GLOBALISAATIOLOUKKU

GLOBALISAATIOLOUKKU

”Maailman valtaeliitti on antanut tuomion, jonka mukaan globalisoituvassa tulevaisuudessa viidesosa ihmiskunnasta riittää pitämään maailman talouden käynnissä. Mitä tapahtuu neljälle viidesosalle ihmisistä, jotka jäävät ilman työtä? Riittääkö heille välttämätön ravinto ja turruttava viihde – vai nousevatko he vastarintaan?” Näin kirjoittivat kaksi Spiegel-lehden kokenutta toimittajaa, Hans-Peter Martin ja Harald Schumann kirjassaan Globalisaatioloukku (Vastapaino, 1998) jo vuonna 1996, kaksikymmentäyksi vuotta sitten.

Maailman muuttuminen suuryritysten temmellyskentäksi ja sen seuraukset eivät ole tulleet yllätyksenä. Monet varoittivat, mutta kapitalistisen järjestelmän säätelyä ei ole edes yritetty. Ja missä elinkeinoelämän ja kansan tarpeita on yritetty säädellä tasapainoon, siellä on nähty ongelmia, joiden on katsottu oikeuttavan jopa pommituksiin, paremmassa tilanteessa ”vain” pysyvän sekasorron luomiseen kuten Ukraina meille osoittaa. Rahavallan, kenraalien, poliittisen eliitin ja valtamedian liitto vastaan kaikkien maailman kansojen tarpeet. Siinä tämän hetkinen maailman pääristiriita.

Martinin ja Schumanin kirjan alaotsikko kuuluu ”Hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan”. Vilkaisen tässä kirjoituksessa muutamaa kirjahyllyssäni olevan kirjan alleviivausta.

Toimittajat kirjoittavat johdonmukaisesti rahamarkkinoiden vallan kasvusta yli kansallisvaltioiden. Jopa keskisuuret valtiot ovat niiden ohjauksessa. Jokaisen lainaa pyytävän valtion on sitouduttava päätöksiin, jotka vahvistavat rahanvallan rakenteita. ”Halusimme demokratiaa. Saimme korkomarkkinat”, lukee eräässä puolalaisessa seinäkirjoituksessa.

Kirja on oivallinen oppikirja rahamarkkinoiden ja talousliittojen vallan kasvun historiasta ja mekanismista. Sitä se on edelleen syystä, että kuluneet kaksi vuosikymmentä ovat osoittaneet kirjan esitykset todeksi.

Rajoittamaton pääoman kasvu ja sen seurauksena valta ovat näivettäneet demokratian pelkäksi äänestämiseksi, jossa äänestäjien omilla tarpeilla ei ole merkitystä. Vaaleissa on vastakkain pääoman vallan kasvattamisen eri menetelmät. Tämä selittää, että Suomessa kaikki puolueet mahtuvat toistensa kanssa samaan hallitukseen.

Toimittajat ennakoivat kaksi vuosikymmentä sitten, että ”markkinoiden ja demokratian vastakkainasettelu on myös 1990-luvulla tuskallisen ajankohtainen aihe. Suunta on ollut jo kauan näkyvissä, mikäli sen on vaan halunnut huomata. Euroopan ja Amerikan väestössä päätään nostava muukalaisviha on pettämätön merkki, josta poliitikkojen on otettava vastuu.”

”Seuraavaksi toimenpiteet kohdistetaan yhteiskunnan taloudellisesti heikossa asemassa oleviin ihmisiin. Sosiaalituella elävät, työttömät ja vammaiset sekä ilman koulutusta olevat nuoret saavat yhä useammin huomata, että vielä hyvässä asemassa olevat kansalaiset luopuvat solidaarisuudesta. Itsekin uhattuna olevat keskiluokan kansalaiset tuntevat kaunaa sosiaalipummeja kohtaan ja pukevat sen näkemykseksi, jonka mukaan vanhuus, sairaudet ja työpaikan menetys olisi jälleen jätettävä yksilöiden omaksi huoleksi… Yhdysvalloissa, jossa puolet erityisesti alemman luokan kansalaisista ei enää äänestä, uudet yhteiskuntadarwinistit ovat saavuttaneet jopa parlamentin enemmistön ja jakavat nyt kansaansa brasilialaisen esikuvan mukaan.”

