KÖYHYYDEN RAKENTEET

KÖYHYYDEN RAKENTEET

Köyhyys on lujasti yhteiskunnan rakenteissa. Paitsi, että yhteiskunta tuottaa poliittisilla toimillaan ja ideologisilla asenteillaan köyhyyttä, tuhannet ihmiset saavat toimeentulonsa köyhyydestä tuottamalla palveluita, joilla köyhät pidetään elämässä kiinni. Kun kuvittelemme tilanteen, jossa köyhyys olisi yhtäkkiä poispyyhitty, syntyisi köyhyyden ammattilaisten ja heidän järjestöjensä sekä vapaaehtoisten suuren joukon protesti. He menettäisivät palkkansa, sosiaalisen arvostuksensa lähteen ja hyvän mielen.

Vaikeasti työllistettävä ammattitaitoinen toimistosihteeri, 42 v., työllistetään sosiaaliseen yritykseen toimistosihteeriksi. Hänen tes:n mukainen palkkansa on 2.000 euroa. Sosiaalinen yritys vuokraa hänet saman tien kunnan virastoon. Sosiaalinen yritys maksaa toimistosihteerille palkkaa 1.100 euroa. Loput 900 euroa sosiaalinen yritys käyttää työnantajavelvoitteiden maksamiseen ja henkilökuntansa palkkoihin sekä yrityksen kiinteisiin ja muuttuviin kustannuksiin. 900 euron välityspalkkion lisäksi sosiaalinen yritys saa toimistosihteerin palkkaan TE-keskukselta palkkatukea.

Kun neljä vuotta on edetty näin työpätkä kerrallaan, toimistosihteeri huomaa olevansa edelleen vaikeasti työllistettävä. Kenenkään ”köyhyyden palvelijan” edun mukaista ei ole vakinaistaa toimistosihteerin vakanssi viraksi. Toimistosihteeri on vuorostaan tilanteen vanki. Hän joko hyväksyy kurjistamisehtonsa tai jää työttömäksi työnhakijaksi. Mikäli hän valitsee työttömyyden, häntä vielä erikseen rangaistaan, koska hän ei ottanut vastaan tarjottua työtä.

Toimistosihteerillä alkaa taas uusi jakso samoilla ehdoilla samassa työssä, tällä erää helmikuun alusta tämän vuoden loppuun. Hänelle on neljän vuoden aikana muodostunut työkaveriympäristö, mutta tosiasiassa toimistosihteerin työkaverit eivät ole työkavereita. Kaverit ovat työsuhteessa kuntaan, toimistosihteeri on vain vuokralla. Hänen työsuhteensa on sosiaaliseen yritykseen, jossa hän ei ole ollut kuluneiden neljän vuoden aikana päivääkään työssä.

Toimistosihteeri on köyhyyden rakenteiden uhri. Hänen ansiostaan sosiaalisen yrityksen ”köyhyyden palvelijat” saavat palkkansa, TE-keskuksen ”köyhyyden palvelijat” säilyttävät virkansa ja kunta on oppinut budjetoimaan yhden toimistosihteerin vuosipalkkaan vain viiden kuukauden palkkasumman. Kunta on oppinut, että sillä on kahden kerroksen toimistosihteereitä. Toimistosihteereiden ero ei ole ammattitaidossa ja työn panoksessa, vaan hinnassa ja sen mukaisesti kunkin arvostuksessa. Vuokratyöntekijät ovat pitkäaikaisinakin väliaikaisia.

On perusteltua väittää, että kyseinen toimistosihteeri on nykypäivän orja. Moderni orja on vapaa. Orjanomistaja on ulkoistanut orjalleen vastuun arjen sujumisesta kuten asumisesta, vaatetuksesta ja syömisestä. Muuhun palkka ei riitä. Koska orja ei kuitenkaan ole vallitsevan ajattelutavan mukaan orja, vaan valinnanvapauden yhteiskunnassa ”vapaa”, ei orjanomistaja ole vastuussa orjansa elämästä sen jälkeen, kun se ei tätä enää tarvitse.

Orjanomistajien ajattelua ja moraalia myötäilevä valtamedia ei nykypäivän alistettuja näe orjuuden näkökulmasta, vaan pitää esillä yksilöllisyyttä, vapautta ja valinnanvapautta. Jopa räävittömien vapauksien esitteleminen on medialle mieluisampaa kuin pureutuminen yhteiskunnan rakenteiden tuottamaan hätään. Siinäkin tapauksessa, että valtamedia esittelee köyhyyttä, se tekee sen yksilöä surkutellen. Valtamedia on osa köyhyyden rakenteita.

Köyhyys palautui Suomeen 1990-luvun alun laman aikana tehtyjen poliittisten päätösten vuoksi. Pankkien pelastamiseen löytyi summa, joka vastasi sotakorvauksiin 1940- ja 1950-luvulla käytettyä määrää. Sen sijaa ihmiset sysättiin syrjään. Pienehköllä lisävelalla sosiaaliset verkot olisi kyetty pitämään ehjinä.

