IKÄÄNTYNEET SIVUUTETAAN, KAPINAANKO?

IKÄÄNTYNEIDEN SIVUUTTAMISESTA JA KAPINAHALUKKUUDESTA

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU teetätti TNS Gallup Oy:llä keväällä tutkimuksen 55–84 –vuotiaiden käsityksistä ikääntyvien ja iäkkäiden ihmisten ongelmista. 80 % heistä torjui ajatuksen, että eläkeläisen edut otettaisiin liian voimakkaasti huomioon päätöksenteossa. Tämä kertoo siitä, että ikääntyvien äänen pitäisi kuulu voimakkaammin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Eläkeläisjärjestöiltä odotettiin hieman ärhäkkäämpää otetta edunvalvonnassa.

Onko sitten ”kapina” oikea lääke iäkkäiden äänen kuulumiseen saamiseksi, tutkimusraportissa kysytään. Mielipiteet hajoavat. Vajaa kolmannes (31 %) kannattaa iäkkäiden ihmisten kansalaistottelemattomuutta ja enemmistö (53 %) suhtautuu siihen varauksellisesti. Poliittinen kanta ja sosiaalinen asema on yhteydessä ”kapina-alttiuteen”. Keskimäärin kapinallisimpia ovat vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kannattajat. Oikealla olevien puolueiden vihreiden, kokoomuksen ja keskustan tukijat eivät lämpene kansalaistottelemattomuudelle.

”Tavanomaisia taustatekijöitä enemmän suhtautumista kansalaistottelemattomuuteen selittää kuitenkin vastaajan oma elämänhallinta. Tutkimuksen mittareiden mukaan tyytymättömyys omaan elämään yleensä, tyytymättömyys omaan taloudelliseen tilaan sekä vaikutusmahdollisuuksien puute omassa elämässä, ovat yhteydessä käsityksiin, että iäkkäiden ääni kuuluisi paremmin yhteiskunnassa riuskemmilla otteilla.”

EETUn teettämään tutkimukseen saatiin vastaukset itsenäisesti kotona asuvilta henkilöiltä. Kun henkilö tarvitsee runsaasti palvelua tai asumispalvelua, muuttuu vanhus helposti äänettömäksi osapuoleksi. Tätä tutki viisi vuotta sitten Anja Karvonen-Kälkäjä (Unohtuiko vanhus? Oikeustieteellinen tutkimus hallintosopimuksen asianosaissuhteista vanhuksen vaikuttamismahdollisuuden näkökulmasta. Vanhustyön keskusliiton tutkimuksia 1 – 2012.)

Palvelun saajana oleva vanhus joutuu kunnan ja yksityisen palveluntuottajan välisessä ostopalvelusopimuksessa kolmanneksi osapuoleksi. Hankintalaki turvaa, että palveluntarjoajalle turvataan tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu. ”Käytännössä voi käydä niin, että hankinta on toteutettu täysin virheettömästi ja hankintalain mukaisesti, mutta palvelun käyttäjä on jäänyt hankinnassa ulkopuoliseksi eikä hänellä ole ollut mahdollisuuksia mitenkään vaikuttaa häntä itseään koskeviin ratkaisuihin.”

Hankintalaki ei sinänsä estä asiakkaiden tarpeiden ja vaikuttamismahdollisuuksien huomioimista. Ehkä tehokkain keino on palvelusuunnitelman kehittäminen ja sen merkityksen vahvistaminen toteutettaessa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. ”Kun palvelun käyttäjä on mukana palvelun ostajan ja palvelun tuottajan välisessä vuoropuhelussa ennen hankinnan käynnistämistä, hankintalain säännökset eivät rajoita palvelunkäyttäjän vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamista.” Näin teoriassa. Tosiasiassa vanhuksella asiakkaan ei tuossa elämäntilanteessa juuri ole resursseja osallistua ostopalvelun suunnitteluun. Myös omaisten resurssit ovat usein riittämättömät. Tässä voisi kuvaan tulla eläkeläisjärjestöt tai kunnallisen vanhusneuvoston palkatut työntekijät.

Karvonen-Kälkäjä esittää, että oikeusturvaa kehitetään ennakollisesti siten, että vanhuksen vaikuttamismahdollisuus ja osallisuus omiin palveluihinsa turvataan jo ennen palvelujen antamista koskevaa päätöksentekoa.