”Tämän logiikan mukaan seuraavaksi vuorossa ovat naiset… Sosiaalitukien varassa elävät yksinhuoltajaäidit kamppailevat jo nyt päivittäisestä toimeentulostaan… Kasvavan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vaarallisin seuraus on, että kouluttamattomat nuoret miehet, joiden työnsaantimahdollisuudet ovat vähäiset, ajautuvat helposti rikollisuuteen ja väkivaltaan.”

”Tähänastisiin hyvinvointivaltioihin kertyy yhä enemmän konfliktipotentiaalia, jota yksittäiset valtiot ja niiden hallitukset eivät pysty kohta enää hallitsemaan.”

Tähän ei voi kuin todeta, että sattuipa riitely pakolais- ja maahanmuuttopolitiikasta sopivaan aikaan. Se kohdistaa ihmisten vihan pois oikeasta kohteesta.

Vihan kohdistaminen oikeaan pisteeseen edellyttää, että kaikki käyvät yhdessä kamppailua parempien elinehtojen puolesta. Mitä enemmän burkapukuisia naisia ja muita ihmisryhmiä valtaväestön kanssa vastavoiman rintamassa, sitä todennäköisimmin kamppailu vie eteenpäin.

Kysymys on demokratiasta. Globalisaatio on vienyt kansoja askel askeleelta kohti autoritääristä valtaa. Äänestämisen mahdollisuus on peittänyt sen tosiasian, että demokraattisen vallan alue on askel askeleelta pienentynyt. Nimenomaan suuryritysten valtaa tukevaa talouspolitiikkaa on ruvettu pitämään luonnonlakina. Vaihtoehdottomuuden ovat hyväksyneet kaikki lähes kaikki poliittiset piirit.

Kirjan toimittajat viittaavat sosiologi Ulrich Bechiin, jonka mukaan ”utopiaan itse itseään säätelevistä markkinoista uskovat nykyäänkin ne, jotka kannattavat hyvinvointivaltion purkamista ja ehdotonta säätelystä luopumista. Heidän ”markkinafundamentalisminsa on kuitenkin eräänlaista demokraattista lukutaidottomuutta”. ”Historian unohtaneet” ja ”itseään modernisoijina” pitävät antautuvat kysynnän ja tarjonnan laeille.

Beck: ”Ainoastaan sellaiset ihmiset, joilla on asunto ja turvallinen työpaikka ja sitä myöten turvattu aineellinen tulevaisuus, ovat kansalaisia, jotka voivat ottaa demokratian omakseen ja tehdä siitä elävän. Yksinkertainen totuus kuuluu: ilman aineellista turvallisuutta ei ole poliittista vapautta. Ei ole demokratiaa, ainoastaan kaikkea uhkaava uusi ja vanha totalitäärinen hallinto ja ideologia.”

Toimittajat muistuttavat, että kun edellinen globalisaatioprosessi päättyi katastrofiin 1930-luvulla, Franklin Rooseveltin hallituksen New Deal loi pohjan modernille hyvinvointivaltiolle. Tämä voi tuskin toistua. Pääomat ovat nykyään niin valtavia, että sen uusjakamista ei kykene tekemään edes maailman vahvimman valtion presidentti. Myös hänen on asetettava valtansa rajat pääoman mukaan.

Sulkiessani kirjan, panen kansilehden väliin lapun, jossa päätän avata kirjan uudelleen taas kahdenkymmenen vuoden päästä. On mielenkiintoista silloin katsoa, miten on käynyt mm naisten, homojen, vammaisten ja ”sosiaalipummien” asemalle. Tänään ei näy rohkaisevia merkkejä, että esimerkiksi keskiluokkaiset naiset ymmärtäisivät heidän paikkansa olevan vammaisten, pitkäaikaistyöttömien, prostituoitujen ja muiden päähän potkittujen rinnalla. Kun eivät tätä ymmärrä, putoaa heistä valtaosa keskiluokasta pois. Tätä edesauttaa robottitekniikan kehitys.