KAPINOIMALLA MYÖNTEISTÄ ELÄMÄÄ

KAPINOIMALLA MYÖNTEISTÄ ELÄMÄÄ

Alla toimitettuna seitsemännen Kapinarunoillan avaukseni 26. marraskuuta 2021 Työväenliikkeen kirjastossa.

Luonnehdin muutamalla sanalla kapinallisen ajattelutavan merkitystä. Lähtökohtana olkoon ajatus, jonka mukaan me ihmiset pyrimme jatkuvasti positiivisesti säädeltyyn elämäntilaan. Tämä pyrkimys on olemassaolomme syvä ja määrittävä osa.

Kapina voi olla tunnetta, tietoisuutta ja toimintaa. Kun nämä yhdistyvät, kapina on yhteiskuntaa ja ihmistä vahvistava voima. Viha on ihmiselle luonnollinen tunne ja siten se myös voi olla myönteinen tunne. Etenkin nuorille ihmisille on tyypillistä vihata jopa suunnattomasti vääryyttä. Kuitenkin jos vahva viha jää asumaan ihmiseen, viha alkaa syödä vihaajaa.

Saavuttaakseen oman sisäisen tasapainonsa, ihmisen tulee kyetä säätelemään kapinamieltään, vihaansa, pahaa oloaan ja turhautuneisuuttaan. Tasapainoinen ihminen osaa suunnata kapinallisen toimintansa, myös vihansa, oman tietoisuutensa lisäämiseen. Se johtaa näkemään epäkohtien rakenteet. Niitä korjaamalla korjaantuvat myös vääristyneissä rakenteissa toimivat ihmiset. Näin ajatellen viha ja kapina ovat yhteiskunnassa välttämätön muutosvoima.

Kapina on sanakirjan mukaan yleistä vastustusta, vastarintaa, vastahankaa ja oppositiossa toimimista. Joskus se on historian saatossa ollut myös joukkojen toimintaa esivaltaa vastaan.

Näin ymmärrettynä kapina on toimintaa asiantilan muuttamiseksi toiseksi, kapinoivien näkökulmasta paremmaksi. Joukossa toimimisen yksi tavoite on osallistujien tietoisuuden vahvistaminen, jotta viha ei kasvaisi ja kohdistuisi yksittäisiin ihmisiin. Suunnittelematon ja kohdistumaton joukkoesiintyminen – esimerkiksi sivullisten autojen polttaminen tai pelkkä porukalla seistä töllöttäminen – eivät muuta ja vahvista mitään.

Kapina ja protesti ovat veljeksiä. Molemmat suuntautuvat vastustamaan vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta tai joitakin sen yksittäisiä epäkohtia. Ihminen voi olla myös itsekriittinen ja protestoida itseään tai edustamaansa yhteiskuntaluokkaa, sukupuoltaan tai etnistä ryhmäänsä kohtaan. En silti kutsuisi itsekritiikkiä varsinaiseksi kapinaksi. Kapinallinen toiminta pikemmin auttaa itsekriittisyyteen, mikä on välttämätöntä ihmisen tietoisuuden ja henkiselle kehittymiselle.

Olennaista kapinassa – ja tässä tapauksessa – kapinarunossa sittenkin on, että se suuntautuu itsestä ulospäin.

*****

Suomalaisen kapinarunouden alku sijoittuu 1800- ja 1900 –lukujen taitteeseen. Se sai voimansa sosiaalisesta epätasa-arvosta ja kamppailusta ihmisten välisen tasavertaisuuden puolesta. Ne olivat aikansa suurimman kansanliikkeen, työväenliikkeen kulttuuria. Mainittakoon tässä ensimmäisen kapinarunoilijan nimikin hänen kunniakseen. Hän oli Kössi Kaatra. Hänen runojaan voi lainata mm. tästä kirjastosta.

Kaatra on hyvä kapinarunouden esimerkki myös siksi, että hän ilmeisesti henkisesti hyvinkin tasapainoisena kirjoitti myös ”kapinallisia” rakkausrunoja.

Kapinarunous ja –laulut, protestisanoma, ovat ajan myötä muuttuneet ja niiden aiheet myös saaneet toisia kokemuksellisia lähteitä. Tämä on avannut teitä kapinarunojen piiriin myös sellaisille runoilijoille, jotka eivät aiemmin voineet ajatella protestoivansa tai peräti kapinoivansa. Tällaisia runoja on julkaistu useita mm. näistä illoista kootuissa Kapinaruno -kirjoissa.

Työväenkirjaston ystävät ry:n järjestämään kapinarunojen keruuseen saapui runoja tänä vuonna  70 runoilijalta. Niistä runoilija Miia Toivio ja runoilija Sanni Purhonen ovat poimineet kaksikymmentä runoa täällä esitettäväksi. Ne pääsevät seuraavaan kapinarunokirjaan, kuten parikymmentä muutakin runoa, jotka eivät mahtuneet tässä illassa esitettäviksi.

Tänä iltana juontajana toimii Miia Toivio. Pöydän takana istuvat Sanni Purhonen ja minä kommentoimme esityksiä.

Olette kaikki lämpimästi tervetulleita.