HYVÄN ELÄMÄN SOSIAALIPSYKOLOGIA

Pekka Kuusela & Mikko Saastamoinen (toim.)
Hyvän elämän sosiaalipsykologia
Toimijuus, tunteet ja hyvinvointi
UNIpress 2014, 247 siv.

On ilmestynyt kirja, joka on tärkeä ihmisen hyvinvointia edistävälle yhteiskunnalliselle toimijalle. Etenkin nykyisenä gallup-kautena, jolloin ihmisten argumentoimattomat tykkäämiset johtavat jopa politiikkaa, on hyvä pitää mielessä ihmisen hyvinvoinnin aakkoset.

Kaikki ihmiset eivät suinkaan ymmärrä omia hyvinvointinsa lähtökohtia. Hyvinvointivaltion luomiskautena osa tavallisistakin ihmisistä koki ennakkoluuloja hyvinvointihankkeita kohtaan. Silloin edistykselliset poliitikot kulkivat osin omien kannattajiensa edellä. Jopa vastoin omia asenteitaan kannattajat olivat heille kuitenkin uskollisia, koska olivat oppineet luottamaan heihin. Individualisoituneessa gallupdemokratiassa näin ei ole.

Professori Vilma Hännisen juhlakirja ja oppikirja tarkastelee hyvinvoinnin ja terveyden sosiaalipsykologian kysymyksiä. Hyvässä elämässä on kyse myös sosiaalisessa yhteisössä elävän ihmisen kokemuksesta. Tahdonvapaus, tunteet ja moraali, merkitykset ja sosiaaliset suhteet ovat arjen tärkeitä teemoja.

Viime vuosikymmenten aikana yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen alueilla on siirrytty rakenteellisen hyvinvoinnin tarkastelusta yksilön kokeman hyvinvoinnin tutkimukseen. Siirtymä on ollut poliittinen. Oikeistohenkisessä ilmapiirissä yhteiskunnan rakenteiden valuvikojen tarkastelu ei ole suosittua.

Hyvän elämän sosiaalipsykologia puhuu kuitenkin subjektiivisen hyvinvoinnin tutkimuksesta rakenteellisten tekijöiden rinnalla. Kun yksilöt ovat luiskahtaneet yhteisöistään kuin liukkaat saippuat märistä käsistä, yhteisöt ovat haavoittuneet, mutta rikki ovat menneet ennen muuta ihmiset. Seurauksena on mm. masennus. Sen ”ymmärtämisessä on aiheellista ottaa huomioon nimenomaan myöhäismodernin yhteiskunnan yksilöllistyminen ja erilaisten psyykkis-sosiaalisten tekijöiden yhteenkietoutuminen”.

Kirjassa on kolme kokonaisuutta. Toimijuus ja tunteet osassa tarkastellaan empatiaa ja moraalista toimijuutta, toimintaa sekä sosiaalisia taitoja, toisessa osassa hyvinvointia ja terveyttä, addiktioita ja masennusta sekä masennuksen ja yhteiskunnan tilan välistä yhteyttä. Kolmannessa osassa keskitytään laadullisen metodologian teemoihin.

Useita empatioita

Esittelen tässä osan kirjan artikkeleista. Elisa Aaltola tarkastelee empatiaa ja toimijuutta sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Tehtävä on vaativa, kuten kirjoittaja itsekin toteaa, empatialla on yli kymmenen erilaista määritelmää. Toisaalta on Kant (1724–1804), jonka uuden ajan moraalifilosofiassa rationaalisuus korostui, toisaalta tunteiden merkitystä moraalissa painottanut Hume (1711–1776).

Aaltola jakaa empatian kognitiiviseen, projektiiviseen, affektiiviseen ja ruumiilliseen empatiaan ja kuvaa niiden suhdetta moraaliin. Luku on konkreettisuudessaan mielenkiintoinen. ”Psykopaatit ovat kognitiivisessa empatiassa lahjakkaita.” ”Projektiivinen empatia on tärkeä työkalu lasten moraalikasvatuksessa.” Affektiivista empatiaa ”voidaan pitää moraalisen toimijuuden kannalta hedelmällisimpänä empatian muotona”. Se mahdollistaa omien moraalikäsitysten uudelleenjäsentämisen.

Toiminta muuttaa tulevaisuutta

Oili-Helena Ylijoki kirjoittaa toiminnan ja ajan suhteesta. On kaksi toisistaan perustavanlaatuisesti poikkeavaa selitystapaa sen mukaan, ”nähdäänkö niissä ihminen itse kykeneväksi ohjaamaan omaa toimintaansa vai haetaanko toiminnan selitysperustetta hänen ulkopuoleltaan tai jonkinlaisesta sisäisestä automatiikasta”.

