MONIKULTTUURISUUS TYHJÄ TERMI

MONIKULTTUURISUUS ON TERMI, JOKA EI TARKOITA JUURI MITÄÄN. Tästä syystä monikulttuurisuutta voivat kannattaa kaikki kommunisteista Helsingin Sanomiin. Osa edellyttää vähemmistökulttuurien sulautumista valtakulttuuriin, osa vaatii periaatetta ”maassa maan tavalla”; Suomen arvot ja tavat on jokaisen täällä asuvan omaksuttava. Vain ruoka pöydässä ja erilaiset perheensisäiset pyhäpäivät saavat poiketa valtakulttuurista. Muualta tullut voi osallistua politiikkaan, kun on ensin omaksunut suomalaiset ”arvot” ja tavat. Vain pieni osa haluaa, että vähemmistökulttuurien edustajat osallistuvat tasavertaisesti yhteiskuntaan ja sen päätöksentekoon oman kulttuurinsa lähtökohdista.

Erimielisyys lisääntyy, kun monikulttuurisuuteen luetaan etnisten ryhmien lisäksi vammaiset, sukupuolivähemmistöt, sosiaalisesti syrjäytetyt ja poliittisesti toisinajattelevat. Keitä verotetaan, että liikuntavammainen voi liikkua itsenäisesti ja kehitysvammainen voi asua omassa kodissa ja köyhille taataan säällinen toimeentulo? Miten turvataan, että sosialistista vallankumousta havitteleva saa äänensä kuuluviin tasavertaisesti mediainstituuteissa kuten Helsingin Sanomissa ja Ylessä? Kuinka sivistyskonservatiivien ja muhamettilaisten näkemykset yhteiskunnallisessa keskustelussa ja osallistumisessa mahdollistetaan?

Ilman määrittelyä termi monikulttuurisuus toimii käytännössä kulttuurien tasa-arvoa vastaan. Termi myös peittää sen, että hyvinvointivaltiollisella kaudella Suomi oli ilmapiiriltään hyvin salliva ja toiseuden ymmärtämiseen suuntautuva. Silloin nuorporvaristo lanseerasi termin ´pluralismi´, moniarvoisuus. Siihen yhtyi valtaosa poliittisesta kentästä.

Avoimessa ja keskustelevassa hyvinvointivaltiollisen kauden yhteiskunnassa termeille pluralismi ja tasa-arvo määriteltiin yhteisesti ymmärretyt sisällöt. ´Monikulttuurisuus´ ei määrittelyä ole saanut. Se on ilmeisen tarkoituksellisesti jätetty väestön sisäisen riitelyn aiheeksi.