RIEMUVUOTTA KOHTI

Kristinuskon ja Uuden testamentin lisä juutalaisuuteen oli anteeksianto. Jeesus oli vahvasti myös yhteiskunnallinen toimija. Hän kiinnittyi Kolmannen Mooseksen kirjan riemuvuosiperinteeseen. Sen mukaan joka viideskymmenes vuosi jokainen armahdettiin veloistaan.

Velka-armahdus oli käytännöllinen toimintatapa, jolla pyrittiin oikeudenmukaiseen hallitsemiseen. Kun kaikki vapautuivat veloistaan, saatettiin huokaista kuten Budha: ”Kun huomaat miten täydellistä kaikki on, et voi muuta kuin heittää pääsi taivaalle ja nauraa.”

Rooman imperiumissa luovuttiin velka-armahduksen perinteestä. Siitä alkoi kehityskulku, joka kasvatti aristokraattien valtaa. Luopuminen velka-armahduksesta muutti omistussuhteiden dynamiikkaa eliittien hyväksi. Velkojien yhteiskunnallinen valta rupesi kasvamaan.

Vielä Nikean kirkolliskokouksessa 325 jaa. kiellettiin koronkiskonta. Myöhemmin kristinuskon perinteiset tulkinnat oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta jäivät taustalle. Nyt ”kristinusko tuomitsee ahneuden yksilön ominaisuutena, mutta velan ja koronkiskonnan aiheuttamat rakenteelliset ongelmat jäävät Herran haltuun”. Riemuvuodesta kirjoittaa Antti Ronkainen niin&näin –lehdessä (3/2014).

Mitä finanssikriisi meille opetti velasta? Velkaa ei anneta vain yrityksille investointeihin ja ihmisille talon ostoon, vaan sitä annetaan enenevässä määrin keinotteluun. Ronkainen viittaa taloustieteilijä Steve Keehen, joka on muotoillut idean modernista riemuvuodesta. Sen sijaan, että keskuspankki painaa rahaa ja ostaa arvopapereita pankeilta, rahaa painettaisiinkin suoraan kotitalouksien ja yritysten tileille. Ehtona olisi, että painettu raha käytetään ensin velkojen takaisinmaksuun. Raha vapautuisi talouden kannalta tuottavaan toimintaan.

Pankkien etujen mukaista se ei olisi, mutta sillä ei ole väliä. Yhteiskunta ei ole niitä, vaan ihmisiä varten.

Ei Keehen esittämät ratkaisut (edellä niistä vain yksi) talouden tasapainoa aikaansaisi. Klassinen ja neoklassinen talousteoria olettavat, että tasapaino on talouden normaalitila, johon on pyrittävä. Tämä on harha. Talous on aina epätasapainossa, kuten esim. Gunnar Myrdal ja Joseph Schumpeter ovat osoittaneet, ja tietysti jo Karl Marx.

Nyt kun maamme talouspolitiikkaa Stubbin apurina on ruvennut pohtimaan hänen ideologinen veljensä Ruotsista, jonka oma politiikka ajautui vaalitappioon, on mielenkiintoista nähdä, tuleeko Anders Borgin raportti puhumaan pankkien vai ihmisten kieltä. Ehdottaako hän laiskan pääoman lisäämistä rätystelevällä tavalla vai finanssipääoman stubbilaisella kielellä. Tuskin Borg esittää rahan kiertoon panemista.

Rahan kiertoon paneminen tarkoittaa esimerkiksi yhden sadan euron kohdalla, että sen sijaan että tuo satanen pysyy kymmenhenkisessä ryhmässä koko päivän yhden ihmisen taskussa, satanen kiertää jokaisen taskun kautta. Näin jokainen ansaitsee ja kuluttaa päivän aikana sata euroa, vaikka olemassa on vain tuo yksi sadan euron seteli.

Kierto onnistuu purkamalla laiskaa pääomaa palkankorotuksiin, eläkkeiden korotuksiin ja sosiaaliturvaan.

Kysymys on aina siitä, kummalle puolelle ristiriitaa asetumme.