SUOMEEN ON LUOTU ROSKAJOUKKO
SUOMEEN ON LUOTU ROSKAJOUKKO
Fasismin nousu Saksassa on mielenkiintoinen aihe perehtyä. On säännönmukaisuutta siinä, miten eri kansankerrokset, ideologiset suuntaukset ja tuloryhmät suhtautuvat poliittisen ilmaston kylmenemiseen. Valtaosa havahtui tapahtuneisiin tosiasioihin liian myöhään.
Saksassa ensimmäisenä ruvettiin eliminoimaan kehitysvammaisia lapsia. Sosiaalityöntekijät ja sairaanhoitajat noutivat heidät ”hoitoon”. Sille reissulle lapsirukat jäivät. Ne harvat lasten vanhemmat, jotka kysyivät lastensa perään, hävisivät myös. Poliittisen ilmaston kylmenemisen rinnalla tihentyivät ”tieteelliset tutkimukset” huonoista roduista ja ihmisryhmistä (juopot, prostituoidut) ja toisaalta geneettisesti paremmista kansoista (suomalaiset olivat mongolien sukulaiskansa siihen saakka, kun Suomi yhtyi sotaan Saksan rinnalla).
Mutta jo tätä ennen, 1920-luvulla, fasistien ja kylmän oikeiston paineissa, heikennettiin sosiaaliturvaa. Erityisesti työttömien asema tehtiin yhä tukalammaksi. Sosialidemokraatit puolustivat hallituksessa kaikin keinoin näitä heikennyksiä. Mutta he eivät voineet mitään. Vuonna 1929 sosialidemokraatit irtautuivat Saksan hallituksesta vastalauseena maan epäsolidaarista politiikkaa kohtaan. Myöhemmin he ymmärsivät irtaantuneensa liian myöhään. Heidän ei olisi pitänyt istua hallituksessa, vaan olla mobilisoimassa valtavia lakkoja oikeistoa vastaan. Fasistien tultua valtaan, se oli mahdotonta.
On karmivaa verrata kotimaassa tällä hetkellä tapahtuvaa prosessia natsi-Saksaan. Mutta ryhdyin perehtymään natsi-Saksan historiaan siinä vaiheessa, kun Suomessa säädettiin nykyiset prostituutiota koskevat lait. Ne eivät ole vähentäneet prostituutiota, mutta lait pakotti prostituoidut (keskiluokan silmistä) piiloon, turvattomuuteen. Ihmisten luokitteleminen tarpeettomiin aloitetaan aina niistä ryhmistä, joita puolustamaan kyseisen ryhmän ulkopuoliset eivät nouse.
Toimeentulotuen näivettäminen niin pieneksi, että se ei riitä välttämättömään ja ihmisten ajaminen ruokajonoihin merkitsee asennetasolla, ihmisten mielissä, köyhien ihmisten näkemisen roskajoukkona. Jo vuosituhannen vaihteessa ruokajonoissa oli kahdenkymmenen asteen pakkasessa lapsia kesäkengissä. Kukaan ei säälinyt; ei säälitty, koska näkyyn tottuneiden katsojien psykologia toimii niin. Mutta jotta huonoa omatuntoa ei tulisi, palelevat lapset pitää ymmärtää toisenlaisina, huonoina. Natsiupseerit ottivat vauvoja jaloista kiinni ja viskasivat pään kiveen. Sen jälkeen upseeri meni kotiin halimaan lapsiaan. Vähempiarvoisen pahoinpitelystä ei tule huonoa omatuntoa.
Samalla psykogialla Sipilän hallitus on tehnyt työttömistä rikollisia. Ensin prostituoidut, sitten ruokaa jonottavat ja nyt työttömät. Tosiasiassa yksikään Sipilän hallituksen ministeri ei kuvittele, että aktiivimalli loisi maahan lisää työpaikkoja. Hallituksessa ei liene myöskään yhtään fasistia, joka tietoisesti nöyryyttäisi työttömien kansanosaa. Mitä ilmeisimmin hallituksen eräät ministerit toimivat lapsellisuuksissaan jostain saamiensa ohjeiden mukaan.
Mutta mitä muuta se on kuin yhden kansanosan nöyryyttämistä ja avoimesti pilkattavaksi asettamista, kun työtön pakotetaan tekemään kymmenittäin työhakemuksia työpaikkoihin, joita ei edes ole pantu haettavaksi. Mitä muuta se on kuin pienipalkkaisen työvoimavirkailijan kasvattamista halveksimaan asiakkaitaan, yhtä kansanosaamme, kun tämä pannaan rankaisemaan toista vähävaraista. Työttömiä puolustamaan ei löydy ihmisiä, koska työttömiä alitajuisesti jo varotaan, ehkä pian pelätään. Työttömyyttä pelätään. Pelätään kohtaloa joutua työttömäksi.
On perin nurinkurista, kun oikeisto ja sen rinnalla liberaali väestönosa suhtautuu myönteisesti eri puolilta maailmaa maahamme saapuneisiin ihmisiin, mutta samassa väestönosassa pystytään kasvattamaan kiukkua venäläisvähemmistöämme kohtaan. Tämä on ns. muukalaiskysymyksessämme olennaisin asia, eivät muslimit ja heidän perinteisesti pukeutuvat naisensa. Hijabit eivät ole mittari maamme oikeistolaistumiskehityksestä, vaan kasvava venäläisvastaisuus.
(Venäläisvastaisuuden kasvun prosessi on aivan oma kirjoituksensa aihe; on paljastavaa selvittää miten heidihautalat ja paavoarhinmäet ymmärtämättömyyttään valjastettiin psykokulttuurimme muuttamiseksi oikeistolaiskehitykselle myönteisiksi.)
Maamme oikeistolaistumisprosessin etenemisen selkeä kulminaatiopiste, sen vahvistumisen yksi taitekohta, on tieteen valjastaminen ”paljastamaan” venäläisvähemmistömme aivorakenteen epäluotettavaksi. Ei pidä kuvitella, että vastaavat tutkimukset jäävät tähän. Dekkaristit – kirjoittajat ja lukijat – pohtikoon koskevatko seuraavat aivotutkimukset köyhistä perheistä peruskouluun lähteviä lapsia, ruokajonottajia vai…
Keskiluokka ei ole milloinkaan reagoinut oikeistolaistumiskehitystä vastaan. Se kuvittelee, että ruokajonot ja työttömät eivät koske sitä. Kunhan prostituoidut ovat pois näkyvistä.
Psykokulttuurin sisällöstä ei eduskunnassa päätetä.
Uusimmat kommentit
Venäjän sotaa Ukrainassa tarkastellaan kirjoituksessa useasta eri näkökulmasta. Yksi tärkeä näkökulma on kokonaan sivuutettu: kansojen itsemääräämisoikeus. Mielenkiintoinen unohdus.
Heipä hei, Jussi! Osuin ihan vahingossa tälle sun sivulle, ja ajattelin laittaa terveiset. Varmaan vielä muistat minut, oon siis Haapakosken Raimon nuorimmainen. Eli terveiset ja hyvää jatkoa sulle!
Kiitos ruususta Martinlaakson aseman luona!
Onnittelut Martinlaaksosta valitulle kaupunginvaltuutetulle!
Martinlaaksossa kuuluu huhua, että kirjastoa oltaisiin siirtämässä Kivistöön. Eihän asia voi nä