Perinteisissä suuntauksissa toimintaa selitetään menneisyydestä. Toiminta on nykyhetkessä tapahtuvaa reagointia edeltävään ärsykkeeseen. Aika on kuin nuoli, joka kulkee peräkkäisinä reaktioina tyhjään tilaan, joka täyttyy menneen toiminnan säätelemällä tavalla. ”Tekojen psykologiassa, eksistentiaalisessa psykologiassa ja marxilaisessa toiminnan teoriassa inhimillistä toimintaa selitetään tulevaisuudesta.” Toiminta tähtää todellisuuden muuttamiseen tavoitteita vastaavaksi.

Ajan tiivistyminen on johtanut yksilön kannalta siihen, että menneisyydestä on aikaisempaa vaikeampi ottaa oppia ja tulevaisuus kutistuu entistä epävarmemmaksi, kaoottisemmaksi ja riskialttiimmaksi. Yhteisötasolla ei jää aikaa demokraattisille pohdinnoille. ”Laajentunut nykyisyys” on johtanut ajan puutteeseen. Se on ihmisiä määrittävä pakkomielle, ”hetken tyrannia”, joka synnyttää loppuun palamista ja psykofyysistä stressiä. Kiireen kokemuksen juuriin ja kelloajan logiikan vääjäämättömyyteen ei yleensä edetä, vaikka apua ajanhallintakursseilta haetaankin.

Kelloaika ei onneksemme ole ainoa kokemuksellinen aikamme. Aikamaisemamme kokonaisuus on rytminen, tempova, muutoksia ja jatkuvuutta hakevaa. Sitä paitsi inhimillistä toimintaa voi tarkastella lajihistoriallisesta, yhteiskuntahistoriallisesta, yksilöhistoriallisesta sekä mikrotason oppimishistoriallisesta näkökulmasta.

Tiedon prosessointi sosiaalisissa taidoissa

Anita Saaranen-Kauppinen käsittelee sosiaalisia taitoja. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot sekoittuvat arkikielessä. Sosiaalisuus on kiinnostusta muihin ihmisiin ja tarvetta olla vuorovaikutuksessa. Sosiaalipsykologisesti sosiaalinen taitavuus on vuorovaikutuksessa toteutuvaa joustavaa, tilanteeseen ja ympäristöön sopivaa toimintaa. Ne poikkeavat muista taidoista siinä, että ne suuntautuvat aina muihin ihmisiin. Sosiaalisiin taitoihin liittyy olennaisesti sosiaalisen tiedon prosessointi: sosiaalisten tilanteiden havainnoiminen, niiden perustalta tulkintojen tekeminen sekä oman toiminnan suuntaaminen ja toteuttaminen tulkittujen sosiaalisten vihjeiden ja tarpeiden mukaisesti.

Jos siis sosiaalisessa tilanteessa teot vievät korostuneesti muiden vuorovaikutusosapuolten huomion, on kyseessä yksilön omien kykyjen esitteleminen, ei sosiaalinen taitavuus. Sosiaalinen taitavuus on kykyä olla vuorovaikutuksessa siten, ettei käyttäytymistä arvioida negatiivisesti muiden ihmisten taholta. Sosiaalinen taitavuus luo hyvää elämää.

Masennus on muhkea business

Hyvinvointi, riippuvuudet ja masennus luvussa saamme lukea arvojemme, itsetuntomme ja terveytemme korrelaatioista. Anja Koski-Jännes kirjoittaa addiktioista ja niiden lisääntymisestä. Markkinayhteiskunnan vapauden kääntöpuoli on ahdistus suorittamisesta. Syntyy mielihyväkokemusten toistopakko ja kasvava pakko addiktoitua näitä kokemuksia tuottaviin aineisiin ja toimintoihin.

Mikko Saastamoisen artikkeli käsittelee masennuksen ja yhteiskunnan tilan välistä yhteyttä. Vaikka masennuksen syyt ovat askarruttaneet ihmisiä antiikista lähtien, on kysymys noussut erityisesti esiin nykyaikana. Masennuksesta on tullut länsimaiden kansanterveydellinen vitsaus.

Nykytutkimus etsii syitä masennukseen biologisista, psykologisista ja sosiaalisista syistä. On mm. ajateltu, että masennuksen taustalla on opittu, vääristynyt negatiivinen tulkinta omasta itsestä ja sosiaalisesta ympäristöstä. Masennus on ikään kuin elämän merkityksenantoon ja tapahtumiin liittyvän sosiaalisen stressitilan ilmentymä.

