SUOMEN ULKOPOLITIIKAN LOPPU

”Tässä sitä sitten ollaan, työ muualla, työttömät Suomessa. Nyt on menossa sellainen aalto, että Venäjä on kaiken pahan alku ja juuri.”

Kokoomusvaikuttaja, professori Jarmo Virmavirta suomii Kanava –lehdessä maamme ulkopolitiikkaa tavalla, että pieni toivonkipinä herää. Jospa tämä typerä yksituumaisuus ja keskustelemattomuus repeisivät.

”Suomen ulkopoliittisella johdolla ei juurikaan ole poliittisia suhteita Moskovaan, olemme kauppasodassa Venäjän kanssa. Natisevasta Brysselistä saamme kiitosta kuin uskollinen luppakorvainen koira.” ”Ulkopolitiikkamme selittäjänä kansainvälisillä palstoilla toimii muotikirjailija Sofi Oksanen linjanaan itseruoskinta.”

Kuinka näin on voinut tapahtua, Virmavirta kysyy. Media on kaapannut keskeistä ulkopoliittista päätösvaltaa, erilaisten ajatushautomoiden tuella. Median asenne muistuttaa 1930-lukua. Sille kelpaa vain yksinkertaistus. Me emme tunne enää Venäjää. Voisimme yrittää edes sen verran käsittää, ettemme uskoisi Venäjän luopuvan omasta identiteetistään läntisten arvojen hyväksi.

”Masentavaa on, ettei 1990-luvun alun Neuvostoliiton tuntemattomuus saanut meillä aikaan mitään suurta ryhtiliikettä Venäjä-osaamisen parantamiseksi. Eliitin katseet olivat jo kääntyneet Brysseliin, jonne vapauduttiin Moskovan kahleista. Sehän tunnelma oli.”

”Toki joku tajusi, että jotakin puuttuu. Aleksanteri-instituutti, jonka peruskiviä Kalevi Sorsa muuraili Jaakko Nummisen avustuksella 1980-luvun lopussa on siitä esimerkki.” ”Aleksanteri-instituutista löytyy hyvää yritystä ymmärtää Venäjää, mutta UPI:n (kokoomusjohtoinen Ulkopoliittinen instituutti) tutkijat sitoutuvat kovin helposti länsimaiseen arvopohjaiseen politiikkaan.” ”Mitään muuta erityistä Eurooppaa ja koko maailmaa hyödyttävää osaamista meillä ei olisi ollut tarjota EU:lle kuin Venäjän tuntemus.”

”Nyt näyttäytyy ehdottomana virheenä se, ettei Suomi liittyessään EU:n jäseneksi tehnyt yhtään Venäjää koskevaa varaumaa, ei edes sikojen hyväksi kuten Tanska.”

”Suomi on liukunut vuoden 1941 tilanteeseen, jossa se lännen tukiessa on ajautunut vastakkain Venäjän kanssa… Ellei Suomi itse ole aktiivinen, näytellään Venäjä-pakotteiden tapaan muutama näytelmä, jossa Suomella ei ole yhtään repliikkiä. Onpahan kuitenkin liikkuvana kulissina mukana.”

”Suomalais-ugrilainen perusominaisuus on myöhemmin tietää mitä aiemmin olisi pitänyt tehdä.”

(Lähde: Jarmo Virmavirta: Suomen ulkopolitiikan loppu on lähempänä kuin koskaan. Kanava 8/2014)