TIETOKONEOHJELMAT LUKKIUTTAVAT AJATTELUAMME

TIETOKONEOHJELMAT LUKKIUTTAVAT AJATTELUMME

(Kirjoitus on julkaistu 15.2.2015 Demokraatin net-sivulla)

Jaron Lanier
Et ole koje. Manifesti.
Suom. Kimmo Pietiläinen
Terra Cognita 2010

Virtuaalitodellisuuden yksi keskeisistä luojista Jaron Lanier pelkää informaatioteknologian, tietokoneen ja ohjelmien saattavan olla muuttamassa merkittävästi ihmistä. Hänen mukaansa ihmisen persoonan merkitys heikkenee, ihmisten mielissä ihmisen ja koneen välinen raja hämärtyy. Informaatioympäristö muokkaa ihmiset ajattelutavoiltaan yhdenmukaisiksi.

Lanier epäilee suuntaavansa varoittavat sanansa jo nyt henkilöille, jotka ovat ”pääasiassa epähenkilöitä, automaatteja tai turtuneita joukkoja ihmisiä, jotka eivät enää toimi yksilöinä”. Hän perustelee informaatioteknologian ihmisissä aiheuttamaa degeneroitumista ohjelmistojen jäykkyydellä.

Kun tehdään yksi ohjelmistoratkaisu, johon liitetään yhä uusia ohjelmistoja ja ohjelmistoryppäitä, korostuu ensiohjelmassa tehty ratkaisu, mutta myös virhe. Ensiohjelman logiikka kertautuu moninkertaisesti, miljoonakertaiseksi. Ihmisten ajattelu muokkautuu ohjelmiston logiikkaan. Persoonalle tyypillinen luova ja etsivä ajattelutapa ei sovellu ohjelmistomaailmaan. Persoonallisuus rappeutuu. Ihmisympäristö muuttuu kylmäksi. Tietokonelogiikka ei tue empaattisuutta. Kaikkialla tapahtuu jäykkää lukkiutumisen prosessia.

Sivistyksemme perusta on luonnontieteissä. Sen kehitys on vienyt irrallisilta ja epätieteellisiltä uskomuksilta ja mielteiltä arvon. Me emme puhu enää litteästä maapallosta. Luonnontieteen dynamiikka on perustunut kokeelliseen menetelmään. Sen sijaan tietokoneiden ohjelmistojen saannos, lukkiutuminen, poistaa suunnitteluvaihtoehtoja sen perusteella, mikä on helpoin ohjelma, mikä on poliittisesti toteutettavissa, mikä on muodikasta tai mikä on luotu sattumalta.

Lukkiutuminen poistaa ajatuksia, jotka eivät sovi digitaaliseen esitystapaan. Lukkiutumisen takia unohdamme menetetyt vapaudet, joita meillä oli ennen ohjelmistojen valtaa.

Nuotin ideasta jäykkään rakenteeseen

Lanierin unelmana oli virtuaalitodellisuus. Nyt hän varoittaa ihmistä taantumasta keskiajan kaltaiseen pysähtyneisyyden kauteen. Hän kertoo meille yksittäisesimerkin musiikin maailmasta.

”Musiikin nuotti oli pohjaton ajatus, jota ei voinut määritellä absoluuttisesti. Se oli muusikoille tapa ajatella tai tapa opettaa ja dokumentoida musiikkia. Se oli mentaalinen työkalu, joka oli erotettavissa musiikista itsestään. Eri ihmiset saattoivat esimerkiksi kirjata saman musiikkitallenteen ja päätyä hieman erilaisiin partituureihin.”

Mutta sitten, 1980-luvun alussa musiikkisyntetisaattoreiden suunnittelija Dave Smith keksi rakentaa musiikkia digitaalisissa hahmoissa. Hän teki sen kosketinsoittajan näkökulmasta; kosketin alas ja kosketin ylös. ”Se ei voi kuvata laulajan tai saksofonistin tuottamaa vivahteikasta ilmaisua. Se kuvasi vain kosketinsoittajan laattamaisen mosaiikkimaailman, ei viulun vesivärimaailmaa.” Smith ei tarkoittanut pahaa. Hänen tavoitteenaan oli vain kytkeä joitakin syntetisaattoreita yhteen siten, että niillä olisi laajempi äänipaletti yksiä koskettimia soitettaessa. Smithin tietokoneohjelmaa, formaattia, kutsutaan MIDI:ksi.

”Rajoituksistaan huolimatta MIDI vakiintui tavaksi esittää musiikkia ohjelmistoissa.” Noin vain, ilman että siitä sinänsä kukaan erityisesti päätti. ”Musiikkiohjelmat ja –syntetisaattorit suunniteltiin toimimaan sen varassa, ja pian kävi ilmi, että kaiken tämän ohjelmiston ja laitteiston muuttaminen tai siitä luopuminen oli epäkäytännöllistä.”

MIDI on vakiintunut, vaikka koko vahvojen kansainvälisten kaupallisten, akateemisten ja ammatillisten järjestöjen paraati on ponnistellut sen uudistamiseksi. Kenenkään varsinaisesti tarkoittamatta syntyneet standardit ohjaavat uusia ohjelmistoja suunnittelevien logiikkaa. Ohjelmistojen ”on aina sovittava täydellisesti yhteen rajattoman, erityisen, mielivaltaisen, kiemuraisen, käsittämättömän sotkuisuuden kanssa. Tekniset vaatimukset ovat niin tiukat ja perverssit, että standardien muuttamisen yrittäminen saattaa olla loputon taistelu”.

