SÄÄLIÄ SOKEUDELLA?

Lähetin alla olevan kirjoituksen Helsingin Sanomien mielipidesivulle osallistuakseni aiheesta käytyyn keskusteluun. Julkaisen kirjoituksen tässä, koska Helsingin Sanomat ei suonut minulle osallistumista palstoillaan.

Sokeus on viime aikoina ollut Helsingin Sanomien mielipidesivuilla ja muualla keskusteluissa esillä tavalla, joka vetoaa ihmisten säälintunteeseen. Säälintunteen paluun tekee tyhjäksi, ei vain näkövammaisten järjestöjen, vaan kaikkien vammaisjärjestöjen vuosikausien työn asenteiden oikaisemiksi. Sokeus kuten mikään muukaan vamma ei laukaise tarvetta kulkea bussilla maksutta.

Invalidiliiton perustaja, liiton ensimmäinen puheenjohtaja, maamme ensimmäinen sosiaalineuvos Eino K. Kalervo asetti tavoitteeksi vammaisten täyden tasa-arvon vammattomien kanssa. Se voidaan toteuttaa koulutuksella, kuntoutuksella, apuvälineillä ja ympäristön suunnittelulla. Myöhemmin heikkonäköisten ja sokeiden osalta saman totesi väitöskirjassaan Näkövammaisten keskusliiton entinen puheenjohtaja, tohtori Urpo Kuotola.

Hänen mukaansa tavoitteena tulee olla, että vamma on ”vain” toiminnallinen haitta.

Liikuntavammaisen Kalervon ja näkövammaisen Kuotolan ajattelu merkitsi käytännössä, että kun vammasta aiheutuva toiminnallinen haitta on kompensoitu, henkilöllä on samat yhteiskunnalliset velvollisuudet ja oikeudet kuin kaikilla kansalaisilla. Hänen tulee pärjätä siinä kuin kuka tahansa yhteiskunnan jäsen. Tämä periaate kirjattiin Vammaispalvelulakiin vuonna 1987.

Vammaiselle henkilölle koituu vamman vuoksi ylimääräisiä kustannuksia. Näiden peittämiseksi säädettiin invalidirahalaki jo vuonna 1948. Se muuttui vammaistueksi vuonna 1989. Lisäksi vammaiset saavat verotuksessa invalidivähennyksen. Käytännössä rahallisten kompensaatioiden tarkoitus on, että jos vammainen joutuu käyttämään bussimatkallaan opasta, hän maksaa myös oppaan matkalipun. Vammainen itse maksaa luonnollisesti oman lippunsa samalla tavalla kuin toisetkin matkustajat.

Näillä vammasta aiheutuvaa haittaa kompensoivilla toimilla saavutetaan tilanne, jossa vammainen henkilö ei joudu erilaiseen asemaan vammattomien ihmisten kanssa. Jos bussissa tarvittavan oppaan lipusta ja muut vamman seurauksena koituvat kustannukset nousevat yli vammaistuen ja invalidivähennyksen, keskustelufoorumi määrittyy tämän mukaisesti lainsäätäjän kanssa tapahtuvaksi. Liikennelaitos ei sille foorumille kuulu. Sama menettelytapa koskee näkövammaisia käsityöntekijöitä. Ei pidä syyttää Raha-automaattiyhdistystä, kun se toteuttaa kilpailulakeja. Jos Raha-automaattiyhdistys pannaan tekemään poikkeus yhden ryhmän osalta, tällöin se pannaan poikkeamaan tasavertaisuuden periaatteesta.

Mikäli ihminen katsoo köyhyyttään tarvitsevansa ilmaismatkoja, niin silloin pitää puhua kaikista köyhistä, ei vain osasta. Hyväntekeväisyys, sääli ja almut eivät ole vastaus heikommassa asemassa olevien ihmisten tarpeisiin.

Jussi Särkelä

ent. Näkövammaisten keskusliiton järjestöpäällikkö, ent. Invalidiliiton yksikönjohtaja, ent. Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja, ent. Vammaisjärjestöjen neuvottelukunnan puheenjohtaja, tietokirjailija