OSTA LAPSELLESI LAUTAPELI
Kierroksilla käyminen, stressi, vaikuttaa pysyvästi ihmisen fysiologiaan. Tieteellisesti on todennettu, että stressi voi lyhentää eliniän odotetta.
Lastenpsykologi, psykoterapeutti Riitta Martsolan mukaan liiallinen ikätasolle sopimattomien pelien pelaaminen vaikuttaa keskittymiskykyyn ja aiheuttaa akuutin stressivasteen, eli taistele tai pakene –reaktion. Lukuisat vanhemmat pohtivat missä kulkee raja, jolloin lapsen vilkkaus muuttuu keskittymishäiriöksi.
Vanhempien tehtävä on rauhoittaa vilkasta lasta. Tavallisesti ajatellaan, että itsesäätelykyky on perinnöllistä, mutta kurinalaisuutta voi myös kasvattaa. Psykologi Martsolan mukaan vanhempien tehtävä on opettaa lapsia esimerkiksi odottamaan vuoroaan ja rauhoittamaan tilanne, jos lapsi käy koko ajan kierroksilla (Vantaan Sanomat 22.10.2014).
Lasten ja nuorten peliaddiktiot ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Ne kuitataan liian usein harmittomina. Valtamedia ei lasten peliaddiktioista mielellään puhu, koska pelibusineksessa liikkuu miljardeja euroja. Päinvastoin, orjuuttavien pelien tekijöistä on tehty sankareita.
Digipelit viettelevät nuoria äärettömän taitavasti. Ne vetoavat alitajuisiin mielihyväalueisiin. Seurauksena voi olla, että ihmisen kehittymisen kannalta alimmat tarpeet alkavat ohjata toimintaa. Älyn edellyttämät ja nostamat tarpeet jäävät sivuun. Ihminen alkaa toimia alitajuisten tunteiden ohjaamina. Tällöin kyseessä voi olla vakava ihmisen toimintakykyä rappeuttava addiktio.
Onko tutkittu mikä osuus paisuneilla mielihyvähaluilla on nuorten syrjäytymisessä?
Digitaaliset pelit eivät yleensä ohjaa pelaajia yhteen, vaan erikseen. Digipelit vahvistavat yliyksilöllistä yhteiskuntaa, jossa jokainen on oman onnensa seppä. Mielihaluyksilöiden kohdalla seppä usein epäonnistuu.
Missä ovat perinteisen korttipelit ja lautapelit, joita pelataan perhepiirissä ja kavereiden kesken. Kävin tutustumassa uusiin peleihin kolmessa tavaratalossa ja yhdessä alan liikkeessä.
Yllätyin havaitessani, että uusia pelejä on tullut kosolti. Koska itse olen aina tuntenut kaikki pelit etäisiksi, en ryhtynyt selvittämään niitä tarkemmin. Yllättäen sain tietää, että lautapelikulttuuri elää voimakasta nousua. Se ei näy tilastoissa, koska niissä liikkuu rahaa vähemmän kuin digipeleissä. Tilastot nikkaroidaan rahantekijöiden ehdoilla.
Perinteiset pelit vastaavat ihmisten yhdessäolon tarpeisiin. Ne vahvistavat perheiden ja lähiyhteisöjen yhteisyyttä.
Tänä jouluna ostamme kortti- ja lautapelejä ja pelaamme niitä yhdessä paitsi joulun, koko ensi vuoden.
Uusimmat kommentit
Venäjän sotaa Ukrainassa tarkastellaan kirjoituksessa useasta eri näkökulmasta. Yksi tärkeä näkökulma on kokonaan sivuutettu: kansojen itsemääräämisoikeus. Mielenkiintoinen unohdus.
Heipä hei, Jussi! Osuin ihan vahingossa tälle sun sivulle, ja ajattelin laittaa terveiset. Varmaan vielä muistat minut, oon siis Haapakosken Raimon nuorimmainen. Eli terveiset ja hyvää jatkoa sulle!
Kiitos ruususta Martinlaakson aseman luona!
Onnittelut Martinlaaksosta valitulle kaupunginvaltuutetulle!
Martinlaaksossa kuuluu huhua, että kirjastoa oltaisiin siirtämässä Kivistöön. Eihän asia voi nä