PIMEÄT VALLAN KAMARIT

Transparency International on selvittänyt Euroopan korruptiota. Selvitys kattaa 19 maata, EU-parlamentin ja neuvoston. Valitettavasti Pohjoismaat olivat selvityksen ulkopuolella. Järjestö tutki lobbauksen läpinäkyvyyttä ja eettisyyttä ja pisteytti tulokset. Keskimääräinen tulos oli heikko 31 prosenttia maksimista. EU-elinten keskiarvo oli 36 prosenttia, mitä Transparency pitää erityisen huolestuttavana (IPS, Demokraatti 20.5.15).

Valtaosa meitä koskevista päätöksistä tapahtuu pimeissä prosesseissa, demokratian ulkopuolella. Tilanteen korjaaminen olisi helppoa, yhdellä selkeällä päätöksellä. Silti poliitikot eivät ole sitä tehneet. Kyse on samasta kuin suuryritysten ja liikemiesten veronkierrossa, erityisesti veroparatiiseissa. Silloin tällöin siitä puhutaan, perustetaan jopa elimiä sitä tutkimaan, mutta milloinkaan ei päädytä lopputulokseen.

Miksi näin on? Poliitikon on oltava ”realisti” säilyttääkseen asemansa. Poliitikko ei voi toimia todellisia vallan kamareita vastaan. Käypä esimerkki olkoot Paavo Arhinmäki. Aloittaessaan Vasemmistoliiton puheenjohtajana hän nosti puheissaan esille sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Helsingin Sanomissa ne saivat viiden sentin tilan yhdellä palstalla, ilman kuvaa. Ja kuva on poliitikolle tärkeä. Arhinmäelle syntyi julkisuuskynnys. Hän korjasi tilanteen ryhtymällä puhumaan naisten tasa-arvosta kapitalistien edusjoukoissa eli pörssiyhtiöiden hallituksissa ja homojen tasavertaisuuden kysymyksistä. Niillä ei ole mitään tekemistä rakenteellisen väkivallan kanssa.  Valtamedia ilahtui arvoliberalistisesti. Arhinmäki jatkoi tästä oppineena. Hän ei matkustanut Intiaan tai Romaniaan punaliina kaulassa, vaan Venäjälle väriliina kaulassa.

Arhinmäen tapaus on tärkeä osoitus työväenlehtien merkityksestä. Mitä niukemmaksi niiden osuus mediasta käy, sitä vähemmän on tilaa demokraattisille kansanliikkeille ja puolueille.

Onko demokratia entiseen tapaan enää edes mahdollista maailmassa, jossa rikkain prosentti omistaa 48 prosenttia maailman varallisuudesta ja loppu varallisuus on miltei kokonaan maailman rikkaimman 20 prosentin hallussa. Köyhin 80 prosenttia maailman väestöstä omistaa yhteensä 5,5 prosenttia (IPS, Demokraatti 20.5.2015).

Onko kuviteltavissa, että uusfeodaalit luopuvat omistuksistaan jos demokraattisesti valittu parlamentti niin päättää. Maailmassa esiintyvä taloudellinen hätä olisi pääosin poistettavissa jakamalla jo olemassa oleva varallisuus talouden päivittäiskiertoon. Valitettavasti hyväuskoisuus pelkkään äänestämisen voimaan taitaa olla kukkaiskieltä. Sillä tiellä uppoamme kadotukseen. Kapitalismin säätelyssä tarvitaan voimaa, vastavoimaa ökyrikkaiden voimalle.

Onko Ukraina esimerkki uusfeodalistien toimintatavoista, jos niiden vastavoima käy voimakkaaksi? Ukrainassa kullakin oligarkilla on omat armeijansa tai ne ostavat itselleen yksityisarmeijoiden palveluksia. Eivät nämä armeijat toden totta ole vasemmistohenkisiä. Ukrainassa voimakkaimmat yhteiskunnalliset ristiriidat syntyvät oligarkkien etujen vastakkaisuudesta. Lobbauspöhöttynyt Euroopan unioni ja Yhdysvallat tosiasiassa tukevat ukrainalaisten feodaaliherrojen valtiota. Vaikka lännen seireenit puhuvat Ukrainan korruptiota vastaan, on niiden teho sama kuin unionissa esiintyvän veronkierron ja lobbauskorruption suhteen. Edelle näyttää menevän uusfeodaalien kansainvälisen liiton etu.

Kun tarkastellaan historian kehitystä spiraalina, jossa jokainen kehä on laadullisesti ja määrällisesti edellistä ulompana eli korkeammalla, voimme nähdä 85 maailmanherran yhtymäkohdat keskiajan feodalistiseen järjestelmään. Maantieteelliset rajat ovat uusfeodaaleille tarpeettomia, rajat kulkevat osakesalkuissa.

