PAKKOMETELI JA PAKO MIELEEN

PAKKOMETELI JA PAKO MIELEEN

Pakkomusiikista emme pääse eroon. Asioidessamme tavarataloissa, myymälöissä ja ravintoloissa meidän on pakko vastaanottaa markkinointisuunnittelijoiden valitsemaa musiikkia asiakassegmenttiin sovitetulla volyymilla.

Ihmisen äänimaisemassa on tapahtunut valtava muutos historiallisesti hyvin lyhyessä ajassa. Ihmisen psykosomatiikka ei kestä näin nopeaa muutosta ilman negatiivisia seurauksia. Outi Ampujan mukaan melu aiheuttaa stressiä ja lisää aggressiivisuutta. Melu nostaa verenpainetta ja kohottaa sydämen sykettä. Hermostollisista vaikutuksista kertonee, että se lisää tupakoivien tupakointia. Melu heikentää lasten oppimiskykyä ja kielellistä kehitystä. Jopa odotettavissa oleva elinikä alentuu melun vuoksi.

”Jatkuvasti lisääntynyt häly ja meteli maksavat sairastumisina, ennenaikaisina kuolemina ja töistä poissaoloina yhteiskunnalle arvaamattoman paljon. Melusta on tullut vaiettu ympäristöongelma, johon meidät on pakotettu alistumaan.” Hiljaisuudesta on tullut ylellisyyttä. Harvoilla on siihen varaa, yhä harvemmilla enää meluun tottumisen vuoksi edes kykyä. Ampujan mukaan yli miljoona suomalaista elää alueilla, joissa vuorokautinen keskimääräinen melutaso ylittää lain salliman enimmäistason. Tarpeeton melu on rakenteellista väkivaltaan. (Ampuja 2008).

Pako omaan mieleen

Venkulan mukaan ihmiset eivät usko enää omia silmiään, ja ovat siksi jatkuvasti sisäisesti tyytymättömiä. Globaali näkemys ei aidosti vastaa ihmisten lokaalia näkemystä. ”Globalismi on kyllä lisännyt kuva- ja ääniviestinnän määrää, mikä ei suinkaan yksiselitteisesti ole tehnyt viestin laatua monipuolisemmaksi. Välittyvät viestit eivät kuvaa eri yhteiskunnan erilaisia maailman näkemisen tapoja, vaan vievät kaikkia yhdenlaiseen maailman ymmärtämisen tapaan. Viestien siirron nopeudesta ei ole seurannut välitettyjen muotojen monipuolistuminen vaan yksien ja samojen muotojen leviäminen reaaliajassa”, toteaa Jaana Venkula (2003). Aidon ja totuudenmukaisen tiedon osuus tietovirrassa on jatkuvasti pienentynyt.

Tällaisessa tilanteessa ihmiset tarvitsevat yhä enemmän tietoon liittyviä taitoja: kykyä etsiä tietoa oikeista lähteistä, kaivaa esiin tietoa oikeilla kysymyksillä, erottaa tosiasiaväitteet fiktioista, tunnistaa todet tosiasiaväitteet epätosien joukosta, arvioida kriittisesti tiedon luotettavuutta ja perusteita, yhdistää ja jäsentää eri lähteistä koottuja tiedon palasia, käyttää tietoa rationaalisen harkinnan ja päätöksenteon pohjana. Huomattavalle osalle tehtävä on mahdoton.

Kun maailman hahmottaminen on pirstaleista ja ymmärrys yhteiskunnasta muodostuu säpäleistä, silloin myös mielellä on taipumus sirpaloitua. Käsitystä elämän tarkoituksesta ei voi muodostua, jolloin myös tahdonalaisesti rakentuvaa tulevaisuuttakaan ei voi olla. Erityisesti nuorten ihmisten on usein mahdotonta luoda tiekarttaa eteenpäin. Kaikkien mielestä se ei ole edes järkevää, koska maailma tuntuu mielettömältä. Tällaisessa kaaoksessa käy ymmärrettäväksi, että osa ”pakenee” mielenterveysongelmiin.

Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Aivan samalla tavalla kuin kaikkien lasten pelastaminen sodan kynsistä edellyttää sotimisen lopettamista, myös ratkaisu mielenterveysongelmien lisääntymiseen on niiden syiden lopettaminen (Perheentupa 1995). Kun ratkaisu mielen ongelmiin nähdään vain avun tarvitsijoiden yksilöllisenä lääkitsemisenä, mukautuvat auttajat psykopoliiseiksi.

Mielen ongelmat eivät ole todellisuuden tuolla puolen, vaan osa todellisuutta. Ihanuksen mukaan harhat ovat sosiaalisia kommentteja, vaikka sosiaalisella konsensuksella on taipumus tulkita ne pelkästään omituisuuksiksi. Harhakuvitelmien kieli ja logiikka kommentoivat paitsi elämänhistoriaa myös vallankäyttöä: hallintoa, orjuuttamista, uhriksi alistumista, epäoikeudenmukaisuutta.

Ihmisen toiminta on aina tarkoituksenmukaista, kun sitä tarkastelee hänen resursseistaan ja tarpeistaan käsin. Myös harhoilla on kantajalleen oma tarkoituksenmukaisuutensa. Niillä on Ihanuksen mukaan ”oma kehityksensä ja tietämisjärjestyksensä. Niiden kautta maailma näyttäytyy halujen, tarpeiden, pelkojen ja tuhoutumisen kenttänä. Halun valta, sisäistettyjen objektisuhteiden valta, toisten valta (”toinen on helvetti”) muuttaa ja lohkoaa itsehavaintoja, yhteisön valta määritellä, koodata ja terrorisoida yksilöä, rationaalisuuden valta sinetöidä todellisuuden sisältöjä – kaikki nämä ovat läsnä harhojen kielessä.”

Sosiaalisiin kommentteihin tulisi suhtautua palautejärjestelmänä. Mitä enemmän palautetta, sitä suurempi on korjausten tarve. Yksi rajuimmista uusista sosiaalisen kommentoinnin menetelmistä on itsensä viiltely. Käsittämättömyydellään se pelottaa jopa auttamisen ammattilaisia toisella tapaa kuin itsensä nälkiinnyttäminen, anoreksia, joka on myös lisääntynyt yli-individualistisessa Idols-kulttuurissa.

Kun vallitseva ajattelutapa edellyttää, että ihminen on itsensä projekti, ja kun sen toteuttaminen resurssien puuttumisen ja näköalattomuuden vuoksi tökkii, ihminen hyökkää ainoaa ymmärtämäänsä syyllistä, itseään vastaan (Oksanen 2009).

Tietoisuus ympäristöstä sekä oman ja ympäristön vuorovaikutuksesta on ihmisen toimintakyvylle ensiarvoisen merkityksellinen. Pysyäkseen psyykkisesti koossa ihmisellä pitää olla tunne, että hän kykenee vaikuttamaan elinehtoihinsa. Hänellä tulisi olla käsitys syy ja seuraus – suhteista. Ihminen tarvitsee tiedolliset syyt tapahtumille. Tietoisuus ei ole yhtä kuin suuri määrä tiedonsirpaleita. Vailla kokonaisnäkemystä yksittäiset tiedot ovat kuin tähdet taivaalla maallikon silmiin: yksi siellä, toinen täällä ilman historiaa ja keskinäissuhdetta.

* Ampuja Outi: Oikeus hiljaisuuteen. WSOY / Barrikadi 2008.
* Venkula Jaana: Taiteen välttämättömyydestä. Kirjapaja 2003.
* Perheentupa Antti-Veikko (toim.): Ihminen, tunteet ja yhteisön elämä. Arator Oy 1995.
* Ihanus Juhani: Järjen äänestä minäkertomuksiin. Psyyken ja psykoterapioiden muodonmuutoksia. Yliopistopaino 2005.
* Oksanen Atte: Äärimmäistä kulttuuria. Johnny Kniga 2009

Lähde: Jussi Särkelä, Väkivalta, kiusaaminen ja sielunvihollinen, 2011. Julkaisematon käsikirjoitus.