AJAN ORJAT - KELLOAIKA EI OLE LUONNOLLISTA

”Kelloaika on saavuttanut niin vankkumattoman aseman, että se tuntuu luonnolliselta, ainoalta ajalta. Aika on sitä, mitä tarkistetaan kellosta, vaikka sekunnin tuhannesosan täsmällisyydellä, tai katsotaan kalenterista päivien ja kuukausien tarkkuudella. Kelloaika ei kuitenkaan ole missään nimessä luonnollista… Luonnon aika – niin ympäristössä kuin ihmiskehossa – on aina vaihtelevaa, muuttuvaa, kontekstiin ja sisältöihin kiinnittyvää. Esimerkiksi yön ja päivän vaihtelu, kasvin elinkaari siemenestä kuihtumiseen ja talven kesto eivät ole määräpituisia vaan vaihtelevat kontekstuaalisesti.

Sen sijaan kelloaika on muuttumatonta, abstraktia, kvantitatiivista, homogeenista, sisällöstä ja kontekstista riippumatonta. Yksi tunti on aina yksi tunti, ja kaikki vaihtelu merkitsee ainoastaan sitä, että kellossa on jotain vikaa… kelloaika ei ole annettua, luonnollista, vaan se on ihmisten luoma sosiaalinen konstruktio, joka kasvavassa määrin on alkanut hallita sitä, miten aika ymmärretään ja jäsennetään.

…Kelloajan juuret ulottuvat keskiaikaiseen benediktiläisluostariin, jossa kehitettiin mekaaninen kello… Sen avulla luotiin tiukka ja säännöllinen vuorokausirytmi säätelemään pikkutarkasti munkkien elämää.

Draaman toisessa vaiheessa kelloajan voittokulku lähti kiitoon teollistumisen myötä. Tuolloin löytyi uusi liitto: kelloaika ja raha löysivät toisensa.

Ajasta on tullut niukka tavara ja resurssi, jota yleisesti arvioidaan ja jäsennetään taloudellisuuden ja tehokkuuden näkökulmasta, olipa kyseessä yliopisto-opiskelun, lasten päivähoidon, sairastamisen tai vaikka lomanvieton aika. Tämä ilmenee osuvasti aikapuheessa, jossa kelloajan logiikan mukaisesti aikaa kulutetaan, säästetään, sijoitetaan, tuhlataan ja varastetaan aivan kuten muitakin hyödykkeitä. Lisäksi kelloaika on valloittanut myös ihmisen omaa sisäistä kokemusmaailmaa. Ulkoinen aikakuri on muuntunut osin sisäiseksi, jolloin vaatimus ajan tehokkaasta käytöstä on sisäistetty yhdeksi keskeiseksi oman toiminnan ohjauksen, säätelyn ja arvioinnin kriteeriksi.

Draaman kolmas vaihe koskee kelloajan luonteen radikaalia muuttumista nykyisessä 24/7 –yhteiskunnassa, jota määrittävät nopeus, vauhti, muutos ja kiire… Ihmiset kokevat, että aika kuluu nopeammin ja nopeammin ja kiire lisääntyy. Tätä ilmentävät sen kaltaiset nopeutta korostavat käytännöt kuin pikaruoka, pikadeittailu ja pikahautajaiset.

…on todettu, että aiempaan aikaan verrattuna ihmiset syövät nopeammin, nukkuvat vähemmän ja tekevät enemmän asioita tietyssä ajanjaksossa joko vähentämällä taukoja tai tekemällä useita asioita yhtä aikaa.

…uusliberaali globalisaatio yhdistettynä informaatio- ja kommunikaatioteknologian vallankumoukseen on synnyttänyt uuden suhteen aikaan. Perustana on edelleen kelloaika, mutta äärimmilleen puristettuna ja tiivistettynä. Verkostoajassa toiminnot ja vuorovaikutus tapahtuvat yhdessä hetkessä, jolloin tapahtumien peräkkäisyys ja kesto häviävät. Verkostoaika on lisäksi samanaikaista maailmanlaajuisesti. Näin aika kutistuu ja paikka laajenee. Tämä synnyttää postmodernin verkostoajan, joka on kaaosmaista, ei-ennustettavaa, kontrolloimatonta, epävarmaa, pirstoutunutta, hetkittäistä ja katkokaista aikaa. Siksi se on… vieläkin diktatorisempi kuin moderni kelloaika.”

Lainaus lähteestä: Oili-Helena Ylijoki, Toiminnan aika, teoksessa Pekka Kuusela & Mikko Saastamoinen (toim.), Hyvän elämän sosiaalipsykologia. Toimijuus, tunteet ja hyvinvointi. UNIpress 2014. Kirjasta esittely kohdassa: Kirjat / Arviot.