Myös ihmisen osa käy verrannolliseksi keskiaikaan, spiraalin korkeammalla kehällä. Suomen itsenäistymisen aikaan puhuttiin loisväestöstä, jolla tarkoitettiin ihmisiä, joita yhteiskunta ei kyennyt sijoittamaan minnekään. Loisten määrä on noista ajoista tavattomasti lisääntynyt. Globaalin kapitalismin työttömyysaste on huikea, lienee jossain 60 prosentin luokassa. Professori Juha Siltala sanoi jo 13 vuotta sitten, että ”globaali kapitalismi ryöstökäyttää vain kaikkein nuorimman koulutetuimman ja työhistorialtaan katkottomimman työvoiman. Muuta haaskataan… Järjestelmä on siis tehoton…” (Alustus Työterveys- ja työturvallisuusviikon avajaisseminaarissa 21.10.2002 Säätytalolla).

Siltala jatkoi: ”Ekonomistijärjen mukaan koveneva kilpailu omasta työpaikasta ja jatkuva putoamisen uhka kirvoittavat esiin työntekijän piilevät voimavarat… Jäljelle jääneiden työntekijöiden tuottavuus ei suinkaan parane vaan heikkenee jopa kolmanneksella, sillä oman aseman puolustaminen uudessa ympäristössä nielee valtaosan energiasta… Kun ihmisiä järkytetään ravistelemalla heidän olemassaolonsa perusteita, kanavoitavana on paljon tukahdutettua aggressiota. Sitä vastaan puolustautuminen vie voimat, jotka muuten voitaisiin käyttää luovaan työhön.” Mitä muuta tämä on kuin keskiajalta tutuksi tullutta kansalaisten alistussuhdetta feodaaliherraan?

Olemme astuneet tunnustuksen hetkeen: ”Olemme epäonnistuneet kapitalismin säätelyssä!”

Yhden prosentin globalismin tavoitteena on rusentaa kaikki valtiot, kansat, ihmiset ja ajatukset yhteen muottiin. 85 feodaaliherraa näkee yhteiseksi edukseen, että yhdenkaltaista maailmaa on helpompi johtaa ja siitä resurssit nyhtää. Kapitalismin säätely vastaa ei vain vasemmiston, vaan myös perinteisen porvariston kuin yhtä lailla aatteellisesti sivistyskonservatiivien etuja.

On kuvaavaa, että porvariston yksi keskeisistä nykyajan guruista Karl Popper kirjoitti jo maailmansodan jälkeen, että ”valtion asioihin puuttumattomuuden, rajoittamattoman taloudellisen vapauden periaatteesta on luovuttava. Jos haluamme vapauttamme suojeltavan, silloin meidän on vaadittava, että rajoittamaton taloudellinen vapaus on korvattava valtion suunnitelmallisella talouselämään puuttumisella. Meidän on vaadittava, että rajoittamaton kapitalismi korvataan taloudellisella interventionalismilla” (Avoin yhteiskunta ja sen viholliset, Otava 2000, siv. 439).

Nykyinen porvarimedia on työntänyt popperit sivuun. Suurporvariston ajatukset ovat vieraantuneet kansalaisten hyvän tavoittelusta. Helsingin Sanomien sponsoroima poliittisen kentän kuvaus oikeistoon ja vasemmistoon sekä arvoliberaaleihin ja arvokonservatiiveihin palvelee nykyistä järjestelmää, se saa ihmiset toisiaan vastaan. Jos poliittista nelikenttää tarvitaan, nykyaikaa kuvaavana ja tulevaisuuteen suuntautuvana se kirjoitetaan muotoon: oikeisto – vasemmisto, feodaalit – kansat.

Kyse ei ole vain ihmisen taloudellisen elämisen ehdoista. Kyse on koko elämästä. Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää kahdenkymmenen prosentin vallan voimakasta supistamista. ActonAid –järjestön kampanjajohtaja Ben Phillips varoittaa, että kestävän kehityksen tavoitteita ei saavuteta, jos taloudellinen eriarvoisuus jatkuu. ”Vaurauden keskittyminen harvoille on saanut valtiot omistautumaan eliitin asioille kansalaisten sijasta” (Thalif Deen, IPS, Demokraatti 20.5.2015).

Onko maailman ja siinä ohessa ihmislajin pelastamiseksi palattava vahvaan etujärjestöpolitiikkaan ja vahvistamaan myös ulkoparlamentaarista voimaa. Samalla puretaan uusliberalistista uussanastoa. Palataan puhumaan ”etujärjestötoiminnasta” ja ”edunvalvonnasta”. Heitetään romukoppaan vallitsevan järjestelmän rakenteellisen väkivallan peittävästä epämääräisestä sanasta ”kansalaistoiminta”. (Olisi oma selvittämisen aihe, missä vaiheessa esim. hyväntekeväisyysjärjestöt luopuivat sanasta ”järjestötoiminta” ja korvasivat sen sanalla ”kansalaistoiminta”. Kuinka tiiviisti se on kytköksissä yhdysvaltalaisten ajatushautomojen mm. Venäjän vastaisiin propagandaoperaatioihin.)