HENKISYYS JA HENGELLISYYS

HENKISYYS JA HENGELLISYYS
Mitä ne tarkoittavat?

Suomen kielessä henkisyydelle ja hengellisyydelle on oma sana. Englannin kielessä näin ei ole. Ero henkisyyden ja hengellisyyden välillä ei näy sanan ”spirituality” käytössä. Vaikka sanastomme on selkeä, niin varsin yleisesti henkisyyttä ja hengellisyyttä pidetään synonyymeinä. Ihminen nousi henkiselle tasolle siinä vaiheessa, kun hän kykeni kuvittelemaan talon, ennen kuin aloitti sen rakentamisen. Ihminen ei olisi kyennyt luomaan yhteiskuntia, monumentteja, kuvataiteita, musiikkia jne. ilman henkisiä kykyjä. Hengellisyys vuorostaan liittyy kykyyn uskoa ylimaalliseen voimaan.

Matti-Pekka Virtaniemi kirjoittaa väitöskirjastaan kansanomaistamassa kirjassaan ”Elämän tarkoitus ja vakava sairaus” (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 129, 2018), että ”uskonnollinen spiritualiteetti viittaa ihmisen kykyyn saada kokemuksellinen yhteys oman uskonnollisen perinteensä ytimeen. Ei-uskonnollinen spiritualiteetti puolestaan viittaa ihmisen kykyyn aavistaa kokemuksena syvyysulottuvuus ja samalla pitää tätä osoituksena syvyysulottuvuuden olemassaolosta.

Virtaniemi jatkaa: ”Sekulaarin spiritualiteetin puolustajat väittävät, että spiritualiteetin juuret ovat inhimillisessä kokemuksessa eivätkä uskonnollisessa perinteessä.” Hän viittaa filosofi Lauri Rauhalaan, jonka mukaan ”henkinen on eräänlainen merkitysfunktioiden toimintataso ihmisen tajunnassa. Osa merkityksistä saattaa sisältää uskonnollisia kokemuksia”.

Maailman terveysjärjestö WHO syöpäpotilaiden palliatiivista hoitoa koskevassa raportissa vuodelta 1990 otetaan huomioon se, että on olemassa uskonnollinen ja ei-uskonnollinen tapa määritellä spiritualiteetti.

Koska suomen kielessä sana spiritualiteetti esiintyy lähes yksinomaan kristillisessä kielenkäytössä, on syytä selittää sanaa tarkemmin. Virtaniemi kirjoittaa Christina Puchalskia lähteenä käyttäen, että ”spiritualiteetti on ihmisenä olemisen näkökulma. Se viittaa tapaan, jolla yksilöt etsivät ja ilmaisevat merkitystä ja tarkoitusta, sekä tapaan, jolla he kokevat yhteydessä olemisen suhteessa merkitykseltään tärkeään, itseen, toisiin, luontoon ja itselleen merkitykselliseen tai pyhään.” Pyhällä voi olla sekä uskonnollinen että ei-uskonnollinen merkitys.

Filosofi Timo Airaksinen kirjoittaa kirjassaan ”Jäähyväiset uskonnolle, henkisyyden puolustus” (2020) tapaamisestaan ”henkistyneisyyden ruumiillistuman” Dalai Laman kanssa kesällä 2019. Airaksinen oli vaikuttunut Dalai Laman näkemyksistä. Dalai Lama ei ole uskonnollinen ihminen, vaan ateisti. Buddhalaisena hän ei usko tuonpuoleisiin jumaliin ja niitä käsitteleviin oppeihin. Hän uskoo tieteeseen. Hänen mukaansa sielu siirtyy ajan mukana ruumiista toiseen. Esimerkiksi Dalai Lama on aina sama. Hän siis näkee, että ruumis ja sielu ovat toisistaan erillisiä.

Hengellisyys on uskonnollista ja merkitsee sitoutumista tuonpuoleiseen jumaluuteen ja siihen oppirakennelmaan, joka jumaluutta koskee.

Henkisyys on vuorostaan Airaksisen mukaan ”korkeimpien inhimillisten arvojen pohdintaa ja asettumista perimmäisten kysymysten äärelle, samalla vastustaen mielikuvituksen suosittamia kovin outoja ohjeita ja ratkaisuja. Henkisyys on elämää ajattelun ja tunteen harmoniassa, kun ihminen kohtaa itsensä tietoisuuden syvimmällä tasolla.”

Nämä kysymykset liittyvät ihmisen konkreettiseen elämään ja siihen, miten yksilö kokee elämän tarkoituksen. Matti-Pekka Virtaniemi kirjoittaa, että ihmiselämällä on tarkoitus silloin, kun hän on omaksunut sellaisen universaalin kokonaistarkoituksen, josta on osallinen ja jos elämän tarkoitus sisältää riittävän määrän tyydyttäviä yksittäisiä tapahtumia tai kokemuksia.

Tarkoituksettomuus on tyhjyyttä, jota kokija pahimmillaan ei edes tunnista. Virtaniemi lohduttaa, että jokainen voi tarkoituksen myös luoda tekemällä valintoja, ryhtymällä erilaisiin toimiin ja suostumalla ihmissuhteisiin. Tällöin syntyy tarkoitus, joka toimii motivaatiota luovana tekijänä. No, jokainen ihmistyötä tehnyt tietää, että tähän ihminen tarvitsee tietyn määrän voimavaroja. Kaikilla niitä ei ole.

Virtaniemi ja Airaksinen tahoillaan toteavat, eivät väittele. He tuovat selkeästi esille näkemyksensä kunnioittaen muita näkemyksiä.

Ateistina itseään pitävä Airaksinen toteaa, että kristillisyydessä todistaminen tarkoittaa oman uskon ja uskoon tulemisen julistamista julkisessa tilaisuudessa. ”Turha minun on sellaisen sekaantua.”

Kun Suomessakin on tänä aikana kymmenittäin erilaisia uskontoja, uskomusjärjestelmiä ja materialistisen ajattelutavan liikkeitä, niin mitään ei vie eteenpäin se, että ruvetaan todistamaan omaa oikeassa olemistamme toisille. Riita siitä tulee. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, tasavertaisina.