PUHEENI TASAVUOSIJUHLASSA 7.5.2018

Puheeni tasavuosijuhlassa 7.5.2018

HYVÄT TASAVUOSIA TÄYTTÄVÄT MYYRMÄEN ELÄKKEENSAAJAT RY:N JÄSENET

Vanhuus on ihmisen ainoa elämänvaihe, josta toisilla ei ole kokemusta. Nuoret muistavat lapsuuden, aikuisuudeksi kutsutussa työiässä olevat muistavat nuoruuden ja lapsuuden, mutta vain vanhuuden saavuttaneet ihmiset muistavat kaikki ihmisen elämänvaiheen.

Me muistamme millaista olivat nuoruuden kriisit, rakastumiset, pettymykset, kodin perustaminen, työura. Me muistamme, millaista oli siirtyä eläkkeelle ja vanhimmat meistä muistavat myös ikäihmisenä elämisen eri vaiheita ja vivahteita.

Näissä kaikissa me olemme olleet omakohtaisesti mukana. Me olemme kokeneet elämän kaaren. Vanhusviisaus on kaikkea tätä.

Vanhuusviisaus antaa vapauden olla tarvittaessa edelleen aikuinen, jopa nuori tai lapsi ilman, että sortuisimme pakenemaan vanhuutta. Voimme hupsutella nuorten kanssa ja leikkiä lasten kanssa ja iloita niistä kuin nuori ja lapsi. Sen sijaan lapsilla ja nuorilla ei ole elämänkokemusta samaistua vanhuuteen.

Vanhusviisaus on myös sitä, että ymmärrämme että nuoremmat eivät aina ymmärrä. Nuoret ja nuoret aikuiset hankkivat lapsia ja kasvattavat heidät elämää varten. Mutta lapset eivät hanki vanhuksia elämäänsä varten eivätkä kasvata heitä. Lapsilla, nuorilla ja aikuisilla on tähtäin tulevaisuudessa, vanhuksilla tässä päivässä ja menneessä. Tämä on meidän vanhusten ja muiden ikäryhmien ratkaiseva ero. Me olemme vapautuneet tulevaisuuden taakoista. Meillä on oikeus vain olla, jos niin tahdomme.

Myös niin, että kyllä me tulevaisuutta ajattelemme ja murehdimme. Mutta me emme murehdi tulevaisuutta niinkään oman hyvinvointimme kannalta, vaan lastenlastemme ja heidät lastensa kannalta. Me toivomme, että sotaa ei tulisi, että ympäristö pysyisi puhtaana, että apua tarvitseva ihminen saisi palveluja myös tulevaisuudessa.

Vanhusviisaus on sitä, että meitä vanhuus ei pelota. Miksi pelkäisimme itseämme? Meitä huvittaa pinnallisen kaupallisen maailman suhtautuminen vanhuuteen. Nuoruudesta on tehty ihanne. Vanhus pannaan näyttämään keski-ikäiseltä, keski-ikäinen nuorelta ja jopa niin, että nuoren on näytettävä lapselta, ettei hän näyttäisi keski-ikäiseltä. Kaikki tämä huvittaa meitä, koska me elämänkokemuksen perusteella tiedämme mikä on totta. Vain eletty todellinen elämä on totta. Sitä ei meikeillä ja vaatteiden keveydellä voiteta.

Hyvät päivänsankarit

Olen pitänyt elämässäni kymmenittäin, ellei sadoittain puheita. Puheen kirjoittaminen tällaiseen tilaisuuteen on vaikeaa. Haluaisin pitää puheen jokaiselle teille yksilönä, mutta niin en voi tehdä. Minun on puhuttava teille ryhmänä ja mietittävä mikä teitä kaikkia yhdistää. Tiedän, että jokainen teistä juhlii tasavuosia. Se on tässä tilanteessa ainoa teitä yhdistävä tekijä. Tiedän kyllä, että osa teistä juhlii 65-vuotispäivää ja siitä ylöspäin viiden vuoden välein 90-vuotisen elämän juhlintaan saakka. Muuta en teistä tiedä. Minun on siis sovitettava sanani keskimääräiseksi, siten että se koskisi teitä jokaista. Minä en voi pitää niin sydämellistä puhetta kuin jokaiselle teille haluaisin pitää.

Teillä on tai on ollut keskimäärin puoliso ja hyvä elämä, että teillä keskimäärin on lapsia ja lapsenlapsia ja että teillä keskimäärin on hyvät välit lapsiin ja lapsenlapsiin. Tiedän myös, että teillä keskimäärin on elämän kaikki asiat kunnossa, kenelläkään ei keskimäärin ole yksinäisyydestä, raihnaisuudesta, kaltoinkohtelusta tai alkoholin liikakäytöstä aiheutuvia ongelmia. Tiedän, että te keskimäärin olette sujut elämän kanssa ja teistä keskimäärin joka viides uskoo kirkon Jeesukseen ja saman verran ei usko tuonpuoleiseen.

Toisaalta juuri tämä, että en teistä yksilöinä tiedä, antaa minulle vapauden sanoa, että meidän ihmisten yhteinen elämänkokemus on ihana kirjo. Yhteisenä kokemuksena se on valtaisaa vanhusviisautta. Mieluusti soisin, että yhteiskunta osaisi käyttää sitä nykyistä paremmin hyödykseen.

Toivotan Teille jokaiselle mitä parhainta syntymäpäivää. Käyköön elämän lämmin tuuli rinnallanne, mitä sitten teettekin tai olette tekemättä.

Luen teille lopuksi 85-vuotiaan Liisa Mansikkaviidan runon ”Ikänaisen kapina”.

IKÄNAISEN KAPINA

Vaikka hyvin tiedän,
että ihmisen elämään kuuluu rapistuminen
elinvuosien määrän aina vain lisääntyessä,
en voi olla kapinoimatta.

Kädet, käsistä se alkaa.
Ovat kuin vanhan petäjän kuivuneet, käppyräiset
jo putoamassa olevat oksat.
Jalkojen avuksi ovat tulleet kepit
                ja rollaattori,
kengistä hävinneet korot,
ovat leveät kuin vanha leivinuuni.
Kaupan pakastimessa odottavat
                pullat paistajaansa,
juurekset keittoa varten ja
suikaleet, lihat ja kalat laatikoita varten.

Ainoa, joka vielä jotenkin toimii on pää.
Sen varassa käppäilen ja ajattelen
että voisi olla huonomminkin.

Mutta
Jos olisin elänyt vaikka sata vuotta sitten,
olisi aikani tullut täyteen jo viisikymppisenä.
Monien leikkausten, monien lääkkeiden varassa olen
elänyt näinkin kauan kuin kahdeksankymmentäviisi vuotta.
Kumpi on parempi, kukapa sen osaisi sanoa?
(Kapinaruno III -kirja, siv. 29.)

Tasavuosijuhlan sankarit: 90 v. kolme, 85 v. kolme, 80 v. neljä, 75 v. seitsemän ja 70 v. kymmenen henkilöä.