TALVISOTA JA ITSENÄISYYS

Talvisodan juhlinta osoittaa huonoa makua. Talvisodalla pyritään osoittamaan lujaa tahtoa ja uhrautuvaista mieltä, joita muka jokainen valtiollisesti itsenäinen kansa tarvitsee. Tämän vuoden itsenäisyyspäivän juhla linnassa oli suurta sodan ylistystä. Ikään kuin itsenäisyytemme vuosina emme olisi saaneet aikaan mitään juhlimisen arvoista.

Viime sodissa taisteli puoli miljoonaa nuorta suomalaista miestä. Heidän valtava enemmistö muodostui työmiehistä, pienviljelijöistä ja maanviljelijöistä. Voimme olla takuuvarmoja, että he eivät taistelleet hankkiakseen itselleen sotakenttien kunniaa. He taistelivat sellaisen itsenäisyyden puolesta, jossa kansakunta voi itsenäisesti luoda itselleen parempaa elämää.

Parempi elämä ei ole eliitille juhlinnan arvoinen.

Suomen itsenäisyys on rauhan asia. Varsinainen itsenäistymistapahtuma 6. joulukuuta 1917 oli hiljainen. Ei ruumiita. Eikä juhlintaa. Kansa jatkoi rauhallisen apaattista nälkäistä elämäänsä yhteiskuntaluokkien pälyillessä toisiaan.

Talvisodalla, itsenäistymisellä ja itsenäisyydellä on hyvin vähän tekemistä keskenään. Talvisotaan mentiin vastoin Moskovassa neuvotelleiden Tannerin ja Paasikiven suosituksia. Maamme hallitus ei ymmärtänyt Neuvostoliiton huolta Leningradin turvallisuudesta. Se epäili Saksan hyökkäävän sinne Suomen kautta. Oikeassahan se Saksan suhteen oli. Talvisodan jälkeen tänne tuli 200 000 natsi-Saksan sotilasta.

Maamme hallituksella ei ennen talvisotaa juuri ollut muuta vaihtoehtoa kuin olla neuvotteluissa jääräpäinen ja alistua sodan mahdollisuudelle. Maamme valtamedia oli kahden vuosikymmenen ajan sylkenyt niin vahvaa Neuvosto-Venäjän vastaista propagandaa, että enemmistö kansasta oli ruvennut uskomaan siihen ainakin hiljaisesti. Rehellinen kansa ei voi epäillä sille valehdeltavan niin ronskisti mitä valtamedia tuolloin teki. Propagandan paineeseen alistunut kansa ei olisi hyväksynyt ratkaisua, jossa Leningradin turvallisuus olisi varmistettu. Paasikivi kutsui sotien jälkeen talvisotaa ”Erkon sodaksi”, Helsingin Sanomien sodaksi.

Heti talvisodan jälkeen Moskovan rauhan tullessa kenraali Mannerheim kertoi näkemyksensä kenraali Heinrichsille. ”Olen ollut jo kauan sitä mieltä, ettei se raja (vuodelta 1920) voinut olla pysyvä raja kahden itsenäisen valtakunnan välillä, joista toinen on heikko ja toinen mahtava. Se oli suuriruhtinaskunnan ja varsinaisen keisarikunnan raja – Aleksanteri ei tietenkään ollut koskaan ajatellutkaan muuta – yhden ja saman valtakunnan sisäinen rajalinja. Kun se sitten Tartossa, bolsevikkien heikkouden aikana tunnustettiin valtakunnan rajalinjaksi, niin kysymyksessä oli tilapäinen ratkaisu.”

Suomen itsenäistymisen 100 -vuotisjuhlien lähestyessä on odotettavissa talvisotapaatoksen entisestään paisuvan. Paatos vahvistaa oikeistoa, sotaisuutta ja kaikkia niitä tekijöitä, jotka eivät kulje hyvinvointivaltion kanssa. Paatos vahvistaa oikeistolaista ilmapiiriä, joka osaltaan vaikeuttaa paluuta hyvinvointitaloudelliseen politiikkaan.

Juhlikaamme suomalaista tasa-arvoa, sosiaaliturvaa, kansanterveyslakeja, peruskoululakeja, oikeutta maksuttomaan korkeakouluopetukseen, kaikkien oikeutta työeläkkeeseen. Juhlikaamme rauhan töitämme, ETYK-isännyyttämme, rauhanturvaajiamme ja upeaa mahdollisuutta suomalais-ugrilaisena kansana toimia rauhantoimissa läntisen juutalais-kristillisen kulttuurin ja idän ortodoksikulttuurien välissä.

Juhlikaamme maailman edistyksellisintä äitiyshuoltoa ja maailman ensimmäistä vammaisille tasa-arvon suonutta vammaispalvelulakia. Juhlan arvoisia ovat äitiyspakkaukset, yhteisvastuukeräys, maksuton kouluateria ja Afrikantähti (Ilkka Taipale, toim.: 100 sosiaalista innovaatiota Suomessa. SKS 2013).

Puheet maassamme vallitsevasta alakulosta ja luovuuden puutteesta ovat oikeistopoliittista propagandaa, jolla pyritään siihen, että kansalaiset olisivat valmiita luopumaan osasta hyvinvointiturvaansa.

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien lähestyessä valmistautukaamme nostamaan esille loistavia saavutuksiamme. Nyt on saavutusten juhlinnan aika. Niitä on niin paljon, että olisi hienoa saada pääkaupunkiin suurin patsas kaikista, itsenäisyyden ja rauhan kansan muistomerkki. Emmekä me tarvitse tänne vierasta amerikkalaista kulttuuria Guggenheimin muodossa. Me tarvitsemme omaa kansallista perinnettämme kunnioittavan kansainväliseen käyttöön tarkoitetun taide- ja koulutuskeskuksen. Sinne sijoitamme suomalais-ugrilaisten kansojen historiaa ja perinnettä, niihin pohjautuvaa taidetta ja sen opiskelua, mutta myös ETYK:n hengessä rauhantyön instituutin.

Rauhan töiden ja ihmisen hyvän elämän vuoksi sotilaamme rintamilla taistelivat, haavoittuivat ja kuolivat.