10. helmi, 2015

PAHA VIHOLLINEN

Rauhankirjoja ei juuri enää ilmesty. On luettava vanhoja. Ne auttavat jäsentämään kriisejä ja sotia. Vilho Harle kuvaa inhimillisyyden riisumista vihollisista kirjassaan Hyvä, paha, ystävä, vihollinen (Rauhankirjallisuuden edistämisseura ja Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitos 1991).

Uutisia seuratessamme olemme panneet mm. merkille, että sodan lähetessä tai vastakkainasettelua vahvistettaessa vastapuolen presidentti muuttuu diktaattoriksi tai ”olioksi” kuten Libyan presidentti Gaddafi ulkoministeri Hillary Clintonin suussa (HS 19.3.2011). Presidentti Bushin mukaan Irakin presidentti Hussein oli ”pahan ruumiillistuma”.

Ukrainan syrjäytettyä presidenttiä Viktor Janukovytsia ei kehdattu aivan suoraan sanoa diktaattoriksi, olihan hänet valittu vastikään demokraattisilla vaaleilla. Epäsuorasti hänet silti diktaattoriksi muutettiin. Julia Timoshenko puhui ”kriminaalidiktatuurista”. Vitali Klitsko sanoi, että ”pakotteet ovat ainoa kieli, jota diktaattorit ymmärtävät” (YLE 1.2.14 / Itar-Tass, AFP, Reuters). Kun Janukovyts oli lähtenyt pakoon, Timosenko sanoi: ”Diktatuuri on kaatunut.” Ulkomaisista poliitikoista diktaattorin käsitettä Janukovytsista käytti ainakin Saksan liittokansleri Merkel, jo niin varhain kuin toukokuussa 2012 (HS 11.5.12).

Eräät poliitikot Ukrainassa luonnehtivat jo pari vuotta sitten Venäjän presidentti Putinia fasistiksi. Tähän yhtyivät Virossa ja Suomessa poliitikot, joilla on henkilökohtaisia tai sukuhistoriallisia pettymyssuhteita Venäjältä. Nyt he ovat saaneet paljon seuraajia. Suorastaan käsittämättömältä tuntuu, kuinka valtavan suuri määrä suomalaisia tuntee Putinin henkilökohtaisesti niin hyvin, että voivat kuvailla jopa tämän luonnetta. Helsingin Sanomien, Aamulehden ja muiden riippumattomien ja objektiivisesti uutisoivien lehtien toimittajat ovat voineet turvautua näihin Putinin henkilökohtaisesti tunteviin. Vai onko vaikutussuhde toisinpäin? Kumpi osapuoli on menettänyt itsenäisen ajattelunsa?

Mediasta meille ovat tuttuja myös uutisankat, joilla vastustaja tehdään epäinhimilliseksi. Tunnettuja ovat mm. Yhdysvaltain uutistoimistojen 9/11 –tv-kuvat riemuitsevista palestiinalaisnaisista. Kuvilla todistettiin naisten osoittamaa suurta iloa New Yorkin tornien tuhosta. Tosiasiassa kuvat olivat aivan toisista yhteyksistä ja palestiinalaisnaiset seurasivat tapahtumaa aivan yhtä järkyttyneinä kuin muukin maailma.

Irakin hyökättyä Kuwaitiin myös Suomessa välitettiin tietoja, joiden mukaan irakilaiset tappoivat kuwaitilaisia vauvoja ja söivät niitä. Sairaaloita valloittaessaan irakilaiset ”paiskoivat keskosia käytäville”. Toisinaan propagandauutisten perusteella pyritään rankkaan politiikan tekoon. Yksi tällainen oli uutinen, jonka mukaan Kiina kävisi elinkauppaa mielipidevankien sisäelimillä. Asiaa käsitteli jopa Euroopan unionin parlamentti. Vasemmisto ei yhtynyt oikeiston ja vihreiden päätöslauselmaan. Ei asiasta innostunut myöskään YK:n ihmisoikeusneuvosto (HS 8.2.2014).

