MIKÄ NEMTSOV OLI MIEHIÄÄN

Murhattu Boris Nemtsov (1959–2015) kuului poliittisesti fraktioon, joka sijoittui Yhtenäinen Venäjä –puolueen ja Vladimir Putinin oikealle puolelle. Hän oli Jeltsinin kaudella toteuttamassa yhdysvaltalaisten neuvosta talouspolitiikkaa, joka oli osasyy 20 miljoonan ihmisen kuolemaan. Kummallista on, että jopa osa yleensä ihmisoikeuksien toteutumisesta huolestuvat ja osa rauhanliikkeestä itkee häntä, vaikka olivat tyystin vaiti miljoonien venäläisten kuolemille. Länsimaissa ei edes yritetty ymmärtää nykyhistorian suurinta sosiaalista sisällissotaa, jota Venäjällä käytiin massakuolemia vastaan. Syntyvyys ja kuolleisuus tasapainottuivat Venäjällä vasta toissa vuonna.

Ellei Nemtsov olisi ollut naistenmies, hänet olisi unohdettu kokonaan. Nyt hänen tunnettuutta ylläpitivät Venäjän iltapäivälehdet. Nemtsovin naisjutut olivat niille herkkua. Murhahetkellä hänen vierellään oli ukrainalaismalli, joka ilmeisesti teki Nemtsovin kainalossa itseään tunnetuksi Venäjällä. Nemtsovin poliittinen kannatus oli puolen prosentin paikkeilla. Kuten Suomessa, ei Venäjälläkään tuon kokoluokan poliitikoihin juuri huomiota kiinnitetä.

Ymmärtääksemme Nemtsovin ja hänen kaltaistensa poliittista roolia, on palattava historiassa taaksepäin. Neuvostoliiton rapautuessa sen ministeriöt läänittivät oman toimialueensa osat yrityksiksi. Ministeriöiden itsekkäimmät ja nokkelimmat yksityistivät sellaista, mikä ei kuulunut heille ja ottivat ne omaan haltuunsa.

Markkinatalouden ensimmäinen periaate on, että jos haluaa hankkia omaisuutta, siitä on maksettava. Muutoin asia kuuluu rikoslain piiriin. Näin ei käynyt Venäjällä, rikollisista tuli rikkaita toisten omaisuudella.

Kun yhteiskunnat alkoivat kehittyä kohti kapitalismia, varhaiskapitalistiset rakenteet kehittyivät yleensä valtion ulkopuolella. Venäjällä ne kiteytyivät valtion sisällä. Ihmisistä, jotka aiemmin eivät olleet omistaneet mitään, tuli yhtäkkiä rikkaita. Kansainvälisesti tunnetuin rosvo on Mihail Hodorkovski. Tunnetuksi hän tuli siksi, että yksi rosvo piti tuomita, jotta muut pysyvät toimivan demokratian mukaisesti politiikan ulkopuolella ja alkavat noudattaa yhteisiä sääntöjä kuten verojen maksua.

Kaikkia rosvoja ei enää voitu tuomita, sillä oligarkit omaisuuksineen olivat jo ehtineet saavuttaa yhteiskunnallisesti vakiintuneen tilan. Tässä vaiheessa oli tärkeää lopettaa heidän anarkistinen vallattomuutensa. Hodorkovskista ei tullut kansainvälisesti tunnettua siksi, että hän olisi jotenkin erityinen – siinä hän on samanlainen kuin muut rosvot ja poliitikoista Nemtsov – vaan siksi, että lännen propagandistit tekivät hänestä Venäjän uuden politiikan vastaisen propagandamiekan.

Hassua on, että länsi sivusi kokonaan Hodorkovskin rikokset tehden hänestä ihmisoikeusuhrin. Tähän halpaan meni myös moni sinänsä hyväntahtoinen ihminen. Tähän ohjattiin mm. Heidi Hautala, joka jopa ylpeilee suhteellaan Hodorkovskiin (kuva). Sen sijaan Heidi karttoi kertomasta suhdettaan toiseen oligarkkiin, toissa vuonna kuolleeseen Boris Berezovskiin.

Ryöstettävää kansallisomaisuutta oli paljon. Äkkiä rikastuneet läänittivät keskenään ryöstettävänsä. Sopu säilyin niin kauan, kun pääomaa ei tarvinnut kasvattaa kilpailemalla toisten rosvojen kanssa. 1990-luvun puolivälin jälkeen tilanne muuttui. Oligarkkien sovun sotki Norils Nikkel –yhtiön huutokauppa. Yhtiöstä kilpailivat Boris Berezovski ja Vladimir Potanin. Tehdyn jakosopimuksen mukaan firma kuului Berezovskille, mutta sen nappasikin Potanin. Berezovski pani vastaan ja hän joutui maanpakoon. Lontoosta käsin hän palkkasi tihutyöntekijöitä Venäjän sisälle, mutta myös ulkopuolelle.

Nopean yksityistämisrosvouksen tuloksena Venäjä, luonnonvaroiltaan maailman rikkaimpia maita, oli jo vuonna 1996 köyhä. Oligarkit eivät maksaneet edes veroja. Valtio ei kyennyt maksamaan enää virkamiesten palkkoja ja eläkkeitä. Venäjä oli hajaantumassa seitsemäksi eri valtioiksi. Jeltsinin hallinto yritti pakottaa liikeyritykset maksamaan veroja, mutta eihän siitä mitään tullut, kun hallituksessa hyöri Nemtsovin kaltaisia toimijoita. Tunnettu on Yhdysvaltain varatalousministeri Summersin kirje syksyllä 1997, jossa tämä kehui Tsubaisin (Nemtsovin aisapari ”talousuudistuksissa”) kykenevän toteuttamaan paremmin Yhdysvaltojen antamia suosituksia kuin esimerkiksi presidentti Jeltsin.

