100 TIETOKIRJAA

Joel Kuortti, Jukka-Pekka Pietiäinen
Abckirjasta Mustaan orkideaan
100 MERKITTÄVÄÄ SUOMALAISTA TIETOKIRJAA
Paasilinna 2014, 191 siv.

Adam Smith olisi tuntematon mies, mikäli Anders Chydeniuksen Kansallinen voitto olisi aikoinaan päässyt kansainväliseen levitykseen. Chydeniuksen merkantilismin vastaisiin ajatuksiin sisältyivät kaikki ne liberalistiset talousnäkemykset, jotka Smith sittemmin teki tunnetuksi. Chydenius puolusti yleistä demokratiaa, painovapautta ja ihmisoikeuksia. Hän otti jopa kantaa palvelusväen huonoon asemaan ja vaati uskonnon harjoittamisen vapauden laajentamista.

Chydeniuksen radikaalisuus korostuu, kun muistetaan että hän eli aikana, jolloin Daniel Juslenius todisti väitöskirjassaan suomen kielen olevan Baabelin peruskieliä, jolla on kieliopillisia ja sanastollisia yhtymäkohtia kreikan ja heprean kanssa. Jusleniuksen mukaan suomalaiset polveutuivat Nooan pojanpojasta Maagogista. Käsitys oli Itä-Ruotsissa eli nykyisessä Suomessa yleinen.

Kirjan vanhin tietokirja on Mikael Agricolan Abckiria vuodelta 1543 ja tuorein Elina Grundströmin Musta orkidea vuodelta 2013. Kirjassa esitellään tiedettä, hakuteoksia, oppikirjoja, pamfletteja, lasten ja nuorten tietokirjoja ja yleistietokirjoja. Paikkansa on saanut niin Eino Kailan Persoonallisuus, Georg Henrik von Wrightin Klassisen humanismin puolustuspuhe kuin Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikkaa.

Kirjan kirjoittajien mukaan ”sanomattakin on selvää, että valintamme ovat subjektiivisia”. Joo, mutta tästä huolimatta voi kysyä onko subjektiivisuus pursunnut, kun sadan merkittävän teoksen joukkoon on otettu Edwin Linkomiehen muistelmat vv. 1943–44, Räisäsen Raamattunäkemystä etsimässä, Vartian ja Ylä-Anttilan Kansantalous 2017 tai Ervastin Irakgate. Toisaalta kirja sisältää herkkuja. Yksi niistä on Suomen Matkailijayhdistyksen Turisti, Aikataulut.

Tällaisten kokoomateosten ulkopuolelle jää väistämättä osa kirjoista syystä, että tunnetut kustantamot eivät kustanna kaikkia tietokirjoja. Erityisesti ammattiyhdistysliike ja muut kansalaisjärjestöt ovat vuosikymmenien aikana kustantaneet kirjoja, jotka voisivat tunkea sadan merkittävän joukkoon. Itselleni tulee mieleen mm. Sosiaaliturvan keskusliiton 1994 kustantama Jouko Jaakkola, Panu Pulma, Mirja Satka ym. Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva ja Mielenterveyden keskusliiton vuonna 2005 kustantama Edward Shorterin Psykiatrian historia. Ihmisen toimintakykyyn liittyvä aineisto tahtoo yleensäkin jäädä historiaa kuvaavissa teoksissa taustalle. Esimerkiksi Petteri Pietikäisen Hulluuden historia (Gaudeamus 2013) on herättänyt kummallisen vähän julkista kiinnostusta, vaikka kirja kuvaa juuri meitä.

On selvää, että kaksi kirjoittajaa eivät voi mitenkään mennä läpi joka ikistä ilmestynyttä tietokirjaa. Niitä ilmestyy nykyään vuosittain 6 700 nimikettä.

100 merkittävää suomalaista tietokirjaa on miellyttävää lukemista. Sitä on vaikea laittaa yöpöydälle odottamaan huomista. Lukiessa tulee käyneeksi samalla tiivistetyssä muodossa läpi Suomen historian. Kuortti ja Pietikäinen aprikoivat saatesanoissa voivansa kirjoittaa kirjalle jatko-osan. Toivokaamme, että he niin tekevät. Kirjassa avataan sähköpostiosoitteen muodossa lukijoille mahdollisuus esittää omaa ehdokastaan seuraavaan sataan merkittävään tietokirjaan.