Euroopan unionissa hätkähdettiin suomalaista joukkonälkää. Sieltä lähetettiin köyhille makaronia. Sen jakelusta ottivat vastatakseen kirkon diakoniapalvelu, työttömien yhdistykset ja eräät sosiaali- ja terveysjärjestöt. Koska nälkä ei poistunut, vaan nälkäisten määrä lisääntyi, ruoan jakelusta tuli säännöllinen köyhien apu. Se institutionalisoitui. Ruoan jakelun rakenteisiin muodostui käytänteitä, jotka edellyttivät palkattua työvoimaa ja suuren määrän vapaaehtoisia. Nälkäisten ansiosta sadoilla ihmisillä on työtä ja vapaaehtoisilla tekemistä.

Sosiaalitoimi luotti uusien köyhyyden rakenteissa työskennelleiden ”palvelijoiden” ammattitaitoon. Sen sijaan, että sosiaalitoimi olisi käyttänyt omia mahdollisuuksiaan kuten ennaltaehkäisevää toimeentulotukea, se rupesi ohjaamaan asiakkaitaan ensin kirkon diakoniapalveluihin ja lopulta myös ruokajonoihin. Aluksi diakoniatoimi yskähteli vastaan, mutta mikä auttoi kun asiakasvirta jatkui. Toisaalta köyhien huoltaminen toi sille arvostusta. Sitä saivat myös muut ruoanjakelijatahot. Samalla kun diakoniatyön ja hyväntekeväisyysjärjestöjen arvostus kasvoi, julkisen palvelun sosiaalitoimen arvostus väheni. Tällä tavalla sosiaalitoimi ja sen toimihenkilöt vahvistamalla ”köyhyyden palvelijoiden” roolia murensivat julkisia palveluita. Siitä vuorostaan seurasi vähenevä paine ylläpitää verovaroin mm. sosiaalityötä.

Uusiin köyhyyden rakenteisiin rekrytoitiin satoja ihmisiä. Syntyi köyhyyden toimihenkilöiden byrokratia hallintorakenteineen ja sääntöineen. Enää nälkäinen ei saanut pelkällä jonottamalla ruokaa. Nälkäisen piti käydä luukulla todistamassa ”köyhyyden palvelijalle”, että hän on riittävän nälkäinen. Tämän jälkeen hän sai lupalapun ja vasta sitten hänellä oli oikeus asettua jonottamaan ruokajonoon. Eikä aikaakaan, kun oli rustattu eritasoisia lupalappuja. Toiset laput oikeuttivat tuoreeseen leipään ja leivonnaisiin, toisilla sai vain makaronia ja ruisjauhoja. Syntyi jopa lupalappuja, jotka oikeuttivat kampaamopalveluihin.

Köyhät ovat taanneet monille omaa hyväntekeväisyyttään korostavalle julkisuuden henkilölle ja pintaliitäjälle sekä poliitikolle julkisuuden paisteen. Köyhyyden rakenteet ovat muuttaneet yhteiskunnallista moraalia niin, että tasa-arvon ja solidaarisuuden sijasta suuri hyve on hyväntekeväisyys. Sen sijaan, että varakas maksaisi veroa, jonka käytöstä demokraattisesti päätetään, varakas haluaa itse päättää kuka on hänen hyvän tekemisensä arvoinen. Oikeaan osuneella hyväntekeväisyydellä pääsee aina ministeriksi asti.

Nälkäisille tarkoitetun ylijäämäruoan tiimoille on syntynyt tarkka säännöstö. Koska ”köyhyyden palvelijoista” on tullut ammattilaisia, he eivät voi syöttää asiakkailleen mitä tahansa. Ihmisille tarkoitetun ylijäämäruoan täytyy täyttää tietyt normit. On kahdenlaista ylijäämäruokaa, sitä joka heitetään sioille ja sitä joka jaetaan ruokajonoissa. Tämän arvioimiseen tarvitaan henkilökuntaa.

Yhteiskunnan ylärakenteella ei ole aietta poistaa nälkää ja köyhyyttä. Sen sijaan köyhyyden rakenteita lujitetaan. Vantaalle perustettiin viime syksynä 350 neliön ruokahävikkivarasto, jonne kauppojen ylijäämäruoka välivarastoidaan. Varastoa ei perustettu väliaikaiseksi ratkaisuksi, vaan siitä tehtiin pysyvä pala vantaalaista ruoka-avun verkostoa. Samanlaista varastoa ollaan rakentamassa Turkuun ja muualle. Eivät nämä varastot roboteilla toimi. Niihin kiinnittyy suoraan ja välillisesti palkkahenkilöstöä, jonka toimeentulo perustuu köyhien ja nälkäisten olemassa oloon.

Rakenteellisen väkivallan synkkyys on siinä, että ”köyhien ystävät”, työstään palkkaa saavat ja osa vapaaehtoisista tarvitsevat köyhiä yhtä paljon kuin köyhät hyväntekijöitään. Liikehdintää köyhyyden syiden poistamiseksi tämä koalitio ei ole synnyttänyt.

Yhteiskuntarauhan näkökulmasta ”köyhyyden ystävät” ovat arvokkaita. Mikäli köyhät jäisivät viimeistä armopalaa vaille, he alkaisivat reagoida tilanteeseensa ahdistetun tavoin. Täysin alistetusta ihmisestä tulee säännöistä piittaamaton, joka vain itseään ajatellen etsii ruoan mistä tahansa. Köyhien maiden slummeista tiedämme, että kun itsekkäät alistetut joukkountuvat, nämä jengit ovat muulle yhteiskunnalle vaarallisia.