Boris Nemtsov ei tiettävästi itse ollut rosvo. Hän oli toteuttamassa rosvoilulle otollista talouspolitiikkaa.

Nemtsov toimi vuoden verran Venäjän varapääministerinä. Tähän tehtävään hänet nimitti presidentti Boris Jeltsinin perhe, johon kuuluivat hänen tyttärensä ja tämän aviomies, oligarkit Berezovski ja Abramovits sekä Jeltsinin henkilökohtainen avustaja Pavel Borodin. Jeltsin oli tuohon aikaan niin huonossa kunnossa, että joutui luovuttamaan epävirallisesti valtansa tyttärelleen ja sisäpiirille. Nemtsovia pidettiin Boris Jeltsinin kruununperijänä, mutta kun Jeltsinin politiikka myös hänen itsensä mielestä epäonnistui täydellisesti, pantiin Nemtsov ja kaltaisensa sivuun.

Nemtsov yritti paluuta politiikkaan, mutta ei päässyt edes duumaan vuonna 2003. On ilmeistä, että vallannurkkia näkemään päässeelle miehelle jäi kaipuu loistosaleihin. Mutta se ei ollut hänelle, kuten muillekaan konkurssipolitiikan tekijöille enää mahdollista. Vuosituhannen alussa Venäjälle tulivat toiset, nousuun vievät tuulet, jotka Jeltsin viimetingassa tyrkki alkuun.

Nemtsov sai vielä hetken lepuuttaa silmiään vallan salien loisteissa, kun hän toimi Ukrainan presidentin taloudellisena neuvonantajana vv. 2005–2007. Ukrainalaiset kokoontuivat Maidanille kertomaan näkemyksensä Nemtsovin neuvoista. Ikävä kyllä ilman tietoista kansan puolesta toimivaa johtoa Maidanilla, kansa jäi kakkoseksi. Uusi oligarkkiryhmä otti vallan.

Venäjän uudet tuulet vakauttivat tavallisten ihmisten elämää. Karmea kuolemankamppailu päättyi. Ihmisoikeuksien perusta palautui. Syntyvyys saavutti tasapainon kuolinlukujen kanssa vuonna 2013. Kansalaisvapauksien osalta tilanne on edelleen hahmottumaton, sillä niiden ensimmäinen askel, vahva ammattiyhdistysliike, on edelleen syntymättä. Oikeistolaisen Yhtenäinen Venäjä –puolueen valtakaudella se voi ollakin vaikeaa, mikäli historia kulkee samaa rataa mitä muissa kapitalistisissa valtioissa. Myös Suomen alkutaipaleet viime vuosisadan alussa olivat vaikeat. Työnantajien tukema oikeisto salli ammattiyhdistystoiminnan vasta pakon edessä.

Todellisten kansalaisvapauksien eli vahvan ammattiyhdistysten syntymistä vastustavat myös lännen oikeistopiirit. Venäjän ostamista havittelevat eivät luonnollisestikaan ryhdy sinne ay-liikettä vaivoikseen synnyttämään. Tästä syystä lännen apurit kuten arvoliberaalit ihmisoikeustoimijat eivät milloinkaan puhu ammattiyhdistystoiminnasta, vaikka muuten propagoivat kansalaisyhteiskunnasta. Heidän kansalaisyhteiskuntanäkemys lähtee venäläisen yhteiskunnan ja kulttuurin kaatamisesta. Tässä eräs syy heidän kiinnittymiseensä kylmän oikeiston Nemtsoviin.

Venäjän nousun yksi keskeinen edellytys on ammattiyhdistysliikkeen synty. Hyvinvointia luovalle nousevalle kapitalismille se on välttämätön. Venäjän tilannetta ei luonnollisestikaan tule verrata iltaruskon kapitalismia edustavaan Yhdysvaltoihin. Siellä työntekijöiden järjestäytymisaste on pudonnut 12 prosenttiin. Myöhäisvaiheen kapitalismi tukahduttaa myös kansalaisvapauksia, ensimmäisenä ay-toiminnan.

Nemtsov edusti poliittista kenttää, johon aidosti vapaa ammattiyhdistystoiminta ei sisältynyt.

Nemtsovin ja Hodorkovskin tapaiset henkilöt ovat mittaamattomaksi vahingoksi rauhan työlle ja ihmisoikeuskamppailuille. Juuri tässä on keskeinen syy heidän arvolleen Yhdysvalloille ja läntisille suuryrityksille. Sotkemalla Nemtsovin ja Hodorkovskin toiminta ihmisoikeuskäsitteeseen, heikennetään humanistisesta ja ihmisyydestä lähtevän ihmisoikeustyön mahdollisuuksia. Yhdysvaltain näkökulmasta heidän aggressiivinen toiminta on ymmärrettävää. Onhan Jeltsinin jälkeinen politiikka tehnyt Yhdysvalloissa toimivien suuryritysten valtaushankkeet Venäjällä tyhjiksi.

Oikeistolaisen Boris Nemtsovin muistoa Suomessa kunnioittivat mm.

Amnesty International, Suomen osasto
Suomen Pen
Kirjailija ja taitelijayhdistys Kiila
Sadankomitea
Suomen Rauhanliitto