissä. EU lupasi vain 600 miljoonaa euroa.

Janukovytsilla ei ollut muuta mahdollisuutta, kun jättää sopimus allekirjoittamatta. Olletikin, kun assosiaatiosopimus oli ristiriidassa Ukrainan aiemmin Venäjän kanssa tekemien sopimusten kanssa. Ongelman ydin on siinä, että ukrainalaiset tuotteet ovat nauttineet tullittomuutta Venäjällä. Kun Ukrainan ja EU:n välillä poistetaan tullimuuri, EU-maiden tuotteilla on samalla tulliton pääsy Venäjälle, jollei sopimusta mukauteta. EU ei välittänyt tästä. Se oli piittaamaton arvioimaan kaikkien osapuolien etuja tasapuolisesti.

Kun Janukovyts ei sopimusta allekirjoittanut, kansa kokoontui Maidanille. Kansa oli niin lopen uupunut Ukrainan eliitin harjoittamaan kansallisomaisuuden ryöstöön ja korruptioon, että se epätoivoisesti kuvitteli saavansa apua Euroopan unionilta, vaikka EU ei ollut luvannut ottaa Ukrainaa edes ehdokasjäsenekseen. Tosiasiassa assosiaatiosopimus oli Venäjän vastainen toimi.

Kansan viha Maidanilla oli oikeutettu. Koska maassa ei kuitenkaan ollut kansan lähtökohdista toimivaa poliittista organisaatiota, Maidanin johdon ottivat haltuun oikeistolaiset ja osin äärioikeistolaiset organisaatiot. Tulos tiedetään.

Käsittämätöntä on, että EU on luvannut uudelle Nato-mieliselle hallinnolle miljardien tuen ja IMF peräti 35 miljardia dollaria, moninkertaisesti verrattuna Janukovytsin pyyntöihin. Vain vallassa olevien oligarkkien nimet ovat vaihtuneet, tuhansia ihmisiä on kuollut ja miljoonien ihmisten hätä on lisääntynyt. Yhdysvallat ilakoi, koska se tarvitsee kriisejä. Niiden avulla se voi pitää sotilaitaan 150 sotilastukikohdassa ja tuottaa omien oligarkkiensa asetehtaissa tappovälineitä.

EU menetti rauhan kasvonsa. Se on suuri pettymys jokaiselle, joka haaveili eurooppalaisten kansojen liitosta.