TIETOISUUS AVAIN IHMISARVOON

”Omaehtoisuus, yhteisöllisyys ja tietoisuus omista mahdollisuuksista vaikuttaa omaan elämäänsä ovat ihmisarvoisen elämän keskiössä. Ilman tietoa sekä tiedostamista ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ovat äärimmäisen rajatut”. Lainaus on Demokraatin (12.12.14) artikkelista, jossa kerrottiin kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuuden kampanjasta ”Tieto vähentää tuskaa”.

Ym. kahteen lauseeseen sisältyy valtavasti merkitystä. Puhutaan ihmisarvosta, ei ihmisoikeudesta. Ihmisarvo on yläkäsite ihmisoikeuksille. Ihmisarvoinen elämä edellyttää mm. toimivia sosiaalisia yhteisöjä, riittävää toimeentuloa ja tietoja. Yhteisessä toiminnassa kertyvä tietoisuus avaa ovet omaehtoisuudelle. Siitä vuorostaan kypsyy tietoinen yksilö, persoonallisuus. Ei-tietoista persoonallisuutta ei voi olla.

Solidaarisuuden sanavalinnat ovat iloisella tavalla perinteikkäitä ja tulevaisuuteen suuntautuvia. On pitäydytty niissä lähtökohdissa ja käsitteissä, joista 1960-luvulla virinnyt kansalaisoikeusliike ja ihmisoikeusliike lähtivät. Sittemmin Yhdysvaltain propagandamylly alensi ihmisoikeudet käsittämään vain poliittiset oikeudet eli irrotti ne ihmisarvon kokonaisuudesta.

Uusvasemmistolainen liike nousi Yhdysvalloista. Siellä se kehittyi osin kansalaisoikeusliikkeen sisällä. Martin Luther King oivalsi, että ollakseen vahva ja saadakseen pysyviä uudistuksia kansalaisoikeusliikkeen tulee koota kaikki alistetut, ei vain mustat. King kutsui mukaan kaikki köyhät ihonväriin katsomatta, vammaiset, seksuaaliset vähemmistöt, prostituoidut, mielisairaat ja vankien omaiset. Vasta siinä vaiheessa Yhdysvaltain hallinto todella kauhistui. Samaan saumaan osui Martin Luther Kingin murha.

Vielä 1970-luvulla kansainvälisessä tarkastelussa peruskäsitteinä olivat ihmisten tarpeet. Olennaista oli, että kysyttiin ihmisiltä itseltään. Ajatus oli perin demokraattinen. Tokion YK-yliopisto aloitti vuonna 1978 suuren kehittämistutkimushankkeen ”Kehittämisen tavoitteet, prosessit ja indikaattorit”. Kautta maailman nousivat esille hengissä säilyminen, fyysinen hyvinvointi, identiteetti (eli miksi säilyä hengissä ja voida hyvin) ja vapaus (valita tarpeidensa tyydyttäminen). Asetettu kysymys kuului: Miltä näyttää yhteiskunta, joka tyydyttää nämä tarpeet ja miten siihen päästään. Kuvaavaa on, että YK ei julkaissut tutkimushankkeen raporttia ja lakkautti koko hankkeen.

Johan Galtungin mukaan yhdysvaltalaiset ”asiantuntijat” havahtuivat miten perivaarallista oli, kun ihminen oli keskipisteessä. Tarpeesta yhteiskunnan lähtökohtana oli pikimmiten päästävä eroon. Kun järjestelmää arvioitiin sen pohjalta, mikä oli niiden kyky tyydyttää perustarpeita, sopi se huonosti voittoa hamuaville tahoille.

Yhdysvalloissa kehitettiin turvallisuus-sana. Sanan loivat ne, jotka turvallisuutta toimittavat eli asevoimat ja turvallisuusyhtiöt sekä niihin suopeasti suhtautuvat poliitikot ja virkamiehet. Propagandistit, eritoten Mielipidehautomo AFP-Reuters-AP tarttui ihmisten turvallisuuteen ja turvattomuudella pelotteluun. Galtungin mukaan olemme päätyneet tilanteeseen, jossa ”järjestelmä päättää mitä turvallisuus on, eivät perustarpeitaan puolustavat ihmiset”. Turvallisuus-sanan avulla syötiin länsimaisen demokratian perustaa, ihmisten tietoisuutta omista perustarpeistaan.

Yhdysvaltalainen uustulkinta ihmisoikeuksista sovitettiin turvallisuuden näkökulmaan. ”Ruvettiin puolustamaan poliittisia oikeuksia, mutta ei esimerkiksi oikeutta olla kuolematta nälkään ja humanitaarista apua annetaan sotatilanteessa, ei normaaleissa päivittäisissä katastrofeissa, joissa iäkkäät ihmiset, erityisesti naiset, tekevät kuolemaa asuntovaunualueilla” (Johan Galtung, Rauhan tiellä. Tammi 2003).

Vallalla olevan läntisen ajatustaantuman mukaisesti väestöjen sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia korjataan yksitellen. Perustarpeita tyydyttäviä universaaleja ohjelmia ei suvaita. Kuitenkin moneen kertaan tutkimuksin todennettu tosiasia on, että köyhyyttä ei poisteta köyhyysohjelmilla eikä nälkää nälkäohjelmilla. Sopiva esimerkki on YK:n vuosituhattavoite köyhyyden vähentämiseksi. Kun tavoitetta ei olla saavuttamassa, YK:ssa (ja FAO:ssa) muutettiin köyhyyden ja nälän kriteerejä. Nyt kun ihmisen riittävä energiataso määritellään istumatyöntekijöiden tarpeiden mukaisesti, suurin osa maailman nälkäänäkevistä ei näe nälkää. Harva kehitysmaan ihminen istuu toimistotyössä.

Maailma tarvitsee kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuuden kaltaisia järjestöjä, joiden tavoitteena on omaehtoisuuden, yhteisöllisyyden ja tietoisuuden vahvistaminen. Ennen pitkää alistetuista ihmisistä tulee tietoisia toimijoita, jotka näkevät ongelmiensa rakenteelliset syyt, niihin sisältyvän väkivallan. Johan Galtungin mukaan rakenteellinen väkivalta määrittyy potentiaalisen ja aktuaalisen välisenä erotuksena, sinä mitä ”olisi-saattanut-olla” ja mitä ”on” välillä.