Harle esittelee seitsemän tapaa kuvata vihollinen. Ensimmäisessä asteessa vihollinen kuvataan pahana ihmisolentona (1). Vihollisen ihmisyyttä ei sinänsä aseteta epäilyksenalaiseksi, mutta häneen liitetään kielteisiä ominaisuuksia. Vihollinen voidaan nähdä myös kasvottomana (2), jolloin ihminen on menettänyt yksilöllisyytensä ja ilmeikkyytensä. Vihollista kuvataan yhtenä massana kuten ”ryssä on ryssä vaikka voissa paistais”.

Jo Ilmestyskirjassa Roomalle annettiin kuva naisena. Naiseksi esitetty vihollinen on viettelijä (3). Esimerkiksi Beirut kuvattiin vielä joku aika sitten naiseksi, jonka uhkeat rinnat ovat täynnä kranaatteja. Neuvostoliiton presidentti Gorbatshovin rauhanaloitteet leimattiin aluksi naisellisiksi viettely-yrityksiksi. Mielenkiintoista on, että rauhanliikkeellä on joskus ollut juliste, jossa kuvattiin sota nuorukaisia tuhoon houkuttelevana porttona.

Kun vihollinen kuvataan humanoidina (4), on hän menettänyt jo täydellisesti ihmishahmonsa. Tilalle on astunut Saatana, joka on kaiken kuoleman, hävityksen ja pahan kuva.

Silloin kun vihollinen kuvataan eläimenä (5), ovat viimeiset ihmistä muistuttavat piirteet hävitetty. Juutalaisten sijasta saksalaiset tappoivat kaasukammioissa rottia ja Hiroshimassa yhdysvaltalaiset pommittivat japanilaisten sijasta elukoita. Suomalaisessa vihollispropagandassa 1930-luvulla oli yleistä todeta, että ”suomalaisen ihmisen mielenkiinto venäläisiä kohtaan on verrattavissa siihen, mitä ihminen tuntee seistessään eläintarhassa simpanssin tai jonkun muun omituisen otuksen häkin vieressä”. (Vrt. lausetta esim. Jukka Mallisen ja Heidi Hautalan puheisiin.)

Vihollinen voidaan kuvata elottomana esineenä (6). Vihollisella ei ole lainkaan inhimillisyyttä ja elämän ominaisuuksia. Sotilaiden sijasta vastapuolena on aseita. Tällaisia ovat olleet mm. SS20, Frog ja Delta IV. Sodan käynnistyessä, omien sotilaiden sijasta iskun suorittavat vain aseet. Minuteman I hyökkäämässä SS20:n kimppuun ei kuulosta yhtä karmealta kuin ihminen tappamassa toista ihmistä, vaikka tuho voi olla moninkertainen. Tunteet, syyllisyys ja katumus pyritään hävittämään.

Kylmimmillään (7) vihollinen nähdään abstraktioina tai numeroina ja omille tuhoaseille annetaan sankarillisia, myönteisiä ja voimakkaita nimiä. Tunnetaan ohjuksia, joiden nimet ovat Peacekeeper ja Honest John.

Harlen kirjan jälkeen ihmisiin vaikuttamisen sumutustekniikat ovat kehittyneet valtavasti. Menetelmää, jossa valheiden jatkuva toistaminen muuttuu ”totuudeksi”, on vahvistettu monin tieteellisesti tutkituin menetelmin. On perustettu yhteiskunnallisia ”tutkimuslaitoksia” tai ujutettu omia jo toimiviin arvostettuihin laitoksiin. Niiden ”tutkijat” ohjaavat yleistä mielipidettä haluttuun suuntaan. Internet on avannut huikeasti uusia kansalaismielipiteen ohjailun mahdollisuuksia. Tiedetään, että joillakin salaisilla palveluilla on tuhatpäisiä armeijoita uutisankkojen tehtailuun, wikipedian muokkailuun ja sosiaalisen median ohjailuun.

Koska olemme kovin riippuvaisia ihmisinä ja kansakuntina toisistamme, eikö olisi jo aika päästä viholliskuvista eroon? Yrittäisimme muistaa yllä olevat seitsemän vaikuttamisen kohtaa, kun luemme uutisia vaikkapa Ukrainasta. Länsi käy nyt (kauppa)sotaa Venäjää vastaan. Olisi outoa, että sen valtalehdistö ei olisi sonnustautunut ja sonnustettu mukaan.