24. loka, 2016

SODALLA HYVINVOINTIA USA:SSA

SODALLA HYVINVOINTIA USA:SSA

Miljoonat yhdysvaltalaiset saavat toimeentulonsa sotatarviketuotannosta. Jokainen sota lisää heidän hyvinvointiaan. Presidentti Obaman taustavoimien ideana oli yhdistää sotiminen ja diplomatia – nimenomaan tässä järjestyksessä – ja hankkia liittolaisia. Obama on sanonut, että näin olemme tehneet – ”ja se toimii”.

Yhdysvalloissa asuva suomalainen toimittaja Alpo Collanus kirjoittaa (Demokraatti 27.1.2015): ”USA on erityisesti Obaman ylipäällikkökautena kehittänyt tavan, että se luo kriisejä ammattisotilaidensa ja aseteollisuutensa työllistämiseksi jonnekin kaukaisille maille (esimerkiksi arabikevät) ja sen jälkeen pyytää tai vaatii liittolaisiaan hoitamaan hommat maarintamalla. USA:n ilmavoimat antaa tulitukea tunnetulla tarkkuudellaan.

Runneltujen maiden kansalaisten viha kohdistuu tietenkin USA:n liittolaisiin – koska USA:n pojat ja tytöt ovat tavoittamattomissa taivaan sinessä ja kaukana merellä lentotukialuksissaan – ja niinpä Eurooppa ja sen Nato-maat saavat kärsiä sellaisista seurauksista kuin Pariisissa äskettäin… On omituista, ellei kansalaisvastuutonta, ettei Suomessa ole syntynyt julkista pohdiskelua Obaman ja USA:n pyrkimyksistä.”

Presidentti Barack Obaman aikana Yhdysvaltain kansalaiset ovat verorahoillaan rahoittaneet sotateollisuuden valmistamaan ydinaseita valtavia määriä. Yksistään ydinkärkimenot ovat suuremmat kuin yhdenkään aikaisemman presidentin aikana. Ydinkärkien ohella on tietysti valmistettu varsinaisia ydinkärkiä kuljettavia ohjuksia ja ydinaseiden jakelusysteemejä. Presidenttiehdokas Hillary Clinton on sitoutunut jatkamaan tätä sotapolitiikkaa.

Maailman kansojen näkökulmasta kauheinta on, että Clinton on ihastunut kenraalien suunnitelmista valmistaa miniydinohjuksia. Kenraali James Cartwrightin mukaan ”pienempi koko tekee ydinaseen käytöstä mahdollisempaa”.