Lukkiutuminen on Lanierin mukaan tyranni. ”MIDI:n jälkeen musiikin nuotti ei enää ole idea, vaan jäykkä, pakollinen rakenne, jota ei voi välttää…” Kun MIDI:in on totuttu, muusikko ja musiikin kuuntelija ei enää tiedä arvostaa sitä edeltänyttä aikaa. Korvaan totutettuna MIDI:iin ahdettu typistetty musiikki kuulostaa oikealta ja parhaalta mahdolliselta.

”MIDI elää nyt puhelimessasi ja miljardeissa muissa laitteissa. Miltei kaikki kuulemasi populaarimusiikki on rakennettu tälle alustalle. Suuri osa ympärillämme olevasta äänestä, kuten musiikki ja äänimerkit, soittoäänet ja hälytykset, tuotetaan MIDI:llä. Ihmisen koko kuulokokemus on nyt täynnään erillisiä nuotteja, jotka sopivat tähän alustaan. Jonakin päivänä lukkiutuu myös puheen tuottava digitaalinen ratkaisu, jonka ansiosta tietokoneet kuulostavat paremmilta kuin nyt puhuessaan meille.”

Samalla tavalla kuin MIDI, pakottavat miljoonakertaisiksi kertautuneet ohjelmistot käsittelemään tietoa määritellyissä formaateissa, tietokoneohjelmiin kirjoitettujen mukaisesti. ”Se mitä musiikille tapahtui MIDI:n myötä, on nyt tapahtumassa ihmisille…”

Jaron Lanier on rohkea. Hän kyseenalaistaa elämäntyönsä. Hän kirjoittaa: ”Oletetaan, että kauan sitten 1980-luvulla olisin sanonut: ”Kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua, kun digitaalinen vallankumous on suuresti edistynyt ja tietokonesirut ovat miljoonia kertoja nopeampia kuin nykyään, ihmiskunta saa viimein palkinnoksi uuden ensyklopedian kirjoittamisen kyvyn ja uuden UNIX:in version!” Se olisi kuulostanut kerrassaan säälittävältä.”

”On hämmästyttävää, miten suuri osa verkon pulinasta saa käyttövoimansa fanien reaktiosta ilmaukseen, joka alkujaan luotiin vanhan median piirissä ja jota verkko nykyään tuhoaa”, Lanier ihmettelee. ”Televisio-ohjelmia, suuria elokuvia, kaupallista musiikin lanseerauksia ja videopelejä koskevat kommentit varmaankin synnyttävät miltei yhtä paljon bittiliikennettä kuin porno… koska lauma tappaa vanhaa mediaa, olemme joutumassa tilanteeseen, jossa kulttuuri käytännössä syö omaa siemenvarastoaan.”

Humanistinen teknologia on välttämätön

Lanier kertoo näkevänsä tapahtuneen muutoksen ympärillään. Hyvin erilaisista ihmisistä on kloonautunut yhdenmukaisia. ”Silicon Valleyssa (Piilaaksossa) kohtaa buddhalaisia, anarkisteja, jumalatarten palvojia, Ayn Rand – fanaatikkoja, itseään Jeesus-friikeiksi kutsuvia, nihilistejä ja paljon ajatuksen ja toiminnan vapauden kannattajia samoin kuin yllä olevien ja monien muiden yllättäviä sekoituksia, jotka eivät vaikuta ideologisilta. Ja kuitenkin siellä on yksi uskomusjärjestelmä, joka ei oikein sovi yhteen minkään äskeisen identiteetin kanssa, mutta joka siitä huolimatta on yhteinen viitekehys. Paremman termin puuttuessa sanon sitä laskennallisuudeksi. Tätä sanaa käytetään yleensä kapeassa merkityksessä kuvaamaan erästä mielen filosofiaa, mutta laajennan sen käsittämään jonkin kulttuurin kaltaisen. Ensimmäinen yritys taustalla olevan filosofian tiivistämiseksi on, että maailma voidaan ymmärtää laskennallisena prosessina, jossa ihmiset ovat alaprosesseja.”

Jos Lanier on oikeassa edes vähäsen, merkitsee se yhteiskunnalle velvollisuutta panostaa kaikkeen tutkimukseen, jolla kohennetaan ihmisen keinoja säädellä tietään tulevaisuuteen. Yliopistojen ja korkeakoulujen paneminen talouselämästä johdetulle ajattelutavalle on läimäys tätä tarkoitusta vastaan.

Jaron Lanier ennusti ensimmäisten joukossa millaisia mullistavia muutoksia World Wide Web toisi kauppaan ja kulttuuriin. Neljännesvuosisata myöhemmin Lanier kertoo miten hän itse ja muut alan pioneerit tekivät ratkaisevia valintoja, joilla on ollut valtavat ja usein tarkoittamattomat seuraukset. Kirjassaan Lanier perustelee miksi uusi humanistinen teknologia on välttämätön.