YKSINKERTAISUUDEN YLISTYS

Rahan, vallan ja johtamisen uudenlaiset suhteet

Markku Kuisma
Yksinkertaisuuden ylistys
Siltala 2013, 206 siv.

Meillä on hieno palveluyhteiskunta, joka tarkoittaa että asiakkaat palvelevat itse itseään eikä mikään toimi, paitsi asiakkaiden laskutus.

Johtajat sekoilevat, poliitikot kompuroivat, populismi jyllää. Mikä Suomessa mättää? Tämä kysymys esitettiin Kauppalehden haastattelussa 2012. Yksi vastasi: ”Maailman voimasuhteet ovat muutoksessa. Vanha maailma on vaarassa menettää pitkään pitämänsä johtajuuden BRIC-maille. Siksi pallo on hukassa Euroopassa, läntisessä maailmanpiirissä ja samassa sopulilaumassa kohti jyrkännettä kulkevalta Suomelta. Kun näköalat ovat sumeat ja euroa ja dollaria suuremmat tavoitteet hukassa, peli kovenee, tunnelma laskee ja hermostuneisuus valtaa alaa.”

Tässä tausta kirjalle Yksinkertaisuuden ylistys. Uusjohtamisen monimutkaisessa maailmassa julkistetaan mitä erilaisimpia elämälle ja käytännöille vieraita ohjelmia ja projekteja. ”On sotea, elyä, alya, solea ja ypj:tä…”

Kuisma käy turhan byrokratian kimppuun. EU:n byrokratian paisuminen on yhtä fundamentaalinen osa unionipolitiikkaa kuin koiranpaska keväthangella ja tappajapyöräilijät Helsingin jalkakäytävillä. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Suomi on tunkenut itseään ytimiin, joihin itsetunnoltaan vakaammat ja siksi kansallisia etujaan viileämmin harkitsevat eurooppalaiset valtiot eivät sorru unissaankaan.

Kuisma arvostaa byrokratiaa sen varsinaisessa tehtävässä. Byrokratia on yksi ihmiskunnan hienoimpia kehitelmiä, kaiken modernin ja laillisen menon edellytys. ”Pohjoismaat ovat kyenneet vuosisadassa luomaan uskomattoman toimivia yhteiskuntia ja kilpailukykyisiä talouksia – vieläpä enemmistön tyranniaksi nykyään nimettyyn kansanvaltaisuuteen nojaten ja markkinafundamentalististen uskontunnustusten vastaisesti”, Kuisma kirjoittaa. Näistä saavutuksista on syy liputtaa joka päivä.

Mutta nyt järki ja arvokkuus on viskattu syrjään. Kuka enää muistaa seitsemää kuolemansyntiä, joita olivat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Ne eivät puhuttele postmodernisteja ja sen sellaisia. Synneistä on tullut tavoiteltavia. Himon välitön tyydytys, mässäily ja muu itsekontrollin puute eivät ole paheita vaan elämän täyttymyksiä.

Kuolemansyntien palvomisessa viihdekin on otettu välineeksi. Kiusaamispelien halpaa makkaraa työnnetään joka tuutista yleisölle, jonka kuvitellaan pitävän samasta kuin miljardit kärpäset. ”Ja kun demokratiassa eletään, miljardit kärpäset eivät voi olla väärässä: hyvää se on.” Tulevaisuus ei paremmalta näytä. Halpamakkaran tuottajien kilpailu pitää huolen, että tuotteen laatu tulee edelleen heikkenemään.

”Ikään kuin käynnissä olisi laaja kansalaisten raaistamiskampanja. Ihmisiin iskostetaan ajatusta kaikkien sodasta kaikkia vastaan, jossa keinoilla ei ole väliä.” Voimansa kampanja saa poliittis-taloudellisten perusrakenteiden murroksesta.

Ahneus ei välttämättä liity kapitalisteihin. Kuisma kirjoittaa tietävänsä suomalaisia miljardöörejä, joista ahneus ei tule mieleen. Lukemattomia menestyviä yrittäjiä kiehtoo pikemminkin luomisen lumo. Parhaat kansainväliset suomalaisyhtiöt tulevat luultavasti pärjäämään hyvin, mutta pärjääkö Suomi?

Kirjassa on mielenkiintoinen osio perheyrityksistä. Kuisma kirjoittaa kolmen sukupolven säännöstä, joka mukaan harvoin sama perhe kykenee säilyttämään yrityksen käsissään kauemmin kuin n. 100 vuotta. Huhtamäen, Serlachiuksen, Herlinin ja Erkon kautta hän osoittaa, että kultalusikka suussa syntyminen myös velvoittaa. Paitsi, että pitää osata naida oikein, on kouluttauduttava jopa vastoin tahtoaan perinteen velvoittamaan tehtävään. Jo ikivanha talonpoikainen perinne velvoitti pitämään talot suvun hallussa.

Pirstalesieluisen vapauden vankilassa olevien ja muiden arvoliberaalien soisi jo tästä syystä lukevan Yksinkertaisuuden ylistyksen ja pysähtyvän pohtimaan miten kiinteästi perinne turvaa hyvän elämän jatkumisen myös tulevaisuudessa. Moni arvoliberaali näet nauraa avoimesti omistuksen suvussa säilyttämisen perinteille samalla kun vastustavat perintöveron korotusta.

Suomella on Kuisman mukaan mahdollisuus menestyä myös tulevaisuudessa. Suomalaisten kannattaisi ottaa oppia 1800-luvun menestyskonseptistaan, taidostaan toimia Venäjällä. Selän kääntäminen siihen suuntaan on typerää oman oksan sahaamista.

Venäjän kielen ja kulttuurin opiskeluun kaikilla tasoilla pitää sijoittaa reippaasti varoja. Kuisman mukaan valtion varoja ei tämän takia tarvitse edes kasvattaa. ”Tarvittavat sata miljoonaa euroa on helposti leikattavissa loputtomista huippuinnovaatio- ja tehostamisohjelmista. Tästä leikkauksesta Suomi vain paranee: yritteliäisyys elpyy, luovuus kukoistaa ja toiminta tehostuu, kun ihmiset päästetään EU-yhteensopivan byrokratiahötön alta oikeisiin töihin.”

Kuisman teksti on totutun herkullista. Vaikka asiasisällöltään Yksinkertaisuuden ylistys ei yllä Rosvoparonien paluun tasolle, kielen nasevuus antaa hienon lukukokemuksen. Kuisma on hyvä tiivistäjä. Tyyli tuo mieleen Erkki Raatikaisen ja Arto Paasilinnan.

Yksinkertaisuuden ylistyksestä voisi poimia aforismiliitteen. Jo alkulehdiltä poimin sellaisia kuin ”Vapaassa maassa jokaisella on oikeus ylistää kioskifilosofeja”, ”Kaappijuoppoja on liian vähän, avoin juopottelu hallitsee katukuvaa”, ”Kun ei olla edes jälkiviisaita, ei olla koskaan viisaita”, ”Kun ei olla edes tekopyhiä, ei olla edes kohteliaita tai ystävällisiä, pyhyydestä puhumattakaan”.