18. touko, 2017

PIMPISTÄ JA PIPPELISTÄ

PIMPISTÄ JA PIPPELISTÄ

Toimiessani miesliikkeessä, jonkin aikaa myös Miessakit ry:n toiminnanjohtajana, pohdimme kovasti mitä on mieserityisyys. Mitä miehenä oleminen erityisesti on? Tuolloin keskustelimme myös aiheesta voiko nainen alustaa miehen erityisyydestä. Nyt tuo keskustelu on tietääkseni takanapäin. Mieserityisyyttä on ennen muuta miehen yhteiskunnallinen rooli, se mihin yhteiskunta miehen kasvattaa ja kouluttaa ja mitä se mieheltä edellyttää.

Feminismi on kiinnostanut minua jo opiskeluajoista. Naisasialiikkeen historian otin haltuuni jo varhain, mutta tuntui, että feminismi on jotain enemmän. Harva feministi onnistui kertomaan minulle mitä on naiserityisyys. Hämminkiäni lisäsi, kun Paavo Arhinmäki ja Antti Rinne ilmoittautuivat feministeiksi, vaikka heillä ei ole pimppiä. Minusta he ovat minun tavallani ”vain” feminismin kannattajia ja tukijoita.

Olen ymmärtänyt, että naiserityisyys ja mieserityisyys lähtevät biologiasta, mutta sen merkitys koko erityisyydessä on sittenkin vähäinen – tai sen pitäisi olla vähäinen. Pippeleitä ja pimppejä olennaisempaa ovat ne roolit, joita yhteiskunta naisille ja miehille asettaa. Yhteiskunnallisia käytäntöjä on muutettava siltä osin kun ne polkevat miehen tai naisen olemusta ja erityisyyttä. Onneksi naistutkimus on muuttunut sukupuolen tutkimukseksi. Se oli välttämätön kehitysaskel sukupuolten välisessä tasavertaisuudessa. –Suosittelen Katri Immosen blogia; ”…jokaista feministiä, synnyttävää naista ja hänen perhettään tulisi kiinnostaa, miten synnyttävillä naisilla menee: mitkä ovat heidän oikeutensa, miten äitiyshuolto toimii, mitkä ovat synnytyssairaaloiden resurssit ja millaisessa synnytyskulttuurissa elämme.” Näin. Tämän tulee kiinnostaa myös meitä feminismin tukijoita.

http://blogit.kansanuutiset.fi/latteaiti/kauniit-pimppimme