Identiteetin käsitettä tekstissä ei käytetä, mutta masennus näyttäisi lähes kaikkien selitysten mukaan liittyvän haurastuneeseen identiteettiin. Ihminen on vieraantunut itsestään. Länsimainen kulttuuri on muuttunut suuntaan, jossa osa ihmisistä ei enää tunnista itseään ja toisaalta muutos on ollut ihmisen muutosvalmiuden osalta liian nopea.

Saastamoinen kertoo muutoksen nopeuden vaikutuksesta Kiinassa. ”Vuoden 1966 jälkeen syntyneiden kiinalaisten keskuudessa diagnosoitu masennus on 22,4 kertaa yleisempää kuin ennen vuotta 1937 syntyneillä kiinalaisilla.”

Onko länsimaisten yhteiskuntien ja kulttuurien tila terve ja arvomaailmaltaan inhimillistä hyvinvointia edistävä? Nykyihanne on aktiivinen ihminen, joka nomadin lailla on valmis irtautumaan sidoksistaan. Kaikki eivät tätä ihannetta saavuta. ”Masennus onkin nähtävissä tilana, jossa ihmisellä ei ole voimia olla vaatimusten mukaisesti aktiivinen ja itseään toteuttava. Masentunut ihminen ei jaksa olla liikkeessä, joten masentuneisuus on negaatio kulttuurisesta aktiivisuuden ihanteesta ja normista.” Aikaisemmin katsottiin, että lapset ovat kykenemättömiä masentumaan, nyt lapsien ja nuorten masennus on yleistä.

Toisaalta masennuksen voimakkaassa yleistymisessä voi olla kyse määrittelyerheestä. Masennus ja normaali suru sekoitetaan keskenään. Masennuksesta on tullut lääketeollisuudelle muhkea business. Tätä kuvaa yhdysvaltalaisen diagnoosiluokituksen DSM:n sivumäärän laajeneminen. Kun se oli vuonna 1952 130 sivuinen, joutui vuoden 1994 versiota plaraamaan jo 886 sivua. 

Yksittäinen asia osaksi kokonaisuutta

Oma lukunsa on psykokulttuuri. Se on syntynyt, kun uskomuksiin perustuneet auktoriteettirakenteet ovat korvautuneet terapeuttisilla tulkinnoilla. Moraalisista kysymyksistä on tullut terapeuttisia. Sosiaalisen ja poliittisten ongelmien sijaan ihmiset ovat keskittyneet pohtimaan ylen määrin omaa hyvinvointiaan ja tunnemaailmaansa. Terapiakulttuuri ei kuitenkaan lisää ihmisten autonomiaa ja vahvistumista, vaan luo riippuvuussuhteen elämän asiantuntijoihin. Tämä avuttomuus on lamaannuttanut ihmisten kyvyn analysoida yhteisöllisesti ja poliittisesti aikakautemme keskeisiä ongelmia. Silloin myös ratkaisut pysyvät piilossa.

Irmeli Järventien lähtökohtana on ajatus, että pahoinvointi ei edusta normaalin vastakohtaa, vaan ihminen toimii tavalla, joka aina hänen tilanteessaan ja hänen näkökulmastaan katsottuna on tarkoituksenmukaista ja mielekästä. Ihminen toimii biologisena, psykologisen, sosiaalisena ja yhteiskunnallisena toimijana ja oleellista on, ovatko näiden eri tasojen mukaiset toiminnan logiikat keskenään sopusoinnussa vai ristiriidassa, joka mahdollistaa hänelle elämänsä muokkaamisen persoonallisesti tärkeiden motiivien suunnassa. Ihmisen kummalliselta vaikuttava toiminta ja pahoinvointi ovat ymmärrettävissä toimintatasojen keskinäisten ristiriitojen analyysin avulla.

Järventie painottaa, että asioita tulee tutkia sen kokonaisuuden kehyksessä, johon ne sisältyvät.

Tämä kirja on luettava

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Järventie esittelee sosiaalitieteiden holistisen mallin yhteiskunnan kokonaissysteemin eri tarkastelutavoista, olen varma että suosittelen kirjaa kaikille ihmistyön parissa työskenteleville ja oman elämänsä psykososiaalisen hyvinvointinsa ohjaamisesta kiinnostuneille. Alan sanaston ja tekstin taustalla olevan ajattelutavan tavoittaminen saattaa olla hankalaa sosiaaliseen aiemmin perehtymättömille maallikoille, mutta tässä jos missä voi noudattaa kauppatieteilijöiden ohjetta: tee heikkoudesta vahvuus. Eli perusta vertaisryhmä, jossa etenette kirjaa askel askeleelta.