21. heinä, 2016

MEDIAN VIHAPUHE VAHVISTAA VASTAKKAINASETTELUA

MEDIAN VIHAPUHE VAHVISTAA KANSOJEN VASTAKKAINASETTELUA

Enää ei riitä Venäjä. Rinnalle ja jopa sen ohi on otettu islam. Läntinen maailma tarvitsee talouden pitkäaikaisessa pysähtyneisyyden tilassa vastakkainasettelua. Ihmisten huomio on kerta kaikkiaan saatava pois oman talousjärjestelmän toimimattomuudesta. Mediassa annetaan ääni ”asiantuntijoille”, joilla näyttää olevan oikeus puheeseen, joka on jo tulkittavissa rasismia lähentyväksi. Kun islamia verrataan natseihin, ei tunneta natsismia. Ollaan kaukana todellisuudesta. Islamin vastaisissa kirjoituksissa sekoitetaan tavallisen lukijan ajatuksissa ”poliittinen” ja uskonnollinen islam. Lisäksi poliittinen esitetään terroristisena toimintana.

Usein sotaa edeltävässä propagandassa vihollinen leimataan fasistiksi tai muuksi hirviöksi. Näin tehtiin Saddam Husseinin ja Muammar Gaddafin kohdalla, näin aloitettiin propaganda presidentti Vladimir Putinia vastaan. Näin tehdään, koska toistamalla propagandaviestiä riittävän usein, hämmästyttävän suuri määrä ihmisiä alkaa uskoa siihen.

Nyt alkanut islamin vastaisuus poikkeaa edellä mainitusta propagandasta siinä, että kun viholliskuva luodaan yleensä maan johtajasta, nyt vihollisiksi leimataan islamilaiset kansalaiset. Ei se aivan ennenkuulumatonta ole. Ennen viime sotiamme Suomen herra teki saman neuvostoliittolaisille, joita propagandassa kutsuttiin eläimiksi ja apinoiksi. Mediallamme on perinne hallussa.

Omissa fasistisuutta ja terroristisuutta ei nähdä. Kun fundamentalistikristitty George W. Bush tapatti presidenttinä ollessaan terroristisesti satoja tuhansia ihmisiä Irakissa ja Afganistanissa, niin jopa eurooppalaiset oikeusoppineet eivät nähneet pahantekijän oikeita kasvoja. Puhumattakaan, että hegemonian media olisi vaatinut Bushia syytteeseen teoistaan. Tosin Bush on varmuuden vuoksi ymmärtänyt presidentin pestin päätyttyä pysyä visusti pois Euroopan mantereelta. Hän muistanee Pinochetin kohtalon.

Tämä tilanne edellyttää rauhanliikkeiltä vahvaa nousua. Kristittyjen, muslimien, kaikkien uskontosuuntien ja sekulaarien on astuttava yhteiseen rintamaan säilyttääksemme maailman rauha. Se edellyttää maailman arvoyhteisöjen tasavertaisuuden ja toisten käytäntöihin puuttumattomuuden tunnustamista. Jos jossain yhteisössä omia käytäntöjä pidetään parempina kuin toisten käytännöt, kehitettäköön niistä kirkkaita esimerkkejä toisille. Suomessa voisimme aloittaa purkamalla suurin ihmisoikeusongelmamme, köyhyys.