MINÄ OLEN ISÄ

MINÄ OLEN ISÄ

Alla oleva tekstini julkaistiin isänpäivänä Vantaan Sanomissa (viikonvaihdenumero 11.-12.11.2017).

Onnekseni olen saanut elää aikana, jolloin yhteiskunta tuki minua lasteni identiteetin vahvistamisessa. Lapsen kasvuun liittyy ymmärryksen lisääntyminen omasta itsestä, ympäristöstä, yhteiskunnasta, maailmasta sekä kulttuurista ja niiden historioista. Siis identiteetistä. Miten pedagogit ovat voineet ajautua näkemykseen, jonka mukaan päiväkotilapsille on parempi, että heille ei puhuta isästä. Isä on heidän mukaansa läheinen siinä kuin naapurikorttelissa asuva Hentun Liisa.

Isän ja äidin häivyttäminen läheiseksi merkitsee olennaisen identiteettiä vahvistavan elementin työntämistä taka-alalle. On luultavaa, että yksi syy nuorten pahoinvointiin ja mielenterveysongelmiin on heidän omaksumansa identiteetin ohuus. Ihmiselle on olennaisen tärkeää tiedostaa itsensä. On perin kummallista, että aikana, joka korostaa yksilöä ja yksilöllisyyttä, yksilö häivytetään hämärään.

Lapsella voi olla useita sosiaalisia isiä. Lapsi voi myös kutsua jokaista heistä isäksi. Se ei silti poista tosiasiaa, että yksi heistä on hänen biologinen isänsä. Kysykää heiltä, jotka aikuiseksi tultuaan joskus jopa epätoivoisesti etsivät itselleen biologisen isän. Valtaosa meistä haluaa tietää juurensa.

Meidän ei pidä hyväksyä kaikkea sitä mitä irrationalistinen ilmapiirimme meille tarjoaa. Vahvan identiteetin omaavien ihmisten velvollisuus on pitää kiinni ihmisyyden keskeisistä arvoista.

Jussi Särkelä