KÖYHYYS ON INSTITUALISOITUNUT

Köyhyyteen on totuttu. Ruoan jakeluun on luotu organisaatioista, joilla on kiinteistöjä, kulkuvälineitä, palkattua henkilöstöä ja vapaaehtoisia. Nälkäiset ruokkivat hyvinvointia toisille. Vantaan Sanomat julkaisi ao. kirjoitukseni 24.-25. helmikuuta 2018.

KÖYHYYS ON INSTITUALISOITUNUT

1990-luvulle tultaessa Suomi oli harvoja valtioita maailmassa, jossa köyhyys oli käytännöllisesti katsoen poistettu. Tuli lama ja köyhyys palasi. Yhtäkkiä oli ihmisiä, joilla ei ollut ruokaa ja jotka eivät silti saaneet riittävästi viimekätistä toimeentuloa sosiaalitoimesta. Kirkko ja järjestöt joutuivat jakamaan EU-apua.  Aluksi apu oli makaroneja. Hallitusherroja tilanne nolotti. Jopa pääministeri Lipponen paheksui vuonna 1995 avunpyyntöjä. Hänen mukaansa Suomessa ei voinut olla köyhyyttä. Niin uusi asia köyhyys silloin oli.

Muistan tuon ajan hyvin. Tapasin omassa työssäni köyhtyneitä ihmisiä. Olin mukana perustamassa Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista verkostoa (EAPN-FIN) lokakuussa 1994. Noiden vuosien jälkeinen kehitys tuntuu henkilökohtaisestikin kamalalta.

Köyhyysverkoston keskeinen tehtävä oli tehdä köyhyys ja nälkä tunnetuksi etenkin päättäjille. Tässä tehtävässä verkosto on onnistunut. Hallitusherrat ja korkeat virkamiehet, mutta myös koko kansa, tietävät köyhyyden olemassaolon ja köyhyydestä koituvat ihmisarvoa alentavat seuraukset. Tieto on kuitenkin johtanut vain kurjuuden tavanmukaistumiseen. Siihen on totuttu.

Ruoka-apuorganisaatioita on syntynyt lisää ja niiden toiminta on institualisoitunut. On kiinteistöjä, liikennevälineitä, työpaikkoja ja vapaaehtoisia, joiden toiminta on mahdollista vain siksi, että osa ihmisistä näkee nälkää. Minun on ollut hyvin vaikea tottua ajatukseen, että jonkun toimeentulo on kiinni toisten ruoka-avun tarpeesta. Kun samaan aikaan huomaan, että vaatimukset köyhyyden poistamiseksi ovat vähentyneet. Tämä ei ollut köyhyysverkoston perustamisen tarkoitus.

Ruoan jakaminen sitä tarvitseville on välttämätöntä. Ruoka-avun piirissä toimivat ihmiset tekevät hyvin tärkeää työtä. He tarvitsevat kaiken tuen kaupungilta ja kanssaihmisiltä.

Älkäämme silti unohtako, että viimekätinen tavoite on ruoan jakamisen tarpeen lakkauttaminen. Myös kunnat voivat toimia asiassa. Samalla, kun kunta tukee ruoka-apu toimintaa, sen tulee laajentaa täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen piiriä, alentaa ja poistaa erilaisia asiakasmaksuja sekä antaa maksuttomia lippuja liikennevälineisiin.  Tarvitaan resursseja ehkäisevään sosiaalityöhön; sossut kentälle ihmisten pariin. Näiden asioiden pohtimisen aika on nyt, kun valmistellaan kaupungin talousarviota vuodelle 2019. Tämä ei saa olla puoluepoliittinen kysymys, vaan jokaisen puolueen sydämen asia.

Jussi Särkelä
kaupunginhallituksen varajäsen (sd)