12. syys, 2020

VERIRYHMÄLLÄ ON MERKITYSTÄ

VERIRYHNMÄLLÄ ON MERKITYSTÄ

Helsingin Sanomat kertoi kesäkuun 10. päivä, että hengityslaitteisiin joutuvat useammin potilaat, jotka kuuluvat A-ryhmään. Artikkeli nojasi sen verran vahvoihin lähteisiin, että se oli otettava vakavasti. Tuli mieleen blogini ”Munalla töihin” Demokraatin net-sivustolla 18.1.2014. Kirjoitin siinä mm. ao:

Norjalaisen yleislääketieteen erikoislääkäri Knut T. Flytlien mukaan lääketiede on nykyään jakautunut niin moneksi suuntaukseksi, että täydellisen kokonaiskuvan saaminen on vaikeaa (Vitamiinivallankumous, Karisto 2006).

Ihminen on kymmenien tuhansien vuosien aikana kehittynyt useammalla maapallon eri taholla. Kukin kehityshaara on elänyt erilaisissa olosuhteissa syöden ravintoa, joka on ollut kyseiselle seudulle ja elinkeinotavalle tyypillisiä. Yleispäteviä ravitsemussuosituksia on Flytlien mukaan mahdotonta antaa. Runsaasti lihaa syöneelle haaralle liha on terveellisin ruokavaihtoehto, kun taas kalaa nenän alle panneet tarvitsevat sitä edelleen keskimääräistä enemmän. Pelkkien varsien varassa eläneiden kaksijalkaisten taru on päättynyt jo aika päiviä sitten.

On kehittynyt neljä ihmistyyppiä, jotka erottuvat neljänä veriryhmänä O, A, B ja AB. On tieteellistä näyttöä, että veriryhmät vaikuttavat myös luonteeseen ja persoonallisuuteen. Ruoan tulisi koostua veriryhmään parhaiten sopivista ruoka-aineista (Peter J. D´Adamo ja Catherine Whitney: Syö oikein oman tyyppisi mukaan, WSOY 2002).

Voimakkaiden ja itsetietoisten johtajatyyppien O on metsästävien alkuihmisten veriryhmä. He syövät lihaa, kalaa ja kasviksia sekä hedelmiä, mutta välttävät viljatuotteita. O –ihmiset ovat oppineet kovaan ruumiilliseen työhön.

A on maanviljelijätyyppi. Hän pysyy hoikkana ja terveenä kasvisruokavalion avulla. Yhteisöllinen asumismuoto on vuosituhansien mittaan koulinut tyypin luonteesta ystävällisen, yhteistyökykyisen ja sopeutuvan. A:n kannattaa syödä kanaa ja kalaa. Ristiriitaiselta tuntuu, että A –tyypin tulisi välttää lihaa, maitotuotteita, voita, vehnää, perunaa, tomaattia, appelsiinia, banaania, kiinankaalia, limanpapua, leikkopapua, virvoitusjuomia, olutta ja liköörejä.

Alkujaan paimentolaisheimoista kehittyneellä B:llä on sietokykyinen ruoansulatus ja tehokas immuunijärjestelmä. Tyyppi syö kaikkia eläin- ja kasvikunnan parhaita antimia, karttaa kylläkin kanaa, ankkaa, sikaa ja äyriäisiä. Ylipäänsä sika ei näyttäisi sopivan hyvin millekään verityypille. B –tyypin ihmiset ovat luovia ja joustavia. Heillä on parhaat mahdollisuudet elää pitkään.

Veriryhmistä nuorin on AB. Historiallisesti se on vasta vauva. Se syntyi alle tuhat vuotta sitten. AB:sta ei saa oikein selvää mikä se on. Joskus se muistuttaa A -ryhmää, joskus taas B:tä ja joskus A- ja B-ryhmän yhdistelmää. AB –ihmisillä on herkkä ruoansulatusjärjestelmä ja liian sietokykyinen immuunijärjestelmä. Tästä syystä AB:t altistuvat toisia herkemmin syövälle, sydän- ja verisuonitaudeille ja anemialle. AB –ihmisten luonteesta ei kirjallisuudesta löydy mainintaa. Jos se on yhtä poukkoileva kuin veri, niin siitä ei kukaan ota selvää.

Kaikki tarvitsevat kuituja. Ruoan kuitupitoisuus on sopiva, kun uloste jää kellumaan veden pinnalle.