JARI TERVO ASETEHTAAN TYÖLÄISENÄ

Ennen viime sotia enemmistö kirjailijoista tuki Suur-Suomi politiikkaa. Heitä ei muista enää kukaan. Pieni vähemmistö kirjailijoista säilytti itsenäisyytensä etsien omaa linjaansa. Heidän tuotantonsa elää edelleen. Sama sääntö koskee sotien jälkeistä kirjallisuutta.

Kun luemme maailman klassikoita, luemme hyveistä ja niiden tavoittelemisesta, luemme inhimillisyyden eri tasoista ja harmoniasta. Klassikot kirjoittavat todellisuuden ristiriidoista ja niiden voittamisesta. Olennaista on, että elämään on jäänyt ihmistä, ihmisyyttä ja hyvää yhteiskuntaa käsittelevä kirjallisuus.

Hyvä kirjallisuus on aina omana aikanaan ärsyttänyt valtaapitäviä, ainakin vähäsen. Erinomaisina suomalaisina esimerkkeinä ´Seitsemän veljestä´ ja ´Tuntematon sotilas´. Klassikoiden perusteella kirjailija on humanisti, ei vain ammatiltaan vaan aatteeltaan.

Tämän päivän kirjailijoista ei voitane sanoa, että enemmistö kulkee tukien uusliberalistista talouspolitiikkaa ja sotaista ulkopolitiikkaa. Enemmistö pitäytyy aiheissa, jotka ovat nykyihmisille tärkeitä, mutta sivussa valtaapitävien tärkeimmistä intresseistä.

Oma lukunsa ovat jaritervot ja sofioksaset, jotka ovat asettautuneet oikeiston palvelukseen. Tunnetuksi on tullut Oksasen Stubbin ja Haglundin tykkäämä mielipide, että venäläisten kanssa ei pidä edes neuvotella. Oksanen jätti sanomatta, että siinä tapauksessa jäljelle jää vain sotiminen. Kuten myös Stubb ja Haglund jättää sanomatta, että heidän politiikkaansa tuloksena mahdollistuu sota, ihmisten inhimillinen kärsimys.

Rauhan ja inhimillisyyden näkökulmasta epäsopua, riitaa ja ihmispelejä kuvaavat tervot ja oksaset rinnastuvat asetehtaiden työläisiin. Ei ole asetehtaiden työläisten syy, että he tekevät aseita. Työläinen myy työvoimaansa. Yhteiskunnallisissa rakenteissa asuvat poliittiset voimasuhteet synnyttävät asetehtaisiin työläisiä ja taiteilija-nimikkeellä toimivia piirtäjiä, maalaajia, näyttelijöitä ja kirjoittajia. Toistaiseksi ihmiskunnan historiassa rauha ja rauhantyöt ovat aina vetäneet sen viimeisen korren. Ne muistetaan.

Jostain syystä Yle puskee Tervon propagandaa. Kansan omistaman Ylen tehtävä pitäisi olla kansan tiedon palveleminen, ei väkivaltahuurun puhaltaminen. Tervon tämänpäiväinen blogi on oiva esimerkki hänen tarkoitushakuisesta propagandastaan. Ei kai voi ajatella Jari Tervon kaltaisen viisaan miehen tuntevan niin huonosti Suomen historiaa, että hän voi sanoa heikko Venäjä on Suomen kannalta hyvä Venäjä.

Autonomian aika synnytti Suomen. Ruotsin vallan itäisenä lääninä Suomi olisi pysynyt itäisenä lääninä. Tämä fakta on monen historioitsijan toteama. Autonomian aika oli Suomelle erittäin hyvää aikaa sivistyksellisesti, sosiaalisesti että taloudellisesti. Tätä ei muuta autonomian loppuajan kokemukset, jotka sitten johtivat sosialidemokraattien ja osan porvarien toimesta maamme itsenäistymiseen.

Sotien jälkeen, Neuvostoliiton aikana, Suomessa luotiin hyvinvointivaltio. Se rahoitettiin suurelta osin Neuvostoliiton kanssa tehdyllä kaupalla ja sen työllistämillä sadoilla tuhansilla suomalaisilla. Suomalainen hyvinvointivaltio poikkesi Neuvostoliiton vastaavasta edukseen. Neuvostoliitto ei puuttunut tapaamme toteuttaa hyvinvointia ihmisille. Ulkopoliittisesti Suomi kykeni toimimaan kansainvälisissä suhteissa lääkärinä, ei tuomarina ja Naton ajopuuna.

Suomalaisille ihmisille oli tärkeää, että sen maksamat verot sijoitettiin sosiaaliturvaan, peruskouluun ja terveydenhuoltoon. Lännen kanssa tehdyn yya-sopimuksen jälkeen verovarat ovat vähentyneet ja jos stubbilais-haglundilaiset tervolais-oksaslaisten propagandatuella saavat jatkaa, verovarat menevät rautaan rajalle.

Suomen hyvä tulevaisuus riippuu Venäjän vahvuudesta. Taloudellisesti vahva Venäjä osana Brics-maita on se maailma, jonka kanssa talous- ja sivistyssuhteissa olevat tulevat menestymään. Tulevaisuuden suomalaiskirjailijat kirjoittavat kiinalais-venäläis-suomalaisista suhteista ja niihin liittyvistä inhimillisistä jännitteistä. Jos kyllä hyviä aiheita löytyy yhdysvaltalaisen iltahämyn imperialismin ihmiskohtaloista.

Mutta jos tervojen ja oksasten tietä jatketaan, tulevaisuuden kirjailijat voivat olla väinölinnoja.

Horatius kirjoitti: Kreikkalaisille runotar on suonut neroutta ja kyvyn viimeistellä sanottavansa; eivät he ahnehdi mitään muuta kuin kunniaa. Roomalaiset lapset opettelevat jakamaan kolikon sataan osaan pitkillä laskutoimituksilla.

”Sanokoon Albinuksen poika: jos 5/12:sta vähennetään 1/12, mitä jää jäljelle? No, anna kuulua! – ”1/3” – ”Hyvä! Pystyt hoitamaan omaisuuttasi. Entä jos lisätään 1/12, mitä tulee summaksi? – ”1/2”.”

Kun tällainen ahneus ja huoli omaisuudesta on kerran syöpynyt mieliin, jatkaa Horatius, onko enää toiveita siitä, että voisi syntyä runoja, joita kannattaisi sivellä setriöljyllä ja säilyttää kiiltävässä sypressilippaassa jälkipolville (Horatius, Runotaide, Ars Poetica (n. 18 eaa), teoksessa Ilona Reiners, Anita Seppä, Jyri Vuorinen, Estetiikan klassikot, Gaudeamus 2009).