PUHEENI 3.9. KAKSI KAPINAA
PUHEENI 3.9. KAKSI KAPINAA
PUHE JOUKKOMIELENOSOITUKSESSA HELSINGIN RAUTATIETORILLA 3.9.
- Kuva: Sakari Kukko
Hyvät kapinalliset
Yhteiskunnassamme käydään parhaillaan kahta kapinaa. Sipilän, Orpon ja Soinin SOS-kapinallisilla on tällä hetkellä yliote, koska heillä on valtion johtovalta. SOS kapinoi luomaamme hyvinvointivaltiota vastaan, se kapinoi ihmisiä, kansan suurta enemmistöä vastaan estäen siltä oikeudet opiskeluun, työn tekoon ja turvalliseen elämään. SOS kapinoi kansallisten ja kansainvälisten pääoman omistajien puolesta. SOS toteuttaa talouden kurjistamispolitiikkaa, joka tulee johtamaan siihen, että kaikki asetetaan markkinoiden alttareille. Ellei ihminen pärjää raa´assa kilpailussa, hän tirisee Sipilän, Orpon ja Soinin alttarissa kuin helvetissä konsanaan.
Nämä toimet pakottavat myös meidät / kansalaiset kapinaan.
Hyvät kapinalliset
Toinen, määrällisesti SOS-kapinallisia huomattavasti suurempi kapinallinen ryhmä on Suomen kansan enemmistö. Me olemme nyt täällä ja näemme miten suuri on meidän voimamme. Yhdessä täällä kapinoiden me ymmärrämme, että ennen pitkää voitto on meillä, yhteiskuntaa rakentavilla kapinallisilla.
Historia osoittaa, että rakentavat voimat vievät ennen pitkää aina voiton. Historiasta on myös luettavissa, että vain työtätekevällä, eläköityneellä ja opiskelevalla kansalla voi olla luova ja yhteiskuntaa rakentava voima. Eiväthän suuromistajat varsinaista työtä tee. He elävät työtätekevien ihmisten siivillä.
Toisin kuin SOS –hallituksen ihmistä repivä kapina, kansalaisten kapinalla on eheyttävä vaikutus sekä joukkoihin että sen yksittäisiin jäseniin. Silloin kun meissä yhdistyvät vastarinnan tunne, tietoisuus ja toiminta, kapina vahvistaa meitä. Tietoisuus näyttää meidän oikeutetulle vihallemme suunnan. Se johtaa yhteisvastuun ja yhteishengen yhteiskuntaan. Kun toimimme yhdessä, kapina on positiivisesti muuttava voima.
”Minulla ei ole muuta kieltä
kuin runous
lyriikan kieli
vastavoimana aikamme kivikielelle
kuvattomalle maisemalle
jossa lintukin lentää
kaavan mukaan.
Nokastaan on kadonnut lehvä
hengen symboli.
Siivissä painavat
tulosten taakat.
Minulla on runo
valon kielellä kirjoitettu
on elinvoima
ja sana.”
Näin kapinarunoilee Sinikka Haapanen. Kapinalla on eheyttävä vaikutus.
Sen sijaan SOS –hallituksen kapina repii. Laittaessaan väestöryhmiä ja kansallisuuksia vastakkain SOS synnyttää vihaa ja vihapuhetta. Pysähtyneisyyden yhteiskuntaa hallinnoiva SOS osoittaa taaksepäin. Tähän me emme suostu. Suomen suurin ihmisoikeusongelma on köyhyys. Se tuli erinomaisesti esiin Työväenperinne ry:n ja Työväenkirjaston ystävät ry:n toteuttamassa kapinarunojen keruussa.
”Sip-sip-sipilä
lutunen leuanlouskuttaja
lommoposki lässyttäjä”
Näin kapinoi Marianne Ahola ja jatkaa:
”Olen syyllinen
yritän rakastaa lähimmäistäni
tukea vanhusta
auttaa sairastunutta takaisin työkykyiseksi
tuottavaksi veronmaksajaksi
Pyyhin verta visvaa ulostetta kusta
kasvoiltani perseestäsi
vuoden jokaisena aamuna päivänä iltana yönä
Sip-soma-sipilä
lampaanlempeä luikero
Jääsydänten kuningas
Sip-sorea-sipilä
samettinen sontamylly
satusetä pahanyön satujen
Painu pankkiholveihisi
syömään raatoja rahojas
...minä teroitan veitseni
Ei!
Minä HUUDAN
persuille
: petturit
kepun ja kokoomuksen määkiville pässeille:
haista, porvari, ripulipaska”
Hyvät kapinalliset
Pieni harvalisto omistaa määräävän osan varallisuudesta niin globaalisti kuin Suomessa. Pääomien keskittymisestä on tullut keskeinen ongelma. Pääomien keskittyminen syö tilan ihmisten hyvältä elämältä, ihmisten sivistykseltä ja rauhan yhteiskunnilta. Ennen muuta pääomien globaali keskittyminen peittää maapallon paskaan. Tänne jää pahimmillaan vain pieniä raikkaita saarekkeita, jotka ökyrikas pieni harvalisto varaa omaan käyttöönsä. Kaikki ajattelevat ja inhimillisyyttä edistävät tahot toimivat tätä kehitystä vastaan. On tullut voimien kokoamisen aika. Valistusporvarit ja sivistyskonservatiivit, alkiolaiset, sosialidemokraatit, sosialistit, kommunistit sekä anarkistit, meitä jokaista tarvitaan yhteisessä rintamassa paremman maailman ja sivistävän runouden puolesta. Kaadetaan ensimmäiseksi SOS.
Uusimmat kommentit
Venäjän sotaa Ukrainassa tarkastellaan kirjoituksessa useasta eri näkökulmasta. Yksi tärkeä näkökulma on kokonaan sivuutettu: kansojen itsemääräämisoikeus. Mielenkiintoinen unohdus.
Heipä hei, Jussi! Osuin ihan vahingossa tälle sun sivulle, ja ajattelin laittaa terveiset. Varmaan vielä muistat minut, oon siis Haapakosken Raimon nuorimmainen. Eli terveiset ja hyvää jatkoa sulle!
Kiitos ruususta Martinlaakson aseman luona!
Onnittelut Martinlaaksosta valitulle kaupunginvaltuutetulle!
Martinlaaksossa kuuluu huhua, että kirjastoa oltaisiin siirtämässä Kivistöön. Eihän asia voi nä